Kaupunginvaltuusto, kokous 12.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Kirrinsanta 66. kaupunginosan teollisuusalueen asemakaavan muutos 609 1765

PRIDno-2022-3463

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Otto Arponen, Asemakaava-arkkitehti, otto.arponen@pori.fi

Perustelut

Suunnittelualue sijaitsee Reposaaren maantien molemmin puolin Kirrinsannan teollisuusalueella. Alueen länsi- ja pohjoispuolella sijaitsee Mäntyluodon satama- ja teollisuusalueita. Kaava-alueen eteläpuolella kulkee Mäntyluodon satamaan johtava rautatie sekä valtatie 2. Alueen itäpuolella kulkee Tahkoluodon rautatieyhteys. Etäisyys Porin keskustaan on noin 20 km. Kaava-alueen pinta-ala on noin 55,5 ha.

Asemakaavan muutoksen pääasiallisena tarkoituksena on muuttaa nykyiset teollisuusalueet T/kem -alueiksi, jotta alueelle voi sijoittaa vaarallisten kemikaalien laajamittaista teollista käsittelyä tai varastointia harjoittavan laitoksen/laitoksia (T/kem). Samalla poistetaan Tahkoluotoon johtavalta rautatiealueelta tasoristeyksen t-merkintä.

Suunnittelualue on voimassa olevassa asemakaavassa teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta (T-1 ja T-16), yleisen tien aluetta (LT), suojaviheraluetta (EV ja EV-1), katualuetta (Kolpantie ja Kirrintie) ja rautatiealuetta (LR).

Asemakaavan muutos muodostuu teollisuus- tai varastorakennusten korttelialueesta, jolle saa sijoittaa merkittäviä, vaarallisia kemikaaleja valmistavia tai varastoivia laitoksia (T/kem-2), teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueesta (T), yleisen tien alueesta (LT), katualueesta (Vaakuntie), rautatiealueesta (LR), luonnonsuojelualueesta (SL-5), suojaviheralueesta (EV) ja yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alueesta (ET).

Asemakaavan vireilletulosta on tiedotettu 27.7.2022 kuulutuksella ja kirjeellä osallisille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 28.7. - 31.8.2022 kaupungin verkkosivuilla ja sähköisellä ilmoitustaululla.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatiin ennakkolausunnot elinvoima- ja ympäristötoimialalta, DNA Oyj:ltä, Varsinais-Suomen Ely-keskukselta sekä Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta (Tukes). Vireilletulovaiheen nähtävilläolon aikana ei jätetty mielipiteitä.

17.11.2022 on pidetty MRA 26§ mukainen viranomaisneuvottelu. Neuvottelun tarkoituksena oli tuoda esille mahdolliset valtakunnalliset, maakunnalliset ja muut keskeiset tavoitteet, valtion toteuttamisvelvollisuuden kannalta tärkeät kysymykset sekä viranomaisten käsitykset tutkimusten ja selvitysten tarpeesta.

Kaavaluonnos on ollut nähtävillä 22.6. – 31.8.2023 kaupungin verkkosivuilla ja sähköisellä ilmoitustaululla. Kaavaluonnos on lähetetty osallisille kirjeitse.

Kaavaluonnoksesta saatiin ennakkolausunnot elinvoima- ja ympäristötoimialalta, DNA Oyj:ltä, turvallisuus- ja kemikaalivirastolta (Tukes), väylävirastolta, Satakuntaliitolta ja Varsinais-Suomen ELY-keskukselta. Luonnosvaiheen nähtävilläolon aikana ei jätetty mielipiteitä.

Luonnosvaiheen palautteiden pohjalta kaavaehdotukseen on tehty lisäyksiä ja tarkennuksia koskien muun muassa hulevesien käsittelyä, luonnonsuojelualueen rajausta, rakennusten korkeuksia, pistoraidetta ja katujen nimiä.

Kaavatyön yhteydessä on laadittu selvitykset Kirrinsanta, T/kem-kaavamuutos, vaikutusten arviointi ja Kirrinsanta, luontotyyppiselvitys. Lisäksi kaavatyön selvityksinä toimivat muun muassa Yyterinniemen osayleiskaavan laadinnan yhteydessä laadittavat selvitykset.

Mielipiteet ja ennakkolausunnot on esitetty kaavaselostuksen liitteenä olevassa palauteraportissa.

Mielipiteet ja ennakkolausunnot ovat kokonaisuudessaan nähtävissä kaavatyön asiakirjoissa kaupungin asianhallintajärjestelmässä.

Tämän asemakaavan alueella tonttijako laaditaan sitovana ja erillisenä.

Asemakaavaan ei liity maankäyttösopimuksia.

