Tarkastuslautakunta, kokous 24.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 57 Suisto Kiinteistöt Oy toimitusjohtajan kuuleminen

PRIDno-2024-3037

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Perustelut

Kokousten kuulemisten pohjana toimii tarkastuslautakunnan valtuustokauden 2021-2025 mittainen arviointisuunnitelma sekä vuoden 2024 arviointeja koskeva työohjelma. Syyskuun kokouksen arviointiteemana on konserniyhtiö Suisto Kiinteistöt Oy ja toimitusjohtaja Lauri Kilkun kuuleminen.

Porin kaupungin omistajapoliittisten linjausten tytäryhtiöitä koskevien yleislinjausten mukaan tytäryhtiömuotoisella toiminnalla lisätään päätöksenteon nopeutta ja joustavuutta, saavutetaan toiminnan läpinäkyvyys kilpailuilla markkinoilla sekä mahdollistetaan tarvittaessa muiden osakkaiden mukaantulo yhtiön toimintaan. Toiminnan tulee olla aidosti tehokkaampaa tuottaa yhtiömuodossa eli yhtiön kautta saadaan kaupungille laskettua ja perusteltua lisäarvoa. Toiminnan yhtiöittämisestä aiheutuvien verotuksellisten seuraamusten tulee olla pienemmät kuin yhtiöittämisestä saavutettava taloudellinen hyöty.

Suisto Kiinteistöt Oy on nykyisin Porin kaupungin strateginen tytäryhtiö. Kaupunginvaltuusto vahvistaa talousarviossa merkittäville, strategisille tytäryhtiölle omistajan/pääomistajan vuositason strategiset tavoitteet. Strategisten yhteisöjen osalta tavoitteet ja mittarit asetetaan kaupunginhallituksen esityksestä siten, että ne antavat riittävän tiedon yhtiön taloudellisesta tilasta ja toiminnasta. Kaupunginvaltuuston käsittelyä edeltää valmistelun lisäksi kaupunginhallituksen käsittely vuosittain, jossa yhtiöt esittelevät suunnittelun lähtökohtatilanteensa ja toimintasuunnitelmansa.

Suisto Kiinteistöt Oy:n omistamisen peruste kaupungilla on yhtiön strateginen tehtävä elinvoiman edistämisessä. Yhtiö on kaupungin elinkeinopolitiikan työkalu erityisesti teollisen liiketoiminnan kiinteistöjärjestelyissä. Tärkeänä painopisteenä on puhdasta siirtymää edistävä liiketoiminta. Yhtiöllä on teolliseen toimintaan tarkoitettuja kiinteistöjä ja rakennuksia Karjarannassa, Mäntyluodossa ja Tahkoluodossa. Yhtiön tulee toimia täysin markkinaehtoisesti, kannattavasti, omistamiaan kiinteistöjä ja niiden ympäristöä hyvin hoitaen ja kehittäen.

Yhtiöllä on keskeinen rooli kaupunkistrategian Kasvava Pori -kokonaisuuden teoissa:  "Edistämme aktiivisesti yritysten ja investointien sijoittumista Porin seudulle."

Omistajalle raportoitavaa on kilpailukykyinen ja taloudellisesti kannattava toiminta

  • vuokrausaste
  • oman pääoman tuottoprosentti
  • sijoitetun pääoman tuottoprosentti

Mahdollinen tuloutus suunnitellaan yhtiön rahoitusmallista sopimisen yhteydessä.

Ehdotus

Esittelijä

Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Tarkastuslautakunta päättää käydä evästyskeskustelun liittyen seuraavan kokouksen kuulemiseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Perustelut

Kokousten kuulemisten pohjana toimii tarkastuslautakunnan valtuustokauden 2021-2025 mittainen arviointisuunnitelma sekä vuoden 2024 arviointeja koskeva työohjelma. Kokouksen kuulemisen aiheena on Porin kaupungin 100 prosenttisesti omistama Suisto Kiinteistöt Oy.

Porin kaupungin strategiset tavoitteet Suisto Kiinteistöt Oy:lle liittyvät elinvoiman edistämiseen. Tarkastuslautakunta on käynyt evästyskeskustelun arviointiaiheesta kokouksessaan 20.8.2024 51 §:ssä.

Suisto Kiinteistöt Oy:n toimitustusjohtaja Lauri Kilkku on kutsuttu tarkastuslautakunnan kokoukseen selostamaan edustamansa yhtiönsä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista sekä toimintaan liittyviä asioita.

Ehdotus

Esittelijä

  • Niko Poskiparta, tarkastusjohtaja, niko.poskiparta@pori.fi

Tarkastuslautakunta merkitsee saadun selvityksen tiedoksi ja huomioon otettavaksi arviointityön yhteydessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Lauri Kilkku oli läsnä tämän asian käsittelyn kohdalla klo 15:00 - 15:54.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.