Tekninen lautakunta, kokous 5.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 44 Hevosluodon suuli, vuokraus

PRIDno-2024-145

Valmistelija

  • Mikko Viitala, yksikön päällikkö, tilayksikkö, mikko.viitala@pori.fi

Perustelut

Melontaan erikoistunut yhdistys Melamajavat on pitänyt Hevosluodossa sijaitsevassa suulissa tukikohtaansa. Yhdistys on järjestänyt kesäaikaan paljon erilaista melontaan liittyvää toimintaa. Yhdistys on kunnostanut suulia omalla rahallaan ja huolehtinut sen kunnossapidosta esimerkillisesti. Yhdistyksen suunnitelmissa on jatkaa suulin remonttia ja kunnostaa mm. suulin lattiat omalla kustannuksellaan.

Yhdistyksen toiminta on merkittävää yleishyödyllistä toimintaa, ja toiminnan turvaamiseksi yhdistys haluaa pitkäaikaisen vuokrasopimuksen Porin kaupungin kanssa. Vuokraksi esitetään 200 euroa vuodessa ja määräajaksi 31.12.2034 saakka. Määräaikaisuudesta huolimatta vuokranantajalla on oikeus irtisanoa sopimus ennen määräajan päättymistä 6 kuukauden irtisanomisajalla, mikäli alueella aletaan toteuttamaan voimassaolevaa kaavaa. Vuokrahinta on verrannollinen muiden vastaavien vuokralle annettujen rakennusten vuokrahinnan kanssa. 

Vuokralainen on tietoinen, että rakennus sijaitsee kansallisen kaupunkipuiston alueella ja valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella ja sitoutuu ottamaan tämän huomioon kaikessa toiminnassaan.  

Porin kaupungin hallintosäännön mukaisesti tekninen lautakunta päättää enintään 100 000 euron arvoisten kiinteistöjen, rakennusten, rakennelmien ja laitteiden luovuttamisesta myymällä, vaihtamalla ja vuokraamalla kaupunginvaltuuston vahvistamien yleisten perusteiden mukaisesti. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, toimialajohtaja, tekninen toimiala, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää, että Hevosluodon suuli vuokrataan Melamajaville esityksen ja liitteen sopimusluonnoksen mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Melamajavat ja Tiina Kudjoi

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.