Perustelut
Kunnallisvalitus
Lounais-Suomen poliisilaitos on keväällä 2025 lähestynyt alueen kuntia ja kaupunkeja pyynnöllä nimetä kuntien jäsenet ja varajäsenet poliisin neuvottelukuntaan. Poliisihallitus on määritellyt Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisin neuvottelukunnan jäsenmäärän siten, että Porin kaupungilla on neuvottelukunnassa yksi (1) edustaja ja tällä henkilökohtainen varajäsen.
Kaupunginvaltuusto on päätöksellään 9.6.2025 § 87 yksimielisesti nimennyt valtuustokaudeksi 2025–2029 Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisin neuvottelukuntaan jäseneksi Jani Rouhiaisen, KOK ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Juha Joutsenlahden, KOK.
Valtuuston päätös on asetettu julkisesti nähtäväksi Porin kaupungin verkkosivuilla 16.6.2025. Päätökseen liitetyn valitusosoituksen mukaan tähän päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella, joka on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kunnan jäsen on määräajassa (16.7.2025) valittanut päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen. Valituksessa on vaadittu seuraavaa:
”Porin kaupunginvaltuuston päätös, jolla on 9.6.2025 nimetty jäsenet Lounais-Suomen poliisin neuvottelukuntaan, tulee kumota.
Päätös on lain vastainen ja syntynyt puutteellisen selvityksen ja virheellisen valmistelun tuloksena.
Vaihtoehtoisesti hallinto-oikeuden tulee todeta, että päätös koskee vain valmistelua ja siihen on liitetty virheellinen muutoksenhakuohje, jossa tapauksessa oikeudenkäyntikuluni tulee korvata 25 eurolla lainmukaisine viivästyskorkoineen.”
Lausuntopyyntö
Turun hallinto-oikeus on lähettänyt Porin kaupungille 24.7.2025 lausuntopyynnön, jossa pyydetään kaupungin lausuntoa asiasta 21.8.2025 mennessä.
Kaupunginhallituksen toimivalta
Porin kaupungin hallintosäännön 25 §:n 16-kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää selityksen antamisesta valtuuston päätöstä koskevan valituksen johdosta, mikäli kaupunginhallitus katsoo voivansa yhtyä valtuuston päätöksen lopputulokseen.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi
Kaupunginhallitus päättää antaa Turun hallinto-oikeudelle seuraavan lausunnon:
Vaatimukset
Porin kaupunki vaatii ensisijaisesti, että hallinto-oikeus jättää sille tehdyn valituksen tutkimatta ja toissijaisesti, että hallinto-oikeus hylkää valituksen ja siinä esitetyt vaatimukset perusteettomina.
Perustelut
Valituksen tutkimatta jättäminen
Valittaja on vaatinut, että kaupunginvaltuuston päätös 9.6.2025 § 87 tulisi kumota, koska "päätös on lain vastainen ja syntynyt puutteellisen selvityksen ja virheellisen valmistelun tuloksena."
Valittaja ei ole valituksessaan perustellut sitä, miltä osin ja millä perusteella päätös olisi valittajan väittämällä tavalla lainvastainen tai miten se olisi syntynyt puutteellisen selvityksen ja virheellisen valmistelun tuloksena. Hallinto-oikeuden tulisi jättää valitus tutkimatta puutteellisena.
Valituksen hylkääminen
Mikäli hallinto-oikeus päättää tutkia valituksen, Porin kaupunki esittää valituksen hylkäämistä perusteettomana.
Poliisin hallinnosta annetun asetuksen (15.3.1996/158) 13 §:n mukaan: "Poliisihallitus vahvistaa poliisin neuvottelukunnan jäsenten määrän. Kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kunnanvaltuusto valitsee neuvottelukunnan jäsenet toimikaudekseen. Lisäksi neuvottelukuntaan kuuluu poliisilaitoksen päällikkö. Neuvottelukunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Poliisin henkilöstöön kuuluva ei kuitenkaan voi toimia puheenjohtajana eikä varapuheenjohtajana."
Poliisihallitus on määritellyt Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisin neuvottelukunnan jäsenmäärän siten, että Turun kaupungilla on neuvottelukunnassa kolme (3) edustajaa ja kaikilla muilla kunnilla yksi (1) edustaja. Lisäksi jokaisella edustajalla on henkilökohtainen varajäsen.
