Tekninen lautakunta, kokous 29.9.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 161 Ahlaisten entisen päiväkotirakennuksen hyödyntämismahdollisuuksien selvittäminen kylätalona, valtuustoaloite, valtuutettu Heidi Sakari

PRIDno-2026-2513

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valtuutettu Heidi Sakari jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

"VALTUUSTOALOITE: Ahlaisten entisen päiväkotirakennuksen hyödyntämismahdollisuuksien selvittäminen kylätalona

Esitän, että kaupunki selvittää mahdollisuutta hyödyntää Ahlaisten entistä päiväkotirakennusta paikallisten yhdistysten yhteisenä kylätalona. Tavoitteena olisi luoda Ahlaisiin yhteinen kokoontumis- ja toimintakeskus, joka palvelisi kylän asukkaita monipuolisesti ja vahvistaisi alueen elinvoimaa.

Ahlaisissa toimii useita aktiivisia yhdistyksiä ja seuroja, joiden toiminta on tällä hetkellä hajautunut eri puolille kylää. Tämä vaikeuttaa yhteistyötä sekä tilojen tehokasta käyttöä. Yhteinen tila voisi tuoda yhdistysten aktiiveja paremmin yhteen, lisätä yhteistyötä sekä vahvistaa yhteisöllisyyttä.

Yhteinen kylätalo toimisi myös eri ikäryhmien kohtaamispaikkana. Tilaa voitaisiin hyödyntää esimerkiksi teatterin harjoitus- ja, nuorisotilana, partiolaisten kokoontumispaikkana, erilaisten kerhojen ja koulutusten järjestämiseen sekä tapahtumiin, joissa voitaisiin hyödyntää myös pihan mahdollisuuksia esimerkiksi kesäteatteriin tai lasten leikkialueeseen.

Nuorille suunnattu harrastus- ja vapaa-ajantoiminta on tärkeä osa ennaltaehkäisevää hyvinvointityötä, osallisuuden vahvistamista ja turvallista vapaa-aikaa. Ilman toimivia ja saavutettavia tiloja tällainen toiminta usein vähenee tai loppuu kokonaan.

Paikalliset yhdistykset ovat keskeisessä roolissa sen varmistamisessa, että myös Ahlaisissa asuvilla lapsilla ja nuorilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet harrastuksiin verrattuna kaupungin keskustassa asuviin. Toiminnan säilyminen ja kehittäminen edellyttää kuitenkin toimivia tiloja.

Edellä esitetyn perusteella esitän, että kaupunki selvittää mahdollisuutta hyödyntää Ahlaisten entistä päiväkotirakennusta yhdistysten yhteisenä kylätalona.

Heidi Sakari

Perussuomalaiset

23.3.2026 Pori"

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Valmistelija

Sari Kahri, johdon assistentti, sari.kahri@pori.fi

Perustelut

Valtuutettu Heidi Sakari jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 23.3.2026 § 49 valtuustoaloitteen Ahlaisten entisen päiväkotirakennuksen hyödyntämismahdollisuuksien selvittämisestä kylätalona. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 30.3.2026 § 124 pyytää aloitteesta vapaa-ajan lautakunnan lausunnon 30.6.2026 mennessä.

Vapaa-ajan lautakunta katsoo, että Ahlaisten alueen sivistys- ja vapaa-ajan palvelujen näkökulmasta tarkoituksenmukaisena ratkaisuna pidetään toimintojen keskittämistä uuteen monitoimitaloon. Monitoimitalo mahdollistaa tilojen tehokkaan ja monipuolisen käytön sekä eri käyttäjäryhmien yhteistoiminnan nykyaikaisissa ja tarkoituksenmukaisissa tiloissa.

Vapaa-ajan lautakunta toteaa lisäksi, että Ahlaisten entinen päiväkotirakennus ei ole sivistystoimialan hallinnassa, vaan kiinteistön hallinnoinnista vastaa tekninen toimiala. Mikäli tekninen toimiala löytää rakennukselle ulkopuolisen käyttäjän, sivistystoimiala pitää tarkoituksenmukaisena, että tilalle etsitään uusi käyttötarkoitus.

Vapaa-ajan lautakunta suhtautuu myönteisesti kiinteistön vuokraamiseen tai myymiseen, mikäli rakennukselle löytyy toimija, joka pystyy hyödyntämään tilaa tarkoituksenmukaisesti.

