Tekninen lautakunta, kokous 21.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 69 Asemakaavaehdotuksen 609 1752 mukaisen LPA-tontin luovuttaminen myymällä, OP Tonttirahasto Ky

PRIDno-2023-678

Valmistelija

  • Elisa Laine, tonttipäällikkö, elisa.laine@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 31.10.2022 asettaa karjarannan 21. kaupunginosan korttelia 60, Verstaskadun ja yleistä pysäköintialuetta koskevan asemakaavan muutoksen 609 1752 sekä tonttijaon 8506 nähtäväksi vähintään 30 päivän ajaksi ja pyysi siitä lausunnot muun muassa tekniseltä lautakunnalta.

Infrajohtaminen esitti tuolloin lausunnossaan, että asemakaavasta ei aiheudu maanomistajalle sellaista taloudellista hyötyä, jonka johdosta maanomistajan tulisi maankäyttö ja rakennuslain nojalla osallistua yhdyskuntarakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Sen sijaan OP Tonttirahasto Ky:n kanssa tuli neuvotella asemakaavanmuutoksella osoitettavan LPA tontin myymisestä. Koska kaavamuutos on yksinomaan OP-Tonttirahasto Ky:n intressissä tavoitteenaan saattaa korttelin 609-21-60 tontti 3 rakentamiskelpoiseksi, teknisen toimialan kanta oli, että kaavan toteuttamisen kustannuksista myös yleisen alueen muutostöiden osalta vastaa OP-Tonttirahasto Ky. OP-Tonttirahasto Ky:n tulee hyväksyttää toteutussuunnitelma sisältäen katu-, viher-, valaistus- ja liikenteenohjaussuunnitelmat infrajohtamisella ennen muutostöihin ryhtymistä. Tontin myyminen esitettiin käsiteltäväksi eri asiana, kun kaupan yksityiskohdista on OP-Tonttirahasto Ky:n kanssa neuvoteltu. Kauppakirjan tuli lausunnon mukaan olla teknisessä lautakunnassa hyväksyttynä ennen asemakaavamuutoksen hyväksymistä.

OP-Tonttirahasto Ky ja infrajohtaminen ovat neuvotelleet asemakaavan muutoksella esitettävän tulevan LPA-tontin alueen myymisestä kauppakirjaluonnoksessa esitetyin ehdoin kauppahinnasta 40.000 euroa. LPA-tontti muodostuu noin 1700 m2:n kokoisestä määräalasta Karjarannan kadut -nimisestä yleisten alueiden rekisteriyksiköstä 609-21-9901-5021 sekä yleisestä alueesta 609-21-9906-5021. LPA-tontin hinnoittelussa on sovellettu hinnoittelua 20 €/m2, joka vastaa keskimääräistä autopaikkatonttien hinnoittelua Porissa. Kauppahinnassa on huomioitu kauppahintaa nostavana tekijänä Verstaantien ja yleisen pysäköintialueen rakentamisen likimääräinen investointikustannus 50 000 euroa ja toisaalta vähentävänä tekijänä luovutuksen saajan ja kaupungin välisen 4.10.2018 allekirjoitetun rasitesopimuksen mukainen 44.000 euron suuruinen maksettu korvaus 22 autopaikan pysyvästä sijoittamisesta nyt luovutettavalle määräalan alueelle.

Kauppakirjaan on otettu ehto, jonka perusteella ostaja vastaa kustannuksellaan kaikista niistä muutostöistä Verstaskadulla ja LP-1 alueella, jotka aiheutuvat asemakaavanmuutoksesta 609 1752 ja LPA tontin erottamisesta yksityiseen käyttöön entisen yleisen käyttötarkoituksen sijaan. Mainituilla muutostöillä tarkoitetaan mm. yleisen alueen lohkomiskustannuksia, katuvalotolppien siirtämistä ja reunakiveyksien muuttamista yms. Toteutussuunnitelma sisältäen katu-, viher-, valaistus- ja liikenteenohjaussuunnitelmat tulee kauppakirjaan kirjatun ehdon perusteella hyväksyttää infrajohtamisella ennen muutostöihin ryhtymistä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Viitala, yksikön päällikkö, tilayksikkö, mikko.viitala@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää myydä liitekartan mukaisen, asemakaavamuutoksella LPA-tontiksi osoitettavan noin 1700 m2:n määräalan Karjarannan kadut -nimisestä yleisten alueiden rekisteriyksiköstä 609-21-9901-5021 sekä yleisestä alueesta 609-21-9906-5021 kauppahinnalla 40.000 euroa liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisesti kun asemakaavan muutos 609 1752 on tullut lainvoimaiseksi. Lisäksi tekninen lautakunta päättää valtuuttaa tonttipäällikön tekemään kauppakirjaan tarvittaessa vähäisiä muutoksia.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

OP Kiinteistörahasto Ky, kaupunkisuunnittelu (Bogdanoff), infrajohtaminen/Mapo

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.