Lounais-Suomen poliisilaitos on 24.4.2025 lähettänyt Porin kaupungille kirjeen, jossa poliisilaitos on pyytänyt, että jokainen alueen kunta ja kaupunki nimeäisi jäsenensä poliisin neuvottelukuntaan edellä kerrotun henkilömäärän mukaisesti. Kirjeessä on viitattu poliisin hallinnosta annettuun asetukseen (15.3.1996/158), jonka mukaan kunnanvaltuusto valitsee neuvottelukunnan jäsenet toimikaudekseen.
Porin kaupunginhallitus on 2.6.2025 § 267 päättänyt yksimielisesti ehdottaa kaupunginvaltuuston päätettäväksi, että kaupunginvaltuusto nimeää valtuustokaudeksi 2025-2029 Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisin neuvottelukuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
Kaupunginvaltuusto on 9.6.2025 § 87 yksimielisesti päättänyt nimetä valtuustokaudeksi 2025-2029 Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisin neuvottelukuntaan jäseneksi Jani Rouhiaisen, KOK ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Juha Joutsenlahden, KOK.
Kaupunginhallitus on valmistellut asian kuntalain edellyttämällä tavalla valtuuston päätettäväksi. Porin kaupunginvaltuuston on Poliisihallituksen päätöksen mukaisesti tullut nimetä neuvottelukuntaan yksi (1) jäsen ja hänelle henkilökohtainen varajäsen. Kaupunginvaltuusto on poliisin hallinnosta annetun asetuksen (15.3.1996/158) mukaisesti valinnut neuvottelukunnan jäsenet toimikaudekseen.
Mikäli valituksessa on kyse valittujen henkilöiden ammateista ja mahdollisesta kelpoisuudesta tulla valituksi Lounais-Suomen poliisin neuvottelukuntaan, tulee huomata seuraavaa. Poliisin hallinnosta annetun asetuksen (15.3.1996/158) 13 §:n mukainen kelpoisuusvaatimus "Poliisin henkilöstöön kuuluva ei kuitenkaan voi toimia puheenjohtajana eikä varapuheenjohtajana" koskee vain neuvottelukunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa. Asetuksen mukaan "Neuvottelukunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan." Porin kaupunginvaltuusto ei näin ollen valitse neuvottelukunnan puheenjohtajistoa, vaan siitä neuvottelukunta päättää itse.
Hallinto-oikeuden tulee hylätä sille tehty valitus perusteettomana. Kaupunginvaltuuston päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, kaupunginvaltuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätös ole muutenkaan lainvastainen.
Valitusosoitus ja sen virheettömyys
Kunnallisvalituksessa on vaadittu lisäksi, että "vaihtoehtoisesti hallinto-oikeuden tulee todeta, että päätös koskee vain valmistelua ja siihen on liitetty virheellinen muutoksenhakuohje, jossa tapauksessa valittajan oikeudenkäyntikulut tulee korvata 25 eurolla lainmukaisine viivästyskorkoineen."
Kuntalain 141 §:n (2 mom.) mukaan päätökseen, josta saa tehdä kunnallisvalituksen, on liitettävä valitusosoitus. Päätökseen, josta ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, on liitettävä ilmoitus muutoksenhakukiellosta. Ilmoituksessa on mainittava, mihin säännökseen kielto perustuu (3 mom.).
Porin kaupunki toteaa, että kaupunginvaltuuston päätöksen 9.6.2025 § 87 muutoksenhakuohjeena on ollut ja pitänytkin olla valitusosoitus ja ohje kunnallisvalituksen tekemiseen hallinto-oikeudelle.
Kunnan viranomaisen esitykset ja lausunnot toiselle viranomaiselle ovat yleensä valmistelua koskevia päätöksiä, joihin ei saa erikseen hakea muutosta. Tässä tapauksessa kunta, Porin kaupunki, ja sen toimivaltainen toimielin, kaupunginvaltuusto, on tehnyt valtion viranomaiselle jäsenen ja varajäsenen nimeämistä koskevan esityksen. Kaupunginvaltuuston tekemä päätös sitoo valtion viranomaista toimielintä asetettaessa, rajaa valtion viranomaisen harkintavaltaa ja on välttämätön edellytys sille, että Porin kaupungin edustaja ja varajäsen voidaan nimetä kyseiseen toimielimeen.
Kaupunginvaltuuston tekemä päätös on ollut valituskelpoinen. Päätökseen on saanut hakea muutosta kuntalain 135 §:ssä säädetyllä kunnallisvalituksella. Päätökseen liitetty valitusosoitus ei valittajan esittämällä tavalla ole ollut virheellinen.
Kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.