Kaupunginhallitus, kokous 24.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 48 Kulttuuritalo Myllykartanon peruskorjaus Noormarkussa, valtuustoaloite, ensimmäinen allekirjoittaja Jarno Joensuu

PRIDno-2021-4405

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valtuutettujen ryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja Jarno Joensuu jättivät kaupunginvaltuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

"Taidokas eri väristen ja kokoisten kiviryhmittymin työstetty Osuusmeijeri rakennettiin Noormarkunjoen rantaan vuonna 1907. Vuonna 1918 tapahtuneen Noormarkun kirkon tulipalon jälkeen kivirakennus toimi kirkkona vuosien 1921 – 1933 aikana. Rakennus toimi myös urheilutalona ja vuonna 1981 tehdyn peruskorjauksen jälkeen nuorisotalona.

Nykyisin Kulttuuritalo Myllykartanoksi nimetty rakennus on monessa käytössä eri yh-teisöillä. Talosta on muotoutunut kulttuurikeskus, jota käyttää toiminnassaan ansiok-kaasti noormarkkulainen Nokun Näyttämö. Lisäksi järjestetään myös erinäisiä eläke-läisten sekä näyttelyiden tapahtumia. Myös ajoittaisia ruoanjakotapahtumia pidetään.

Noormarkussa on merkittävää ja valtakunnallisestikin tunnettua liikunta- ja nuorisotoi-mintaa eri kolmannen sektorin toimijoiden toimesta. Jalkapallo, erilaiset yleisurheilula-jit ja niiden kilpailut ovat sulan maan aikaan lähes päivittäisiä toimintoja Noormarkun laadukkaaksi tunnustetulla urheilukentällä. Kilpailuihin osallistutaan laajalta alueelta ja hyvin tunnettua on Noormarkussa tilanne, jossa paikoitusalueet sekä tienvierustat ovat Noormarkun urheilukentän alueella ajoneuvoilla pysäköitynä.

Kulttuuritalo Myllykartano on peruskorjauksen tarpeessa. Energiaratkaisu ei ole nyky-aikainen ja rakennuksen rakenteet sekä varustelu edellyttävät peruskorjauksen nopeaa arviota ja korjauksia. Rakennus on rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti sekä maisemal-lisesti merkittävä ja myös suojelumerkinnällä varustettu. Sitä ei saa päästää enää huonompaan kuntoon.

Noormarkun urheilukentällä tapahtuvan liikuntatoiminnan ongelmaksi on jo vuosia to-dettu asianmukaisten huolto-, pukuhuone-, pesu- ja wc-tilojen puute. Käytännössä tiloja ei ole joukkueiden käytössä ollenkaan, ainoastaan Myllykartanosta löytyvät vähäiset wc-tilat. Porin alueella on useita kaupungin toimesta hoidettuja kenttiä, joista löytyvät em. tilat asianmukaisina joukkueiden hyödynnettäviksi.

Porin kaupungin hallintosäännön 130§ mukaan esitämme seuraavaa:

1. Kulttuuritalo Myllykartanon peruskorjaus kartoitetaan vuoden 2022 aikana ja tarvittava peruskorjaus suunnitellaan toteutettavaksi vuosille 2023 – 2024. Pe-ruskorjauksen yhteydessä ajanmukaistetaan myös rakennuksen energiaratkaisu, joka tukee Hinku-verkoston 80% päästötavoitetta vuoteen 2030 mennessä.
2. Noormarkun urheilukentälle rakennetaan vuosien 2023 – 2024 aikana asianmu-kaiset tilat urheilujoukkueiden käytettäväksi. Tilaratkaisu selvitetään Kulttuuritalo Myllykartanon peruskorjauksen kartoituksen yhteydessä ja mikäli tiloja ei kyetä toteuttamaan samaan rakennukseen, rakennetaan Noormarkun urheilu-kentälle erillinen huoltorakennus palvelemaan tätä käyttöä. Tilaratkaisussa tulee ottaa huomioon noormarkkulaisten kolmannen sektorin toimijoiden tarpeet ja näkemykset.

