Perustelut
Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 21.9.2026 Porin kaupungin puolesta Waltti Solutions Oy:n määräysvaltaa koskevat asiakirjat (osakassopimus, hallintosääntö ja yhtiöjärjestys). Osakkaiden hyväksyttyä uuden hallintomallin mukaiset asiakirjat, yhtiö pyytää osakkailta ehdokkaita yhteisedustajiksi yhtiön nimitystoimikuntaan, hallitukseen sekä ohjausryhmiin.
Uudessa hallintomallissa yhtiön osakkeenomistajat on jaettu kolmeen osakasryhmittymään. Ryhmittymään yksi kuuluvat HSL, Tampere sekä Turku ja ryhmittymään kaksi Jyväskylä, Kuopio, Lahti sekä Oulu. Pori kuuluu ryhmittymään kolme, johon kuuluvat myös Hämeenlinna, Joensuu, Kajaani, Kotka, Kouvola, Lappeenranta, Mikkeli, Raasepori, Rovaniemi ja Salo. Ryhmittymien jako pyrkii kuvastamaan Waltin omistajien omistusosuuksia sekä omistajien toimintavolyymejä. Nimitystoimikunta käsittelee osakasryhmittymien ehdokkaat ja tekee sen pohjalta esitykset yhtiökokoukselle nimitystoimikunnan, hallituksen ja ohjausryhmien jäsenistä. Marraskuussa järjestettävä yhtiökokous valitsee nimitystoimikunnan esityksen pohjalta:
- Hallitukseen 3 henkilöä/ryhmittymä ja yhden varahenkilö ryhmittymistä 1. ja 2. ja kaksi varahenkilöä ryhmittymästä 3.
- Nimitystoimikuntaan 2 henkilöä/ryhmittymä.
- Ohjausryhmiin soveltuvan määrän edustajia ehdotusten pohjalta.
- Ryhmittymän sisältä valittavia yhteisedustajia nimitystoimikuntaan/hallitukseen voi olla jokaiselta osakkaalta vain yksi.
- Valittu yhteisedustaja edustaa osakasryhmittymän kaikkia osakkaita.
Waltti Solutions Oy pyytää osakasryhmittäin toimittamaan yhtiön hallituskäsittelyä varten ehdokkaat yhteisedustajista nimitystoimikuntaan 30.9.2026 mennessä. Lisäksi yhtiö pyytää osakasryhmittäin toimittamaan yhtiölle nimitystoimikunnan käsittelyä varten ehdokkaat yhteisedustajista Waltti Solutions Oy:n hallitukseen sekä ohjausryhmiin 28.10.2026 mennessä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi
Kaupunginhallitus päättää esittää Porin kaupungin ehdokkaiksi hallitukseen Liisa Laurila, nimitystoimikuntaan Seppo Salonen sekä lippu- ja maksujärjestelmät -ohjausryhmään Merika Lanne.
Pöytäkirja tämän asian osalta päätetään tarkastaa välittömästi kokouksessa.