Perustelut
Kaupunginhallitus vahvisti 3.6.2024 §272 vuoden 2025 talousarvion laadintaa ohjaavan sitovan kehyksen. Talouden suunnittelussa lähtökohtana ovat strategiassa kaupungin toiminnalle asetetut pitkän aikavälin tavoitteet, ennakoidut talouden kehitysnäkymät sekä toimintaympäristön muutokset. Talousarviovuosi on kolmivuotisen taloussuunnitelman 2025–2027 ensimmäinen vuosi. Toimialakohtaisissa esityksissä tulee huomioida yleisen kustannuskehityksen lisäksi kehykseen sisältyvät lisäykset ja sopeutustoimet. Palvelujen ostoissa tulee huomioida voimassa oleviin sopimuksiin mahdollisesti sisältyvät hinnankorotukset.
Talousarvion suunnitelmavuodet 2026–2027 viimeistellään keskitetysti talous- ja hallintoyksikössä henkilöstösuunnitelmat huomioiden. Suunnitelmavuosien kustannuskehitystä tullaan arvioimaan perustuen käytettävissä oleviin ennusteisiin yleisestä taloudellisesta kehityksestä ja toimintaympäristön muutoksista.
Palkkakustannusten kasvu vuoden 2024 alusta vuoteen 2025 on arvioitu henkilöstösuunnitelmassa 5,15 prosenttiin. Kasvu on huomioitu kehyksessä täysimääräisenä. Nykyiset työehtosopimukset päättyvät kuitenkin jo 30.4.2025, joten lopullinen palkkakehitys vuonna 2025 saattaa poiketa arvioidusta. Talousarviovuodelle budjetoitujen palkkakustannusten tulee olla toimialojen henkilöstösuunnitelmien mukaisia.
Henkilöstö- ja koulutussuunnitteluprosessi on integroitu osaksi talousarvioprosessia ja talousarvion valmistelutyön yhteyteen, jotta mahdolliset henkilöstörakenteen ja -määrän muutokset voidaan ottaa talousarviossa huomioon aikaisempaa tehokkaammin. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmat käsitellään lautakunnissa talousarviokäsittelyn yhteydessä.
Toimialalla laaditusta tilannekuvasta esitetään talousarviossa pääkohdat, jotka kuvaavat toimialan tilannetta ja erityisesti nähtävissä olevia palvelutarpeiden muutoksia ja muita merkittäviä trendejä, jotka vaikuttavat palvelujen järjestämiseen. Tilannekuvassa kuvataan erityisesti talousarvioon kirjattuihin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin liittyviä toiminnallisia ja taloudellisia riskejä. Toimiala esittää tässä yhteydessä myös strategiasta johdetut toiminnalliset tavoitteensa, jotka eivät kohdistu mihinkään toimialalta erikseen esitettäviin prosessikuvauksiin.
Talousarvion määrärahakehys
Elinvoima- ja ympäristötoimialan talousarviota tehdään nyt viidettä kertaa. Organisaatiomuutoksessa 1.9.2020 yhdistettiin osa konsernihallinnon elinvoimayksiköstä ja viestintäyksiköstä sekä ICT-yksikkö kokonaisuudessaan ympäristö- ja lupapalveluiden toimialaan. Samalla Visit Pori Oy:n henkilöstö ja osa toiminnasta siirtyi liikkeenluovutuksessa toimialalle. 1.1.2024 alkaen ICT-yksikkö puolestaan siirtyi osaksi konsernipalveluita ja samalla omistajaohjaus siirtyi osaksi elinvoima- ja ympäristötoimialaa, kun toimialalle syntyi uusi kaupunkikehitys- ja omistajaohjausyksikkö. Satakunnan työllisyysalue aloittaa 1.1.2025 ja on osa elinvoima- ja ympäristötoimialan Kasvu- ja työllisyyspalvelut-yksikköä, joten sen talousarvio sisältyy toimialan määrärahoihin.
Elinvoima- ja ympäristötoimialan kehys 3.6.2024 kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti oli -34 140 000 €, sisältäen Satakunnan työllisyysalueen kokonaisuuden. Kehykseen sisältyy erilaisia käyttötalouden sopeutustoimenpiteitä ja erinäisiä kehystä kasvattavia lisäyksiä.
