Vapaa-ajan lautakunta, kokous 4.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 52 Oikaisuvaatimus, Toiminta-avustusten myöntäminen hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen vuodelle 2024

PRIDno-2023-2197

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Annika From, annika.from@pori.fi

Perustelut

Vapaa-ajanlautakunta myöntää hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen tarkoitetut yhdistyksille suunnatut toiminta-avustukset. Avustuksia myönnetään, mikäli kaupunginvaltuuston vahvistamassa vuoden 2024 talousarviossa varataan avustuksille määrärahaa. Avustusten hakuaika on 1.-23.11.2023 klo 15.00.

Hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustusten valmistelusta vastaa strategia- ja hyvinvointiyksikkö.

Toiminta-avustus on tarkoitettu tukemaan yhdistystä toteuttamaan toimintaa, jonka perimmäinen tarkoitus on kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Avustusta ei myönnetä hyvinvointialueen alaan kuuluvaan toimintaan. Avustamisen keskeisimpinä perusteina ovat toiminnan määrä, laatu ja alueellinen merkitys.

Ehdotus avustusohjeista on liitteenä. Ohjeissa määritellään kriteerit, joiden perusteella toiminta-avustukset myönnetään vuodelle 2024.

Avustuksia jaettaessa huomioidaan erityisesti toiminta, joka   

1)     edistää porilaisten mielen hyvinvointia ja ennaltaehkäisee porilaisten syrjäytymistä ja yksinäisyyttä

2)     edistää porilaisten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tarjoten tilaisuuksia kohtaamisiin ja yhdessä tekemiseen  

3)     edistää porilaisten terveellisiä elämäntapoja

4)     edistää elinympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä 

5)     huomioi luonnon hyvinvointivaikutukset ja kestävän kehityksen

6)     edistää kotoisuuden tunnetta ja vahvistaa paikallisidentiteettiä

7)     edistää työelämän ulkopuolella olevien henkilöiden työllistymisedellytyksiä

8)     tarjoaa tukea haavoittuvammassa asemassa oleville porilaisille, erityisesti edistäen ruoka-avun tarjoamista ja vähän liikkuville tarjottavia matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia.

Avustusten myöntäminen edellyttää yhdistyksen rekisteröitymistä ja toiminnan kuvaamista lähellä.fi -palveluun. Lähellä.fi on digitaalinen järjestötietopalvelu, joka tuo järjestötiedon yhteen paikkaan. Järjestöt ja yhdistykset voivat maksutta rekisteröityä ja ilmoittaa omasta toiminnastaan palvelussa. Julkinen sektori voi hyödyntää palvelun dataa esimerkiksi digitaalisissa kehittämishankkeissa ja järjestelmäintegraatioissa. Lähellä.fi -rajapintojen avulla palveluun tallennettua tietoa voidaan tuoda osaksi mitä tahansa verkkosivustoa.

Ehdotus

Esittelijä

Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Vapaa-ajan lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen tarkoitettujen toiminta-avustusten hakuohjeet vuodelle 2024 esityksen mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

_______

Merkitään, että seuraavaksi käsiteltiin asiakohta § 88.

Kokouskäsittely

Merkitään, että yhteyskoordinaattori Annika From saapui kokoukseen teamsin välityksellä kello 17.22.

Merkitään, että vapaa-ajan lautakunta kuuli Annika Fromin alustuksen asiasta.

Merkitään, että Annika From poistui kokouksesta kello 17.28.

Valmistelija

Annika From, annika.from@pori.fi

Perustelut

Järjestöillä/yhdistyksillä on mahdollisuus hakea Porin kaupungilta useampaa toiminta-avustusta erityyppiseen toimintaansa. Hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen (hyte) toiminta-avustusten valmistelusta vastaa strategia- ja hyvinvointiyksikkö ja myöntämisestä vapaa-ajan lautakunta kaupunginhallituksen päätöksellä 17.10.2022 § 619.

