Valmistelija
Mikko Nurminen pornurmimi
Perustelut
Valitus lautakunnan päätöksestä
Elinvoima- ja ympäristölautakunta on todennut päätöksessään 27.4.2022 § 82, että teknisen toimialan laatimien Sipintien jalankulun- ja pyörätien ja pysäköinnin suunnitelmien toteuttaminen ei edellytä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia toimenpidelupia / maisematyölupia, eikä suoritettu rakentaminen anna aihetta elinvoima- ja ympäristölautakunnan toimenpiteisiin. Lautakunnan päätöksestä on tehty valitus, johon Turun hallinto-oikeus pyytää lautakuntaa antamaan lausunnon, jossa tulee antaa selostus asiasta, vastauksia valituksessa esitettyihin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausua esitetystä selvityksestä.
Elinvoima- ja ympäristölautakunta antaa Turun hallinto-oikeudelle seuraavan lausunnon:
Taustatiedoista
Yyterin Levon alueen maankäyttösuunnitelmat ja yleisen käytön järjestäminen ovat olleet pitkään vireillä sekä laajan ja kattavan keskustelun aiheena, eikä kyseessä olevaa jalankulun- ja pyörätien ja pysäköinnin järjestämistä ole koettu muissa yhteyksissä ongelmaksi. Lautakunnan valituksen alaisena olevan päätöksen yhteydessä ja valituksessa esitettyyn taustatietoon ei ole muuta kommentoitavaa kuin, että valituksen esittäjän kysymyksiin ovat asianmukaiset tahot vuorollaan vastanneet asiallisesti ja edellytysten mukaisesti.
Asiasisällöstä
Hankkeen sisällöstä, luvanvaraisuudesta tai toimenpiteiden tarpeesta ei ole tuotu esiin sellaisia seikkoja, että lautakunnan aikaisempaa päätöstä arvioineen ja perusteluineen olisi syytä tarkastella uudelleen.
Esteellisyydestä, virheellisestä valmistelusta ja päätöksenteosta
Rakennusvalvonta suorittaa maankäyttö- ja rakennuslainmukaista rakennetun ympäristön luvallisuuden arviointia, myös kaupungin oman toiminnan osalta, ilman, että kaupungin organisatoorinen ohjaus tai toimialajohtajan rakennusvalvonnan päällikön esimiehenä toimiminen siihen vaikuttavat. Vastuunsa mukaisesti rakennusvalvontayksikön päällikkö on valmistellut lautakunnalle luvallisuuden arviointia ja perusteluja sisältävän päätösesityksen, eikä toimialajohtaja lautakunnan esittelijänä ole esitykseen tai lautakuntakäsittelyyn puuttunut. Rakennusvalvontayksikön päällikön ja toimialajohtajan toiminta ovat olleet oman virkatehtävänsä sääntöjen ja tarkoituksenmukaista hoitamista, jota ei voi pitää esteellisenä toimintana.
Elinvoima ja ympäristölautakunta on arvioinut hankkeen laillisuutta maankäyttö- ja rakennuslain osalta. Valituksen tehnyt taho on esittänyt laajasti eri aiheita ja arvioinnin tarpeellisuutta monissa käydyissä keskusteluissa, ja on selkeästi ilmaissut tietoisuutensa hankkeesta, eikä erilliselle kuulemiselle ole ollut tarvetta. Lautakunnan päätöksestä tehdyssä valituksessa puututaan kuitenkin myös valittajan suorittamaan kuntalaispalautteen hoitamiseen, jota on palautteen laajuudesta johtuen hoidettu vuorollaan kaupunkiorganisaation eri taholla ja parhaalla mahdollisella tavalla riippuen kulloinkin esillä olevasta tulokulmasta. Kaupunginjohtajan ja teknisen toimialajohtajan toiminta on ollut moitteetonta ja palvellut asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla, eikä vastuun siirtämisellä ole ollut vaikutusta tai merkitystä asiallisesti ja ajallaan hoidetun palautteen antamisessa.
Sipintien pysäköintialueen laajennuksen, Sipintien kevytliikenneväylän sekä Huvikummuntien liittymäalueen plv. 5-45 suunnitelmat eivät ole maankäyttö- ja rakennusasetuksen tarkoittamia katusuunnitelmia, eikä niiden todellisten vähäisten vaikutusten ja maankäytön suunnitelmien yhteydessä toteutettujen mittavien vuorovaikutusmenettelyjen lisäksi ole ollut tarpeellista suorittaa erillisiä maankäyttö- ja rakennusasetuksen § 42 ja 43 mukaisia menettelyjä.
Valituksen tehneen tahon kiinteistö sijaitsee noin 95 metrin etäisyydellä Sipintien katualueesta ja noin 70 metrin etäisyydellä kadunvarren harvennetun metsän osasta tien päässä, jossa ei ole ajoneuvojen läpikulkua. Noin 70 metrin metsäkaista jää kyseessä olevien alueiden väliin, joka on taaja-asutuksen kaltaisella alueella riittävä, eikä Sipintien käytöstä ja suunnitelman mukaisesta maisemoidusta ja mahdollisimman luonnonmukaisesta pysäköinnin ja kevytliikenteen järjestämisestä ole vaikutuksia kiinteistölle. Huomioiden valituksen tehneen tahon tietoisuus hankkeesta, laajasti käydyt keskustelut ja tiedonannot ja että hankkeella ei ole vaikutuksia kyseessä olevaan kiinteistöön, voidaan todeta, että kiinteistö ei ole maankäyttö- ja rakennuslain mukainen naapuri, jonka etuja tai oikeuksia tulisi poikkeuksellisesti arvioida.
Yhteenveto
Edellä mainituin perustein elinvoima ja ympäristölautakunta katsoo, että lautakunnan päätös 27.4.2022 § 82 on valmisteltu laillisesti ja sääntöjen mukaisesti, ja että valitus tulee hylätä.
Ehdotus
Esittelijä
Jouko Hautamäki, yksikön päällikkö, kasvupalvelutyksikkö, jouko.hautamaki@pori.fi
Elinvoima- ympäristölautakunta päättää antaa Turun hallinto-oikeudelle yllä olevan lausunnon.
Pöytäkirja tarkistetaan tämän asiakohdan osalta välittömästi kokouksessa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Lautakunta päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.