Kaupungin yhteiset tervehdyttämistoimenpiteet:
- Asiantuntijapalveluiden käytön vähentäminen -10 %, 132 000 €
- Painatus- ja kopiointikustannusten puolittaminen, 20 000 €
- Ilmoituskustannusten vähentäminen -20 %, 23 000 €
- Toimialan lehtitilausten lopettaminen, 7 600 €
- Koulutusten vähentäminen, 5 000 €
Yhteisiä tervehdyttämistoimenpiteitä on toimialalla yhteensä 187 600 euron arvosta. Asiantuntijapalveluiden käytön vähentäminen ei ole koskenut kaavoitusta eikä eläinlääkintää.
Lisäksi kehyksessä on mukana seuraavat käyttötalouden sopeutustoimenpiteet:
- Joukkoliikenteen ruuhkavuorojen saattoautojen budjetoinnin lopettaminen, 100 000 €
- Energianeuvonnan lopettaminen, 4 000 €
- Työllisyydenhoidon sihteerien väheneminen kolmesta yhteen (eläköitymisten kautta), 80 000 €
- Ulvilan eläinlääkinnän vastaanoton lopettaminen, 14 000 €
- Matkailu- ja markkinointiyksikön markkinointimäärärahan supistaminen, 20 000 €
- Hankeavustusten määrärahan pienentäminen, 12 324 €
- Tapahtuma-avustusten määrärahan pienentäminen, 30 000 €
Kehyksessä huomioidut lainsäädännölliset muutokset:
- Työllisyydenhoidosta eliminoitu TYP- sekä kuntakokeilun kustannuspaikat
- Rakentamislain muutos; alle 30 neliöiset rakennukset, alle 50 neliöiset terassit ja katokset ja toimenpideluvat jäävät kokonaan pois – vaikutus rakennusvalvonnan lupamaksutuottoihin, arvio 35 000 €
- Kunnan työttömyysetuuksien rahoitusvastuu laajeneminen, kuluerä jatkossa elinvoima- ja ympäristötoimialalla, kehyksen summa -11,3 M€
- Lakimuutos MRA, jossa edellytys paikkatiedolle ja tietomallipohjaiselle suunnittelulle – vakituinen paikkatietoasiantuntija kaavoitukseen, lisäys henkilöstökuluihin 29 000 €
- Työllistämismäärärahojen poisto lakimuutoksen vuoksi, vaikutus 3 M€
Kehyksessä huomioidut toiminnalliset muutokset:
- Kaavoituksen yhteistyösopimus Eurajoen ja Kankaanpään kanssa, 1 htv kaavoitusarkkitehti ja 1 htv suunnitteluavustaja, kustannusvaikutus kaupungille 23 000 €
- Kaupungineläinlääkärin viran muuttaminen valvontaeläinlääkärin viraksi lisääntyneiden valvontatehtävien vuoksi, vaikutus terveysvalvonnan saamiin avustuksiin, AVI:n valvontaeläinlääkärin korvaukset +70 000 €, samalla palkkakustannukset siirtyvät eläinlääkinnästä terveysvalvontaan
- Sisäisen kesätyöpaikkatuen siirto suoraan toimialoille, liikelaitoksille ja konsernipalveluihin, 392 000 €
- Henkilöstösuunnitelmaan sisältyy entistä palkkatukityöllistämistä korvaavaa työllistämistä elinvoima- ja ympäristötoimialan osalta 1 htv, 24 000 €, liittyy palkkatukilainsäädännön muutoksiin
- Pori-lisän ja rekrypalkkion poisto 350 000 €
- SuomiAreena-kustannuspaikan poistuminen yhtiöittämisen myötä, vaikutus 260 000 €
Lisäksi kehys sisältää seuraavat kehyskorjaukset:
- Joukkoliikenteen lipputuottojen lisäys 160 000 €
- Lisäys KELAn koulumatkatukeen 80 000 €
- Lisäykset ympäristö- ja terveysvalvonnan maksutuottoihin yht. 40 000 €
- Kasvupalveluiden asiantuntijapalveluiden vähennys yht. 75 000 €
- Ympäristösuunnittelun projekteista vähennys 20 000 €
- Ilmanlaadun projektiluonteisen mittauksen määrärahan poisto 40 000 €
Satakunnan työllisyysalue
Työllisyyspalvelut siirtyvät 1.1.2025 Satakunnan työllisyysalueen lakisääteiseksi viranomaistehtäväksi. Käytännössä työllisyysalue henkilöstöineen tulee osaksi Porin kaupungin organisaatiota, Porin toimiessa alueen isäntäkuntana. Tehtävät koostuvat työvoima- ja elinkeinopalveluista, joita tuotetaan henkilö ja yritysasiakkaille voimassa olevien säädösten mukaisesti. Kyseessä on merkittävä kokonaisuus kaupungin organisaatiossa.