Vapaa-ajanlautakunta hyväksyi hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustusten avustusohjeet ja myöntämisen kriteerit 10.10.2023 § 89. Ohjeen mukaan avustamisen keskeisimpinä perusteina ovat toiminnan määrä, laatu ja alueellinen merkitys. Lisäksi avustuksia jaettaessa painotetaan toimintaa, joka ennaltaehkäisee porilaisten syrjäytymistä ja yksinäisyyttä sekä edistää mielen hyvinvointia, edistää porilaisten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tarjoten tilaisuuksia kohtaamisiin ja yhdessä tekemiseen, edistää porilaisten terveellisiä elämäntapoja, edistää elinympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä, huomioi luonnon hyvinvointivaikutukset ja kestävän kehityksen, edistää kotoisuuden tunnetta ja vahvistaa paikallisidentiteettiä, edistää työelämän ulkopuolella olevien henkilöiden työllistymisedellytyksiä ja tarjoaa tukea haavoittuvammassa asemassa oleville porilaisille, erityisesti edistäen ruoka-avun tarjoamista ja vähän liikkuville tarjottavia matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia. Merkittävänä tekijänä on myös avustettavaan toimintaan osallistuvan ja/tai avustettavasta toiminnasta hyötyvän kohderyhmän laajuus.

Toiminta-avustusta myönnetään porilaisten hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen. Avustusta ei kuitenkaan myönnetä hyvinvointialueen alaan kuuluvaan toimintaan. Avustuksen ulkopuolelle on rajattu esimerkiksi potilas- ja vammaisjärjestön jäsenilleen kohdistama toiminta. Soteuudistuksen myötä toiminta-avustusten kohdistaminen on siirtynyt ennaltaehkäisevään kaupungin perustehtävää tukevaan toimintaan, joten hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden toiminta-avustuksen painopisteitä on täytynyt tarkastella uudelleen.

Kattojärjestöt voivat jäsenyhdistystensä suostumuksella hakea avustusta niiden puolesta. Hakemuksessa tulee yksilöidä yhdistykset, jotka osallistuvat yhteiseen hakemukseen. Nämä yhdistykset eivät voi hakea toiminta-avustusta itsenäisesti.

Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että yhdistyksen tulee olla rekisteröitynyt ja kuvannut toimintansa Lähellä.fi - palveluun, joka on digitaalinen järjestötietopalvelu. Yhdistykset voivat maksutta rekisteröityä sekä ilmoittaa omasta toiminnastaan palvelussa.

Toiminta-avustus voi sisältää vuokra- tai tilankäyttöavustusta. Mikäli yhdistys toimii kaupungin toimitiloissa vastikkeetta tai alennetulla vuokralla, huomioidaan tämä myönnettävän toiminta-avustuksen määrässä. Yhdistyksellä tulee olla toiminnan harjoittamisen edellyttämää muuta rahoitusta/varainhankintaa. Avustusta ei kuitenkaan myönnetä toimintaan, jonka tavoitteena on taloudellinen voitto.

Avustushaku oli auki 1.-23.11.2023 klo 15.00. Hakemuksia saapui 46 kappaletta. Yksi hakemuksista saapui hakuajan puitteissa kaupungin kirjaamopalveluiden kautta asiakirjahallinnon järjestelmään hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden avustuskategoriaan ja on mukana arvioinnissa. Lisäksi kaksi samansisältöistä hakemusta saapui hakujärjestelmään ja yksi hakemus siirrettiin nuorisoavustuksiin.Toiminta-avustus hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen oli haettavissa nyt neljättä kertaa. Ensimmäisellä hakukierroksella vuonna 2021 hakemuksia saapui yhteensä 40 kappaletta, toisella hakukierroksella 64 kappaletta vuonna 2022 ja kolmannella hakukierroksella 60 kappaletta vuonna 2023.

Haettavien avustusten yhteissumma on 408.586 euroa. Yksittäisten hakemusten summat vaihtelevat 200 euron ja 70.000 euron välillä. Myönnettävien avustusten yhteissumma esityksessä on talousarviossa määritellyn määrärahan mukaisesti 190.000 euroa. Vuonna 2021 hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustusten määräraha oli 500.000 euroa ja sitä myönnettiin yhdistyksille yhteensä 284.010 euroa. Vuonna 2022 puolestaan määräraha oli 250.000 euroa ja se jaettiin yhdistyksille täysimääräisesti. Vuonna 2023 määräraha oli 196.900 euroa ja sitä myönnettiin yhdistyksille yhteensä 190.900 euroa.