Edellä esitetyn perusteella vapaa-ajan lautakunta katsoo, että palveluiden järjestämisen näkökulmasta ensisijaisena ratkaisuna on toimintojen keskittäminen uuteen monitoimitaloon.

Ehdotus

Esittelijä

Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Vapaa-ajan lautakunta päättää antaa oheisen lausunnon kaupunginhallitukselle.

Päätös

Vapaa-ajan lautakunta päätti yksimielisesti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle:

"Vapaa-ajan lautakunta katsoo, että Ahlaisten alueen sivistys- ja vapaa-ajan palvelujen näkökulmasta tarkoituksenmukaisena ratkaisuna pidetään toimintojen keskittämistä uuteen monitoimitaloon. Monitoimitalo mahdollistaa tilojen tehokkaan ja monipuolisen käytön sekä eri käyttäjäryhmien yhteistoiminnan nykyaikaisissa ja tarkoituksenmukaisissa tiloissa.

Vapaa-ajan lautakunta toteaa lisäksi, että Ahlaisten entinen päiväkotirakennus ei ole sivistystoimialan hallinnassa, vaan kiinteistön hallinnoinnista vastaa tekninen toimiala.

Vapaa-ajan lautakunta toivoo, että tekninen toimiala varmistaisi Ahlaisten yhdistyksiltä, ainakin nuorisoseuralta ja partiolaisilta heidän halukkuuttaan ja mahdollisuuttaan jatkaa tilojen käyttöä tai etsiä korvaavaa tilaa sekä kehittää uutta yhteisöllistä toimintaa.”

Kokouskäsittely

Marita Salmio teki Anne-Mari Ranteen kannattamana seuraavan muutosehdotuksen:

”Vapaa-ajan lautakunta päättää antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle:

Vapaa-ajan lautakunta katsoo, että Ahlaisten alueen sivistys- ja vapaa-ajan palvelujen näkökulmasta tarkoituksenmukaisena ratkaisuna pidetään toimintojen keskittämistä uuteen monitoimitaloon. Monitoimitalo mahdollistaa tilojen tehokkaan ja monipuolisen käytön sekä eri käyttäjäryhmien yhteistoiminnan nykyaikaisissa ja tarkoituksenmukaisissa tiloissa.

Vapaa-ajan lautakunta toteaa lisäksi, että Ahlaisten entinen päiväkotirakennus ei ole sivistystoimialan hallinnassa, vaan kiinteistön hallinnoinnista vastaa tekninen toimiala.

Vapaa-ajan lautakunta toivoo, että tekninen toimiala varmistaisi Ahlaisten yhdistyksiltä, ainakin nuorisoseuralta ja partiolaisilta heidän halukkuuttaan ja mahdollisuuttaan jatkaa tilojen käyttöä tai etsiä korvaavaa tilaa sekä kehittää uutta yhteisöllistä toimintaa.”

Vapaa-ajan lautakunta päätti hyväksyä muutosehdotuksen yksimielisesti.

Valmistelija

Jani Sundell, johtaja, jani.sundell@pori.fi

Perustelut

Valtuutettu Heidi Sakari jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 23.3.2026 § 49 valtuustoaloitteen Ahlaisten entisen päiväkotirakennuksen hyödyntämismahdollisuuksien selvittämisestä kylätalona. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 30.3.2026 § 124 pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan ja vapaa-ajan lautakunnan lausunnot 30.6.2026 mennessä.

Tekninen lautakunta toteaa, että Ahlaisten entinen päiväkotirakennus on teknisen toimialan hallinnassa, eikä rakennuksella ole kaupungin omassa toiminnassa käyttötarvetta. Rakennuksen ylläpitäminen tyhjillään aiheuttaa kaupungille kustannuksia ilman vastaavaa hyötyä, mikä on ristiriidassa teknisen toimialan strategisten tilatehokkuustavoitteiden kanssa.

