Perusturvalautakunta, kokous 27.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Päihdelääkäripalvelujen hankinta 2022 -2023

PRIDno-2021-4809

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anna-Liisa Koivisto, terveys ja -sairaalapalveluiden johtaja, anna-liisa.koivisto@porinperusturva.fi

Perustelut

Porin perusturva on syksystä 2016 alkaen ostanut päihdelääkäripalvelut kilpailutuksen kautta yksityiseltä palveluntuottajalta. Vuoden 2021 lopussa on päättymässä viimeisimmän sopimuksen optiovuosi, ja palvelu on kilpailutettava. Päihdelääkärin virka on ollut haettava muutaman kerran, mutta hakijoita ei ole ollut. Päihdelääkärien saatavuus ei ole parantunut viime vuosien aikana, joten siksi palvelu on kilpailutettava.

Varsinaiseksi sopimuskaudeksi on tässä kilpailutuksessa määritelty 1.3.2022-31.12.2023. Hyvinvointialueen toiminta alkaa 1.1.2023. Koska sote-toimijoilla oletettavasti on hyvinvointialueen käynnistysvaiheessa runsaasti tehtävää, on sopimuskauden ulottaminen alueen alkua pidemmälle tässä tilanteessa välttämätöntä. Varsinaisen sopimuskauden lisäksi sopimukseen sisältyy optio sopimuksen jatkamisesta toistaiseksi voimassa olevana. Optiokaudella sopimus on irtisanottavissa kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla.

Kriteerit jakautuvat hinta 50 %, laatu 50%. Laatu jakautuu seuraavasti:

Laatua arvioitaessa huomiota kiinnitetään seuraaviin seikkoihin:

- Päihdelääkärinä toimiminen vähintään kolme vuotta, max 10 %

- Kokemusta korvaushoidon lääkärinä toimimisesta vähintään kaksi vuotta, max 10 %

- Tarjoajan esittämät referenssit toteuttamastaan kehittämistyöstä, max 10 %

- Miten tarjoaja suunnittelee (aikataulut ja käytettävät menetelmät) toteutettavaksi toiminnan, jossa hoidossa pysyminen, hoidossa eteneminen ja suunnitelmallinen päättäminen toteutuu? Miten sitä voidaan mitata?, max 20 %.

Kyseessä on hankintalain E-liitteen mukainen sosiaali- ja terveyspalveluhankinta, jotka kilpailutetaan hankintalain 12 luvun mukaisesti. Hankinta ylittää näille asetetun kynnysarvon (400 000€).

Alustava tarjouspyyntö on pykälän liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Sanna Mustajoki, perusturvajohtaja, sanna.mustajoki@porinperusturva.fi

Perusturvalautakunta hyväksyy kilpailutuksen toteuttamisen sekä valtuuttaa terveys- ja sairaalapalveluiden johtaja Anna-Liisa Koiviston ja psykososiaalsen palveluiden päällikkö Matti Järvisen viimeistelemään tarjouspyynnön ja sen liitteet.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Anna-Liisa Koivisto, terveys ja -sairaalapalveluiden johtaja, anna-liisa.koivisto@porinperusturva.fi

Perustelut

Porin perusturva on kilpailuttanut päihdelääkäripalvelut.  Kilpailutetun hankinnan sopimuskausi on 1.3.2022 - 31.12.2023. Sopimukseen sisältyy optio sopimuksen jatkamisesta toistaiseksi voimassa olevana. Optiokaudella sopimus on irtisanottavissa kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla. Tarjous oli avoinna Hilmassa 9.10. - 21.12.2021.

Valintaperusteena on perusvaatimusten täyttymisen lisäksi kokonaistaloudellinen edullisuus, jossa palvelun laadun painoarvo on 50 % ja palvelun hinnan painoarvo on 50 %. Tarjousten hintapisteet lasketaan siten, että halvin tuntihinta (€/vrk) saa maksimihintapisteet ja muut tarjoushinnat suhteutetaan halvimpaan hintaan (kaavalla: maksimipisteet * halvin tarjottu hinta / ko. tarjouksen hinta).