Porissa

20.9.2021

Jarno Joensuu
kaupunginvaltuutettu (sd)

Juha Kantola
kaupunginvaltuutettu (kesk)

Tapio Huhtanen
kaupunginvaltuutettu (kesk)

Raija Koskiranta
kaupunginvaltuutettu (kesk)

Helvi Walli
varavaltuutettu (kok)

Matti Välimäki
kaupunginvaltuutettu (ps)"

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Valmistelija

Johanna Jokelainen, yksikön päällikkö, yhteiset palvelut -yksikkö, johanna.jokelainen@pori.fi
Petteri Lahti, yksikön päällikkö, liikunta- ja nuorisoyksikkö, petteri.lahti@pori.fi
Jyri Träskelin, yksikön päällikkö, kulttuuriyksikkö, jyri.traskelin@pori.fi

Perustelut

Valtuutettujen ryhmä, ensimmäinen allekirjoittaja Jarno Joensuu jättivät kaupunginvaltuuston kokouksessa KV 20.9.2021 § 203 Kulttuuritalo Myllykartanon peruskorjaus Noormarkussa seuraavan valtuustoaloitteen:

"Taidokas eri väristen ja kokoisten kiviryhmittymin työstetty Osuusmeijeri rakennettiin Noormarkunjoen rantaan vuonna 1907. Vuonna 1918 tapahtuneen Noormarkun kirkon tulipalon jälkeen kivirakennus toimi kirkkona vuosien 1921 – 1933 aikana. Rakennus toimi myös urheilutalona ja vuonna 1981 tehdyn peruskorjauksen jälkeen nuorisotalona.

Nykyisin Kulttuuritalo Myllykartanoksi nimetty rakennus on monessa käytössä eri yhteisöillä. Talosta on muotoutunut kulttuurikeskus, jota käyttää toiminnassaan ansiokkaasti noormarkkulainen Nokun Näyttämö. Lisäksi järjestetään myös erinäisiä eläkeläisten sekä näyttelyiden tapahtumia. Myös ajoittaisia ruoanjakotapahtumia pidetään.

Noormarkussa on merkittävää ja valtakunnallisestikin tunnettua liikunta- ja nuorisotoimintaa eri kolmannen sektorin toimijoiden toimesta. Jalkapallo, erilaiset yleisurheilulajit ja niiden kilpailut ovat sulan maan aikaan lähes päivittäisiä toimintoja Noormarkun laadukkaaksi tunnustetulla urheilukentällä. Kilpailuihin osallistutaan laajalta alueelta ja hyvin tunnettua on Noormarkussa tilanne, jossa paikoitusalueet sekä tienvierustat ovat Noormarkun urheilukentän alueella ajoneuvoilla pysäköitynä.

Kulttuuritalo Myllykartano on peruskorjauksen tarpeessa. Energiaratkaisu ei ole nyky-aikainen ja rakennuksen rakenteet sekä varustelu edellyttävät peruskorjauksen nopeaa arviota ja korjauksia. Rakennus on rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti sekä maisemallisesti merkittävä ja myös suojelumerkinnällä varustettu. Sitä ei saa päästää enää huonompaan kuntoon.

Noormarkun urheilukentällä tapahtuvan liikuntatoiminnan ongelmaksi on jo vuosia to-dettu asianmukaisten huolto-, pukuhuone-, pesu- ja wc-tilojen puute. Käytännössä tiloja ei ole joukkueiden käytössä ollenkaan, ainoastaan Myllykartanosta löytyvät vähäiset wc-tilat. Porin alueella on useita kaupungin toimesta hoidettuja kenttiä, joista löytyvät em. tilat asianmukaisina joukkueiden hyödynnettäviksi.

Porin kaupungin hallintosäännön 130§ mukaan esitämme seuraavaa:

1. Kulttuuritalo Myllykartanon peruskorjaus kartoitetaan vuoden 2022 aikana ja tarvittava peruskorjaus suunnitellaan toteutettavaksi vuosille 2023 – 2024. Pe-ruskorjauksen yhteydessä ajanmukaistetaan myös rakennuksen energiaratkaisu, joka tukee Hinku-verkoston 80% päästötavoitetta vuoteen 2030 mennessä.

