Perustelut
Sivistyslautakunta on päättänyt kokouksessaan 27.8.2024 §112 PRIDno-2024-3282 iltapäivätoiminnan kilpailuttamisesta. Porin kaupungin hallintosäännön mukaisesti sivistyslautakunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä ja maksuista sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan toiminta- ja arviointisuunnitelmasta sekä sivistystoimialan toimintasäännön mukaisesti toimialaansa koskevista 200 000 euroa ylittävistä hankinnoista.
Kunta voi järjestää iltapäivätoimintaa itse, hankkia sitä ostopalveluna tai järjestää tuettuna toimintana ja toiminnan järjestämisessä tulee toimia perusopetuslain mukaan (Perusopetuslaki §48 b). Osa Porin kaupungin iltapäivätoiminnasta järjestetään kunnan omana toimintana, ja osa toiminnasta järjestetään ostopalveluna. Tuettuna toimintana järjestetään puolestaan yksityisten koulujen iltapäivätoiminta.
Ostopalveluna hankittavan iltapäivätoiminnan hankinta tehdään koulujen lukuvuosille 2025 - 2027, eli 6.8.2025-4.6.2027 väliselle ajanjaksolle. Sopimusta on mahdollista jatkaa toistaiseksi voimassa olevalla optiolla (optiossa kuuden kuukauden irtisanomisaika). Hankinnan kohteena on kymmenen koulun iltapäivätoiminta tarjouspyynnön mukaisesti.
Hankinta on EU-kynnysarvon ylittävä, arvioitu arvo n. 2 miljoonaa euroa koko sopimuskaudella. Hankinnasta on julkaistu hankintailmoitus Tarjouspalvelu.fi/Pori – portaalin kautta Hilmassa 11.11.2024. Tarjousaika päättyi 3.12.2024 klo 12.00. Hankintamenettely oli avoin.
Määräaikaan mennessä tarjouksen antoivat
Lempi Lastenhoito Oy, Pilke päiväkodit Oy, Suomen Työväen urheiluliitto TUL ry:n Satakunnan piiri ry
PÄÄTÖKSEN PERUSTE
Kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset
Hankintaan liittyy useita kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimuksia, jotka on selvitetty tarkemmin liitteenä olevassa tarjouspyynnössä. Kelpoisuustarkistuksen perusteella todettiin, että saaduista tarjouksista kaksi täyttävät tarjouspyynnön kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimukset.
Kolmas tarjouksen jättänyt palveluntuottaja ei täyttänyt iltapäivätoiminnan palveluntuottajalle kilpailutuksessa asetettuja ehtoja kokemusta 6-10 -vuotiaiden lasten ohjatun toiminnan järjestämisestä. Kyseinen tarjoaja käytti referensseinään henkilön omia referenssejä, mitkä on hankittu toisen työnantajan palveluksessa. Markkinaoikeuden ratkaisun mukaisesti tarjoajan referenssien tulee olla tarjoajan yrityksen palveluksessa hankittuja referenssejä, eikä tarjoajan henkilöihin perustuvia referenssejä. (MAO:30/19).
Kokonaistaloudelliset valintakriteerit
Valintakriteerinä kullekin koululle valittavalle palveluntuottajalle on edullisin hinta (eur/ryhmä/toimintapäivä). Vertailun tarkempi erittely löytyy liitteenä olevasta vertailutaulukosta.
Tarjousvertailu tulee viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 6 §:n 3 momentin mukaan julkiseksi vasta, kun sopimus on tehty. Tarjoajilla on kuitenkin asianosaisina oikeus saada tieto tarjousvertailusta. Tämän jälkeenkään eivät liikesalaisuuden piiriin kuuluvat tiedot ole julkisia. Tarjotun palvelun kokonaishinta ei kuitenkaan ole liike- tai ammattisalaisuus.
Tiedoksianto
Sivistyslautakunnan kokouksen pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa tai sen jälkeen, jotta päätös voidaan saattaa tiedoksi asianosaisille kokousta seuraavana päivänä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Kokonaistaloudellisten kriteerien mukaisesti sivistyslautakunta päättää valita seuraaville kouluille iltapäivätoiminnan palveluntuottajaksi seuraavat toimijat kouluittain:
Cygnaeuksen koulu 3 ryhmää Pilke päiväkodit Oy
Itätuulen koulu 2 ryhmää Suomen Työväen urheiluliitto TUL ry:n Satakunnan piiri ry
Kaarisillan koulu 2 ryhmää Suomen Työväen urheiluliitto TUL ry:n Satakunnan piiri ry
Kalaholman koulu 2 ryhmää Suomen Työväen urheiluliitto TUL ry:n Satakunnan piiri ry
Käppärän koulu 3 ryhmää Suomen Työväen urheiluliitto TUL ry:n Satakunnan piiri ry
Pohjoisväylän koulu 4 ryhmää Suomen Työväen urheiluliitto TUL ry:n Satakunnan piiri ry
Tuorsniemen koulu 1 ryhmä Suomen Työväen urheiluliitto TUL ry:n Satakunnan piiri ry
Uudenkoiviston koulu 2 ryhmää Suomen Työväen urheiluliitto TUL ry:n Satakunnan piiri ry
Vähärauman koulu 4 ryhmää Suomen Työväen urheiluliitto TUL ry:n Satakunnan piiri ry
Väinölän koulu 2 ryhmää Suomen Työväen urheiluliitto TUL ry:n Satakunnan piiri ry
Sopimuskausi on 6.8.2025 alkaen kun hankintapäätös on saanut lainvoiman ja sopimukset on allekirjoitettu. Sopimus on voimassa 4.6.2027 asti. Mahdollisesta option käyttöönotosta päätetään erikseen.
Sivistyslautakunta valtuuttaa opetusyksikön päällikön allekirjoittamaan hankintasopimuksen valittujen toimijoiden kanssa.