Ympäristöterveysjaosto, kokous 5.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 28 Ympäristöterveydenhuollon talouden raportointi tammi-elokuu 2023

PRIDno-2023-174

Valmistelija

  • Jonna Vainio, jonna.vainio@pori.fi

Perustelut

Terveysvalvonnan toimintatuotot ovat 50 000 euroa viime vuotta edellä. Kuntalaskutus toteutuu talousarvion mukaisesti. Terveysvalvonta on massalaskuttanut kevään aikana valvonnan perusmaksut, jotka muodostavat merkittävän osan maksutuotoista. Lounais-​Suomen aluehallintovirasto on korvannut valvontaeläinlääkäritoiminnasta johtuvista kuluista tähän mennessä 5 000 euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Suurempi korvaus perustuu eläinsuojelutehtäviin osoitettuun henkilöresurssiin.

Eläinlääkinnän toimintatuotot ovat viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna pienentyneet lähes 100 000 euroa. Klinikkamaksutuotoissa ollaan suurin piirtein samalla tasolla kuin vuosi sitten, mutta ympäristöterveydenhuollon kuntalaskutuksen summa on viime vuodesta pienentynyt. Kuntalaskutus toteutuu kuitenkin talousarvion mukaisesti.

Terveysvalvonnan henkilöstökulut ovat korkeammalla tasolla viime vuoteen nähden. Henkilöstökuluja nostaa sijaisuusmenettelyt. Terveysvalvonnassa on lisäksi yksi työllistetty, josta saadaan palkkatukea. Eläinlääkinnässä puolestaan on edelleen rekrytointivaikeuksien vuoksi kaksi kaupungineläinlääkärin virkaa avoinna, mutta henkilöstökulut ovat lähes käyttösuunnitelman mukaisella tasolla, koska suureläinpäivystyksen korvauskulut ovat alkuvuonna nousseet. 

Eläinlääkinnän pieneläinpäivystyksen osalta kulut ovat olleet käyttösuunnitelmassa esitettyä vähäisemmät palvelutuottajan rekrytointivaikeuksien vuoksi, mutta tilanne muuttuu käyttösuunnitelman mukaiseksi vuoden kolmannella neljänneksellä, sillä Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy:n pieneläinpäivystys on alkanut pyöriä sopimuksen mukaisesti ympärivuorokautisena Porin toimipisteellä 26.6. alkaen. Tämä näkyy eläinlääkinnän palvelujen ostoissa lisäyksenä viime vuoteen nähden. 

Terveysvalvonnan muut toimintakustannukset ovat pysyneet lähes samana kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Ympäristöterveysjaosto päättää merkitä talousraportin tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Tiedoksi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.