Tekninen lautakunta katsoo, että ensisijaisena toimenpiteenä tulee selvittää rakennuksen myyntimahdollisuudet, mikä on linjassa kaupungin tilatehokkuustavoitteiden kanssa. Mikäli rakennukselle ei löydy ostajaa kohtuullisessa ajassa, voidaan harkita muita ratkaisuja. Lisäksi tekninen lautakunta suosittelee mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään aloitteen mukaisessa toiminnassa Ahlaisten monitoimitaloa, mikä osaltaan tukee tilojen tehokasta käyttöä.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, toimialajohtaja, tekninen toimiala, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa oheisen lausunnon kaupunginhallitukselle.

Päätös

Päätettiin yksimielisesti palauttaa asia uudelleen valmisteltavaksi.

Kokouskäsittely

Heidi Sakari ehdotti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Jani Sundell, johtaja, jani.sundell@pori.fi

Perustelut

Valtuutettu Heidi Sakari jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 23.3.2026 § 49 valtuustoaloitteen Ahlaisten entisen päiväkotirakennuksen hyödyntämismahdollisuuksien selvittämisestä kylätalona. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 30.3.2026 § 124 pyytää aloitteesta teknisen lautakunnan ja vapaa-ajan lautakunnan lausunnot 30.6.2026 mennessä. Tekninen lautakunta palautti asian 23.6.2026 § 134 uudelleen valmisteltavaksi. Asian esittely ja aikaisempi käsittely historiatiedoissa.

Ahlaisten entinen päiväkotirakennus (Vanha kunnantalo, kiinteistötunnus 609-401-2-618) on teknisen toimialan hallinnassa, eikä rakennuksella ole kaupungin omassa toiminnassa käyttötarvetta. Kohde on teknisen toimialan kiinteistöohjelmassa luokiteltu myytäväksi. Tilalla on neljä rakennusta, joiden bruttoala on yhteensä noin 760 m². Kohteen ylläpitokustannukset ovat olleet vuosina 2024 ja 2025 keskimäärin noin 17 400 euroa vuodessa. Ylläpitokustannukset ovat kirjanpidon toteumia vuosilta 2024 ja 2025. Ne kuvaavat kohteen silloista käyttöä eivätkä suoraan ennusta kustannuksia muuttuneessa käytössä. Esimerkiksi yhdistyskäytössä lämmitys-, vesi- ja jätekustannukset voivat nousta tai laskea.

Uudelleenvalmistelun yhteydessä on saatu Ahlaisten Nuorisoseura ry:n kokoama yhteenveto paikallisten yhdistysten tilantarpeesta. Rakennuksen käyttäjiksi on ilmoittautunut viisi paikallista toimijaa ja yhdistysten arvion mukaan rakennuksessa olisi toimintaa noin 20 päivänä kuukaudessa. Säännölliseen toimintaan osallistuisi kuukausittain selvityksen mukaan yli 250 henkilöä. Kokoontumistilojen lisäksi yhdistykset tarvitsevat pysyviä säilytystiloja. Yhdistykset ovat ilmoittaneet, etteivät ne ole valmiita osallistumaan rakennuksen sähkö- ja vesikustannuksiin. Selvityksellä on samalla vastattu vapaa-ajan lautakunnan 17.6.2026 § 57 esittämään toiveeseen yhdistysten halukkuuden ja mahdollisuuksien varmistamisesta.

Käyttöselvityksen perusteella voidaan arvioida, että yhdistysten toiminta voisi tukea alueen viihtyisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Toiminnan tarpeen ja vaikuttavuuden arviointi ei kuitenkaan kuulu teknisen toimialan tehtäviin, joten tältä osin tekninen lautakunta tukeutuu vapaa-ajan lautakunnan lausuntoon 17.6.2026 § 57.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, toimialajohtaja, tekninen toimiala, markku.koppelomaki@pori.fi

Rakennuksen ylläpitäminen sekä tyhjillään että selvityksen mukaisessa yhdistyskäytössä aiheuttaa kaupungille ylläpito- ja energiakustannuksia, mikä on ristiriidassa teknisen toimialan strategisten tilatehokkuustavoitteiden kanssa.
Tekninen lautakunta katsoo, että ensisijaisena toimenpiteenä tulee selvittää rakennuksen myyntimahdollisuudet, mikä on linjassa kaupungin tilatehokkuustavoitteiden sekä kiinteistöohjelman kanssa. Mikäli rakennukselle ei löydy ostajaa kohtuullisessa ajassa, voidaan harkita muita ratkaisuja.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Liitteet

Oheismateriaali