Asiakirjoihin sisältyy asemakaavakartta ja -selostus.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää asettaa Kirrinsanta 66. kaupunginosan teollisuusalueen asemakaavan muutoksen 609 1765, päivätty 3.10.2023, nähtäväksi vähintään 30 päivän ajaksi ja pyytää siitä lausunnot Satakunnan pelastuslaitokselta, Pori Energia Oy Energiayksiköltä, Pori Energia Sähköverkot Oy:ltä, Gasgrid Finland Oy:ltä, Gasum Oy:ltä, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, DNA-Länsi-Suomelta, Satakuntaliitolta, Tukesilta, Väylältä, tekniseltä lautakunnalta, elinvoima- ja ympäristölautakunnalta, ympäristöterveysjaostolta ja Porin Vedeltä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Otto Arponen, Asemakaava-arkkitehti, otto.arponen@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on päättänyt 9.10.2023 asettaa Kirrinsanta 66. kaupunginosan teollisuusalueen asemakaavan muutoksen 609 1765, päivätty 3.10.2023 nähtäväksi vähintään 30 päivän ajaksi, ja pyytänyt siitä lausunnot Satakunnan pelastuslaitokselta, Pori Energia Oy:lta, Energiayksiköltä, Pori Energia Sähköverkot Oy:ltä, Gasgrid Finland Oy:ltä, Gasum Oy:ltä, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, DNA Länsi-Suomelta, Satakuntaliitolta, Tukesilta, Väylältä, tekniseltä lautakunnalta, elinvoima-ja ympäristölautakunnalta, ympäristöterveysjaostolta ja Porin Vedeltä.

Kaavaehdotus ja -selostus olivat nähtävillä 19.10. – 17.11.2023. Saaduista lausunnoista on laadittu erillinen ehdotusvaiheen palauteraportti, joka sisältää koosteen lausunnoista ja kaupunkisuunnittelun antamat vastineet. Ehdotusvaiheen palauteraportti on kaavaselostuksen liitteenä.

Lausunnot koskivat pääosin:

  • asemakaavan käyttötarkoituksen T/kem suhdetta maakuntakaavan aluevarausmerkintöihin
  • yleiskaavallista tarkastelua
  • asemakaavan suhdetta valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin
  • maisemavaikutusten arvioinnin täydentämistä
  • korttelialueiden puustoalueita
  • itä-länsisuuntaisen viheryhteyden osoittamist a alueen halki
  • olemassa olevien havaintoaineistojen hyödyntämistä linnuston osalta
  • alueen luontokohteita koskevien määräysten tarkentamista
  • kestävää rakentamista koskevien kaavamääräysten täydentämistä sekä alueen läpi kulkevan teknisen huollon verkoston huomioon ottamista.

 

Ehdotusvaiheen nähtävänä olon aikana ei jätetty mielipiteitä. 

Lausunnot ovat kokonaisuudessaan nähtävissä kaupungin asianhallintajärjestelmässä.

29.1.2024 on pidetty ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelu. Neuvottelu painottui kaavatyön luonto- ja maisema-aiheisiin ja neuvotteluun kutsuttiin näiden osa-alueiden edustajat. Neuvottelun muistio on kaavaselostuksen liitteenä.

Kaava-aineistoon tehtiin saatujen palautteiden pohjalta tarkennukset, joiden pääpiirteet selviävät kaavaselostuksen liitteenä olevasta ehdotusvaiheen palauteraportista.

Ehdotusvaiheen palautteiden pohjalta tehdyt muutokset kaava-aineistoihin ovat kokonaisuuden kannalta merkitykseltään vähäisiä, eikä asemakaavaa tarvitse asettaa uudelleen nähtäväksi.

Tämän asemakaavan alueella tonttijako laaditaan sitovana ja erillisenä.

Asiakirjoihin sisältyy asemakaavakartta ja -selostus.

Luettelo asianosaisista on nähtävissä asiakirjoissa.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Kirrinsanta 66. kaupunginosan teollisuusalueen asemakaavan muutos 609 1765, päivätty 30.1.2024, hyväksytään. 

Pöytäkirja tarkistetaan tämän asian kohdalta kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Perustelut

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 5.2.2024 § 60.

Asian esittely ja käsittely on historiatiedoissa.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä Kirrinsanta 66. kaupunginosan teollisuusalueen asemakaavan muutoksen 609 1765, päivätty 30.1.2024. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

______

Merkitään, että Otto Arponen poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 18.18.

Kokouskäsittely

Merkitään, että kaupunginvaltuusto kuuli asemakaava-arkkitehti Otto Arposen alustuksen asiasta.

Tiedoksi

Varsinais-Suomen ELY-keskus, kaupungingeodeetti, kaupunkisuunnittelu, Vaasan maanmittauslaitos, Satakuntaliitto ja muut asianosaiset

Muutoksenhaku

Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Turun hallinto-oikeudelta.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen
  • viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa
  • maakunnan liitto ja kunta, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia
  • rekisteröity paikallinen tai alueellinen yhteisö toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Kunnan jäsenen, asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle.

Postiosoite:               PL 32, 20101 Turku

Käyntiosoite:             Sairashuoneenkatu 2-4

Sähköpostiosoite:     turku.hao@oikeus.fi

Faksinumero:            029 56 42414

Puhelinnumero:         029 56 42400

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Linkki lakiin: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite:              PL 121, 28101 Pori

Käyntiosoite:            Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6

Sähköpostiosoite:    kirjaamo@pori.fi

Faksinumero:           (02) 634 9417

Puhelinnumero:        (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat

maanantai               10 - 16

tiistai-torstai              8 - 16

perjantai                   8 - 15

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen muutoksenhakuohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.