Laatutekijöitä arvioitaessa kunkin kohdan painoarvo on ilmaistu asianomaisissa kohdissa, joihin tarjoajan tuli antaa lyhyt selvitys. Laadun arviointikriteerit ovat seuraavat:

1. Päihdelääkärinä toimiminen vähintään kolme vuotta. 10 %

2. Kokemusta korvaushoidon lääkärinä toimimisesta vähintään kaksi vuotta.10 %

3. Tarjoajan esittämät referenssit toteuttamastaan kehittämistyöstä. 10 %

4. Miten tarjoaja suunnittelee (aikataulut ja käytettävät menetelmät) toteutettavaksi toiminnan, jossa hoidossa pysyminen, hoidossa eteneminen ja suunnitelmallinen päättäminen toteutuu? Miten sitä voidaan mitata? 20 %. 

Laadullisten ominaisuuksien kriteereille tarjousten arvioinnissa annetaan pisteitä (0-3) seuraavasti:

- enimmäkseen tavoitteiden vastainen = 0 p

- ei täysin vastaa tavoitetta = 1 p

- vastaa käsitystä hyvästä tuotteesta = 2 p

- osoittaa merkittävää lisäarvoa = 3 p

Eniten arviointipisteitä saanut tarjous saa kriteerin täydet prosentit ja muut suhteessa siihen (kaavalla: maksimipisteet * ko. tarjouksen pisteet/korkeimmat arviointipisteet).

Palveluntuottajien kokonaistaloudellisuusjärjestys muodostuu laatupisteiden ja hintapisteiden summasta, jonka mukaan palveluntuottajat asetetaan pisteiden mukaiseen paremmuusjärjestykseen suurimmista pienimpään (mitä suurempi pistemäärä, sen parempi).

Tarjouksien perusvaatimukset määrittelevät keskeiset vaatimukset, jotka palveluntuottajan on täytettävä. Perusvaatimusten täyttymättömyys on tarjouksen hylkäysperuste. Kaikki tarjoukset täyttivät vaaditut kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset.

Tarjousaikana tarjouksen jättivät seuraavat palveluntuottajat: Addiktum Oy ja Suvera Oy.

Tarjousten vertailutaulukko on liitteenä.  Kokonaispisteet (hinta+laatu) menivät seuraavasti: Addiktum Oy 100 ja Suvera Oy 86,19.

Tarjousten sisällöt ilmenevät kilpailutusasiakirjoista, jotka liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Sanna Mustajoki, perusturvajohtaja, sanna.mustajoki@porinperusturva.fi

Valitaan päihdelääkäripalvelun tuottajaksi kilpailutuksen perusteella Addiktum Oy.

Päätös

Päätös esityksen mukaan.

Tiedoksi

Tarjoajat, psykososiaalisten palveluiden päällikkö, hankintatoimisto

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, jäljempänä hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (jäljempänä hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

Hankintaa koskevasta asiasta voi tehdä hankintayksikölle oikaisuvaatimuksen tai markkinaoikeudelle toimitettavan valituksen se, jota asia koskee (jäljempänä asianosainen). Asianosainen on se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

I Hankintaoikaisuohje

Hankintaoikaisuvaatimuksen kohde

Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi vaatia hankintalain 132–135 §:n mukaan hankintaoikaisua. Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee.

Hankintaoikaisuvaatimuksen tekemiselle säädetty aika

Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä valitusosoituksineen tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Vaatimus on esitettävä määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi oikaisuvaatimuksen tehdä ennen viraston aukioloajan päättymistä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Tiedoksianto sähköisesti

Hankintapäätös on annettu tiedoksi sähköisesti. Asianosainen on saanut tiedon hankintapäätöksestä oheisasiakirjoineen sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Asianosainen on saanut tiedon päätöksestä lähettämispäivänä, jollei asianosainen esitä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut asianosaiselle myöhemmin.

Jos hankintapäätös on annettu tiedoksi postitse kirjeellä. Asianosainen on saanut asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei asianosainen näytä saaneen tiedon myöhemmin.

TAI

Jos hankintapäätös on annettu todisteellisesti tiedoksi. Asianosainen on saanut päätöksestä tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Hankintaoikaisua koskevan vaatimuksen sisältö

Hankintaoikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimuksesta on käytävä ilmi oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, mikäli ne eivät jo ole hankintayksikön hallussa.

Toimitusosoite

Hankintaoikaisuvaatimus toimitetaan hankintayksikölle.

Porin kaupungin kirjaamo
PL 121
28101 PORI

käyntiosoite: Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
puhelin (02) 623 4470
faksi (02) 634 9417
sähköposti: kirjaamo@pori.fi

Palvelupiste Porinan aukioliajat: maanantai 10.00-16.00, tiistai-torstai 8.00-16.00, perjantai 8.00-15.00

Hankintaoikaisuvaatimuksen vireilletulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.