Työllisyysalueen palveluita tullaan tarjoamaan kaikissa alueen kunnissa tarpeen mukaan. Kiinteät toimipisteet Porissa sijoittuvat Porin Leijonaan ja KELA-taloon, lisäksi Harjavaltaan ja Kankaanpäähän avataan kiinteät toimipisteet. Kaikki kiinteät toimitilat ovat vuokrattuja.
Talousarvio on pyritty laatimaan niin, että kustannukset eivät ylittäisi toiminnalle osoitettuja valtionosuuksia. Toimintatuotot koostuvat sopimuskuntien valtionosuuslaskelmien mukaisista maksuosuuksista, jotka ovat työ- ja elinkeinoministeriön laatimien valtionosuuslaskelmien mukaiset.
Kuntien maksuosuudet vahvistetaan työllisyysalueen talousarvion ja kuntakohtaisten valtionosuuskriteerien mukaisiksi viimeistään talousarviovuoden tammikuussa. Sopimuskuntien maksuosuuksiin ei tällä hetkellä ole tiedossa muutoksia.
Lakisääteiset palvelut koostuvat henkilöille ja yrityksille tarjottavista työllisyys- ja työnvälityspalveluista, kuten työhönvalmennuksista ja työvoimakoulutuksista. Työllisyyspalvelut osallistuvat myös erilaisiin työllisyyshankkeisiin. Maahanmuuttajille ja muun kielisille tarjotaan räätälöityä työvoima- sekä tulkkauspalveluita, joiden tavoitteena on valmistaa heitä siirtymään työmarkkinoille.
Henkilöstö siirtyy TE-keskuksesta suoraan liikkeenluovutuksessa sovitusti työllisyysalueen ja Porin kaupungin henkilöstöksi. Siirtyvän henkilöstön määrä on vaihdellut valmistelun aikana ja on mahdollista, että muutoksia vielä ennen vuoden 2025 alkua tapahtuu. Henkilöstön määrään ja kuluihin pitää siis edelleen suhtautua varauksella.
Satakunnan työllisyysalueen sopimuskunnilta on pyydetty lausunnot työllisyysalueen talousarvioehdotuksesta. Lausuntoja on pyydetty 30.9.2024 mennessä. Lausuntopyyntö on tämän esityksen liitteenä. Toistaiseksi saapuneita lausuntoja ei ole.
Kehyspäätöksen jälkeen tehdyt muutokset
Matkailu- ja markkinointiyksikön yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseensä ja elinvoima- ja ympäristötoimialan kehyksestä on irrotettu kyseisen yksikön määrärahat ja siirretty konsernipalveluihin viestintäyksikköön. Siirron vaikutus toimialan kehykseen on 1,06 M€.
Toimialan määrärahoista on tehty 70 000 euron siirto konsernipalveluihin asiakaspalvelut- toimintayksikköön liittyen Yyterin uuden vierailukeskuksen asiakaspalvelun henkilöstömenoihin. Summa on tasattu joukkoliikenteen kustannuspaikalta.
Eläkemaksuperusteinen maksu poistui vuoden 2023 alussa. Sen on korvannut tasausmaksu, joka jaetaan kuntien ja hyvinvointialueiden osuuksiin. Tasausmaksun muutos on huomioitu kehyspäätöksen jälkeen, jonka johdosta elinvoima- ja ympäristötoimialan kehys pieneni 255 000 €.
Satakunnan työllisyysalueen talousarvioon on tehty kehyspäätöksen jälkeen muutos 0,37 M€ rahoituspohjan muuttuessa.
