Perustelut
Elinvoima- ja ympäristötoimialan toimintasäännön 19 §:n mukaan poikkeuksen jätehuoltomääräyksistä yksittäisissä tapauksissa myöntää jätehuollon suunnittelija. Poikkeamisia varten on laadittu periaatteet ja jätehuoltojaosto on hyväksynyt ne viimeksi 12.3.2019 §3. Jätelain muutoksen myötä Porin seudun jätehuoltomääräykset on uudistettu ja ne ovat tulleet voimaan 1.1.2023. Jätehuoltomääräysten muuttuessa myös jätehuoltomääräyksistä poikkeamisen periaatteita on tarvetta päivittää.
Jäteastioiden tyhjennysväleihin on lisätty joustoa biojätteen erilliskeräysvelvoitteen johdosta ja aiemmin poikkeamispäätöksenä käsitelty kahdentoista viikon tyhjennysväli on nyt mahdollinen pelkällä ilmoitusmenettelyllä. Kahtatoista viikkoa pidempiä tyhjennysvälejä ei poikkeamallakaan olisi mahdollista myöntää.
Poikkeamismenettelyistä on poistettu rakennusten hävittäminen polttamalla. Rakennusten hävittäminen polttamalla käsitellään ympäristövalvontaviranomaisen toimesta.
Jätehuoltomääräysten mukaan lähekkäin sijaitsevien kiinteistöjen on mahdollista käyttää yhteistä jäteastiaa, kun kiinteistöt sijaitsevat 3 km säteellä toisistaan. Saman tien tai tiestön varrella sijaitsevien kiinteistöjen osalta etäisyys voi olla tätä pidempikin. Näistä etäisyyksistä voitaisiin viranhaltijapäätöksellä tehdä vähäisiä poikkeamia. Kimppabiojäteastialle tai yhteiselle kompostorille etäisyydeksi on määritelty maksimissaan 200 m tietä pitkin mitattuna.
Biojätteen erilliskeräysvelvoitteesta vapautumista ei ole mahdollista myöntää jätehuoltomääräyksistä poikkeamisena, koska velvoite tulee suoraan jäteasetuksesta. Kiinteistökohtaisen erilliskeräyksen vaihtoehtona on kimppakeräys tai kompostointi.
Pakkausjätteen erilliskeräysvelvoitteesta vapautuminen voitaisiin myöntää viiden tai useamman huoneiston kiinteistöllä sijaitseville pientaloille, jotka eivät ole järjestäneet jätehuoltoaan yhteisellä jätepisteellä ja heillä on erilliset sopimukset jätteenkuljetuksen järjestämisestä. Edellä mainitussa tapauksessa erillistalot voidaan rinnastaa omakotitaloihin ja periä ekomaksua vastaavasti.
Jäteastian tyhjennykset sekä asumisessa syntyvien lietteiden kuljetukset voitaisiin keskeyttää kiinteistön ollessa asumaton perustellusta syystä.
Muihin asioihin liittyvien poikkeamishakemusten määrä on vähäinen ja ne ratkaistaan tapauskohtaisesti.
Ehdotus
Esittelijä
-
Seppo Salonen, yksikön päällikkö, ympäristösuunnitteluyksikkö, seppo.salonen@pori.fi
Jätehuoltojaosto päättää hyväksyä jätehuoltomääräyksiä koskevien poikkeamisten periaatteet liitteen mukaisina viranhaltijapäätöksissä käytettäväksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.