II Valitusosoitus markkinaoikeuteen

Muutoksenhaun kohde ja rajoitukset

Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee, voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen.

Valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi voidaan saattaa hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan.

Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee:

  1. yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua;

  2. sitä, että hankintasopimusta ei jaeta osiin 75 §:n nojalla; tai

  3. sitä, että 93 §:ssä tarkoitetun kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään yksinomaan halvinta hintaa tai kustannuksia.

Jos kyseessä puitejärjestelyyn perustuva hankinta

Puitejärjestelyyn perustuvaan hankintaan ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa hankintalain 146 §:n mukaisesti. Lupa on myönnettävä, jos asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää, tai siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Jos kyseessä dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksymistä koskeva ratkaisu

Dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksymistä koskevaan hankintayksikön ratkaisuun ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei markkinaoikeus myönnä asiassa käsittelylupaa hankintalain 146 §:n mukaisesti. Lupa on myönnettävä, jos asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää tai siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Hankintapäätös on annettu todisteellisesti tiedoksi. Asianosainen on saanut päätöksestä tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksianto sähköisesti

Hankintapäätös on annettu tiedoksi sähköisesti. Asianosainen on saanut tiedon hankintapäätöksestä oheisasiakirjoineen sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Asianosainen on saanut tiedon päätöksestä lähettämispäivänä, jollei asianosainen esitä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut asianosaiselle myöhemmin.

Jos hankintapäätös on annettu tiedoksi postitse kirjeellä. Asianosainen on saanut asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei asianosainen näytä saaneen tiedon myöhemmin.

TAI

Jos hankintapäätös on annettu todisteellisesti tiedoksi. Asianosainen on saanut päätöksestä tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Muutoksenhakuaika

Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan valitusaikaan.

Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden aukioloajan päättymistä.

Muutoksenhakuaika suorahankinnassa

Jos hankintayksikkö on toimittanut julkaistavaksi hankintalain 131 §:ssä tarkoitetun suorahankintaa koskevan ilmoituksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta.

TAI

Jos hankintayksikkö on julkaissut suorahankinnasta jälki-ilmoituksen, mutta ei suorahankintaa koskevaa ilmoitusta. Suorahankintaa koskeva valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun suorahankinnasta on julkaistu jälki-ilmoitus Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

TAI

Jos hankintayksikkö ei ole julkaissut suorahankinnasta ilmoitusta tai jälki-ilmoitusta. Suorahankintaa koskeva valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hankintasopimus on tehty.

Sopimusmuutosta koskeva ilmoitus

Jos hankintayksikkö on toimittanut julkaistavaksi hankintalain 58 §:n 1 momentin 9 kohdassa tarkoitetun sopimusmuutosta koskevan ilmoituksen Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta.

Poikkeukset säännönmukaisesta valitusajasta

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankintapäätöksen jälkeen hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa. Odotusaikaa ei tarvitse noudattaa, jos sopimus koskee puitejärjestelyn perusteella tehtävää hankintaa tai sopimus koskee dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä tehtävää hankintaa.

Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Valituksen sisältö

Valituksessa on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

3) vaatimusten perustelut;

4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan ja dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksymistä koskevan ratkaisun osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä markkinaoikeudelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi markkinaoikeus valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

1) valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

2) selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Valitusperusteeseen perustuva muutoksenhakukielto

Hankintalain 163 §:n mukaan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaan asiaan ei saa hakea muutosta kuntalain (410/2015) eikä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain nojalla.

Muutoksenhausta ilmoittaminen hankintayksikölle

Hankintalain 148 §:n nojalla hankinta-asiaan muutosta hakevan on kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikölle viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön kohdassa I mainittuun osoitteeseen.

Valituksen toimittaminen, markkinaoikeuden osoite ja muut yhteystiedot

Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle. Valituksen voi toimittaa markkinaoikeuden kansliaan henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, telekopiona tai sähköpostin avulla kuten sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) säädetään. Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Jos vireillepanon viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi asiakirjat toimittaa markkinaoikeudelle ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Markkinaoikeuden osoite:

Markkinaoikeus
Sörnäistenkatu 1
00580 Helsinki
puh. 029 56 43300
fax 029 56 43314
markkinaoikeus(at)oikeus.fi