Talousarvioon sisältyvä esitys
Porin yhteistoiminta-alueen ympäristöterveysjaosto päätti § 27 kokouksessaan 11. heinäkuuta 2024 alueen pieneläinpäivystyksen hankinnasta. Kilpailutuksen voitti Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy. Uudella sopimuskaudella palvelun hinta on 556 800 euroa vuodessa, kun se aikaisemmin oli 0,2 M€ vuodessa. Uusi sopimus on voimassa 1. syyskuuta 2024 alkaen ja se kestää vuoden 2026 loppuun saakka. Uuden sopimuksen myötä Porin nettokustannuksen lisäys on 192 000 €. Tätä kustannuksen nousua ei ole voitu ottaa huomioon keväällä talousarvion valmistelussa eikä siten myöskään kesäkuun kaupunginhallituksen kehyspäätöksessä. Tämän vuoksi esitetään annetun kehyksen ulkopuolelle jääneen kustannuksen192 000 € lisäämistä toimialan kehykseen.
Talousarvioehdotuksesta on ympäristöterveydenhuollon osalta pyydetty lausunnot yhteistoiminta-alueen kunnilta. Ympäristöterveydenhuollon talousarvioon sisältyy pieneläinpäivystys, joten yhteistoiminta-alueen muiden kuntien maksuosuudet on otettu huomioon yhteistoiminta-alueen talousarvion toimintatuotoissa. Saapuneet lausunnot ovat pykälän liitteenä.
Investoinnit 2025
Toimialan investointimääräraha vuonna 2025 on yhteensä 350 000 euroa. Toimialan merkittävimmät investointitarpeet liittyvät Yyterin kehittämiseen.
Elinkeinoelämää tukevien investointien kokonaisuus Yyterissä on 300 000 euroa vuonna 2025. Näistä merkittävimmät toimenpiteet liittyvät muun muassa Yyterin yleissuunnitelman toteuttamiseen, Yyterin aukion yleissuunnitelman toteuttamiseen, Herrainpäivien alueen yleissuunnitelman laatimiseen sekä Yyterin alueen infran kehittämiseen.
Kirjurinluodon kehittämiseen varataan 30 000 euroa. Kirjurinluodon elinvoimaa tukevana investointina toteutetaan vuoden 2025 aikana muun muassa koko alueen opasteisiin liittyvä kokonaissuunnittelu ja toteutustyö.
Toimialan irtaimiston hankintaan varataan 20 000 euroa, joka käytetään vuoden 2024 tapaan joukkoliikenteen pysäkkitolppien aikataulunäyttöihin.
Toimialaan liittyvät prosessit
Talousarvioiden 2021–2024 tapaan toimialat ovat yhteistyössä talous- ja hallintoyksikön controller-tiimin kanssa valmistelleet prosessikuvaukset toimintakatteeltaan suurimmista kaupunkitasoisista prosesseista. Elinvoima- ja ympäristötoimialalta valittiin vuodelle 2023 uusiksi prosesseiksi joukkoliikenne sekä työllisyydenhoito. Vuonna 2025 työllisyydenhoidon prosessi pitää sisällään myös Satakunnan työllisyysalueen kokonaisuuden. Esityksen liitteenä on prosessien tilannekuvat, toiminnalliset sekä taloudelliset tavoitteet ja vuosittaiset valtuustoon nähden sitovat mittarit.
Huomioitavaa on, että palkkatukilainsäädännön muutoksista ja TE-uudistuksesta johtuen on vielä tiettyjä selvitysprosesseja käynnissä, joilla tullee olemaan vaikutusta vielä toimialan toimintaan ja määrärahoihin, joten toimialan kehyskin saattaa vielä muuttua kaupunginjohtajan ehdotukseen mennessä. Samoin toimialan henkilöstösuunnitelma tulee tämän vuoksi tarkentumaan.
Lisäksi kaupungin kehykseen on lisätty toimialoille kohdistamattomiin eriin tuloarviona 1 M€ tuottoja perustuen pääosin teollisuuden rakennuslupatuottoihin.
Lisäksi pääministeri Petteri Orpon hallituksen talousarvioesityksessä vuodelle 2025 on linjattu jo hallitusohjelmassa päätetyn mukaisesti, että nykyisin 10 prosentin alennettuun arvonlisäverokantaan kuuluvat hyödykkeet siirretään sanoma- ja aikakauslehtiä lukuun ottamatta 14 prosentin verokantaan. Elinvoima- ja ympäristötoimialalla tämä tulee koskemaan joukkoliikennettä. Joukkoliikennejaosto tulee päättämään joukkoliikenteen lipputuotteiden hinnoista myöhemmin.