2. Noormarkun urheilukentälle rakennetaan vuosien 2023 – 2024 aikana asianmu-kaiset tilat urheilujoukkueiden käytettäväksi. Tilaratkaisu selvitetään Kulttuuritalo Myllykartanon peruskorjauksen kartoituksen yhteydessä ja mikäli tiloja ei kyetä toteuttamaan samaan rakennukseen, rakennetaan Noormarkun urheilu-kentälle erillinen huoltorakennus palvelemaan tätä käyttöä. Tilaratkaisussa tulee ottaa huomioon noormarkkulaisten kolmannen sektorin toimijoiden tarpeet ja näkemykset."

Sivistyslautakunnan lausunto:

Aloitteessa on kuvailtu laajasti Kulttuuritalo Myllykartanon taustaa, nykyistä käyttöä sekä merkitystä Noormarkun alueen asukkaille. Kuten aloitteessa todetaan, Noormarkun urheilukentän alue on erittäin aktiivisessa käytössä. Samalla alueella sijaitsee myös uimaranta, joten erityisesti kesäaikaan alueella on paljon kävijöitä. Kulttuuritoimijoista mm. Taide- ja kulttuuriyhdistys Myllykonstilla sekä Nokun näyttämöllä on säännöllistä toimintaa Myllykartanossa. Myllykartano on suojeltu kohde ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus. Sivistystoimiala yhtyy aloitteessa esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin.

Ehdotus

Esittelijä

Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

 

Sivistyslautakunta päättää antaa oheisen lausunnon valtuustoaloitteesta kaupunginhallitukselle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Jouni Salonen, Tilajohtamisen toimintayksikön esimies, jouni.salonen@pori.fi

Perustelut

Valtuutettu Jarno Joensuu jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 20.9.2021 seuraavan valtuustoaloitteen: Kulttuuritalo Myllykartanon peruskorjaus Noormarkussa.

Valtuustoaloite on osin päällekkäinen valtuustoaloitteen ”Noormarkun kulttuuritalon öljylämmitysjärjestelmän muuttaminen Ilma-vesilämpöpumppujärjestelmäksi, PRIDno-2021-4396 kanssa.

Kiinteistöön on tehty kuntotutkimus vuonna 2015, jolloin kiinteistössä tehtiin muun muassa rakenneavauksia. Raportissa suositeltavia toimenpiteitä on ulkoverhouksen saumakohtien korjaaminen, kastuneiden rakenteiden kuivaaminen, alapohjarakenteiden kunnon tarkistaminen ja siitä aiheutuvat jatkotoimenpiteet. Lisäksi talotekniikkaan ja energiatekniikkaan liittyviä asioita on lisälämmöneristyksen lisääminen, pintavesien poisto rakennuksen vierustalta, mahdollinen salaojitus, ilmanvaihdon parantaminen, lämmitysjärjestelmän muuttaminen ja sähköjärjestelmän päivittäminen.

Teknisen toimialan mukaan nähdään tarpeellisena aloittaa kiinteistön tarveselvitys vuoden 2022 aikana, jossa saadaan useiden eri käyttäjäryhmien tilatarpeet selvitettyä. Myös urheilukenttää palvelevat huolto- ja pukuhuonetilat pitää tässä selvityksessä huomioida. Tämän pohjalta voidaan aloittaa vuonna 2023 Myllykartanon peruskorjauksen sekä urheilukentän huolto- ja pukutilojen suunnittelutyö. Peruskorjauksen toteutusajankohta voitaisiin tehdä vuoden 2024 aikana.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa oheisen lausunnon kaupunginhallitukselle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Johanna Jokelainen, yksikön päällikkö, yhteiset palvelut -yksikkö, johanna.jokelainen@pori.fi

Perustelut

Useat valtuutetut, ensimmäinen allekirjoittaja Jarno Joensuu jättivät kaupunginvaltuuston kokouksessa 20.9.2021 § 203  valtuustoaloitteen koskien Kulttuuritalo Myllykartanon peruskorjausta Noormarkussa. Kaupunginvaltuusto lähetti asian kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 27.9.2021 § 670 pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan ja sivistyslautakunnan lausunnot.

Asian esittely ja aikaisempi käsittely (sivistyslautakunnan lausunto 12.10.2021 § 222 ja teknisen lautakunnan lausunto 25.11.2021 § 293) ovat luettavissa asian historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto merkitsee tehdyt toimenpiteet ja annetun lausunnon tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

Tiedoksi

Kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.