Avustushakemukset on käsitelty arviointiryhmässä, johon on kuulunut asiantuntijoita elinvoima- ja ympäristötoimialalta, sivistystoimialalta ja konsernipalveluista. Hakemuksia arvioitaessa on käytetty harkintaa ja hakemusten sisältöä on pyritty tulkitsemaan hakijoiden kannalta edullisella tavalla. Osassa hakemuksista on kuvattu vajavaisesti yhdistyksen kohderyhmilleen tuottaman toiminnan sisältö sekä avustuksen merkitys toiminnan mahdollistamisessa. Lisäksi osassa hakemuksista avustusta on haettu Porin seudulle tai vielä laajemmin Satakunnan alueelle, ja avustusta voidaan kuitenkin myöntää vain yhdistykselle, jonka kotipaikka on Porissa tai jonka toiminta sijoittuu Poriin. Avustusta ei voi jakaa edelleen stipendien muodossa eikä käyttää muistamisiin. Edellä mainitut asiat on otettu huomioon esitystä valmisteltaessa.

Satakunnan Elämän Leipä Sinulle ry on taloudelliseen tilanteeseensa vedoten pyytänyt Porin kaupungilta avustusennakon maksamista. Ruoka-aputoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi ennakkoavustuksen maksamisesta oli tarpeen tehdä päätös kiireellisesti. Yhdistykselle on päätetty myöntää 10.000 euron ennakkomaksu hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustuksesta talous- ja hallintojohtajan viranhaltijapäätöksellä 6.2.2024 §6. Ennakkomaksu vähennetään täysimääräisesti avustuksen tulevista maksatuksista. Mikäli vapaa-ajanlautakunta ei myönnä toiminta-avustusta, peritään ennakkoon maksettu avustussumma yhdistykseltä takaisin.

Arviointiryhmä on laatinut lautakunnalle liitteenä olevan yhteenvedon hakemuksista ja esityksen toiminta-avustusten myöntämisestä. Hakemukset ovat kokonaisuudessaan nähtävillä kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Vapaa-ajanlautakunta päättää myöntää avustukset esityksen mukaisesti.

Vuoden 2024 toiminta-avustukset laitetaan maksuun kunkin saajan kohdalta vasta, kun vuoden 2023 raportointi on tehty.

Avustuksen käytöstä on pidettävä kirjaa ja avustuksen saajien on raportoitava erikseen toimitettavien raportointiohjeiden mukaisesti vuoden 2025 helmikuun loppuun mennessä.

Päätös

Lautakunta päätti yksimielisesti, että Setlementti Pori ry:lle ei myönnetä avustusta.

Avustussumma, jota ei myönnetty eli 6.000 euroa jaetaan tasan virkahenkilöstön toimesta niiden hakijoiden kesken, jotka eivät saaneet täysimääräistä avustusta, huomioiden kuitenkin avustushakemuksen haettu summa.

Muutoin avustukset jaetaan pohjaesityksen mukaan.

_________

Merkitään, että Pirjo Mäki poistui esteellisenä (yhteisöjäävi, Noormarkun-Finpyyn kyläyhdistys ry, hallituksen jäsen) tämän asian käsittelyn ajaksi.

Esteellisyys

Pirjo Mäki

Kokouskäsittely

Keskustelun aikana Juha Joutsenlahti teki perustellun esityksen, että Setlementti Pori ry:lle ei myönnetä avustusta. Mika Aho kannatti tehtyä esitystä. Mika Aho teki esityksen Setlementti Pori ry:lle esitetyn 6.000 euron avustuksen jakamisesta tasasummana niille hakijoille, jotka eivät ole saaneet täyttä hakemaansa summaa. Ei kuitenkaan enempää mitä hakijan avustuspyyntö on ollut.

Valmistelija

Annika From, annika.from@pori.fi

Perustelut

Vapaa-ajanlautakunta hyväksyi hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustusten avustusohjeet ja myöntämisen kriteerit 10.10.2023 § 89. Porin kaupungin vuoden 2024 toiminta-avustusten hakuaika oli 1.-23.11.2023 klo 15.00.

Vapaa-ajanlautakunta päätti 13.2.2024 kokouksessaan hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden toiminta-avustusten myöntämisestä vuodelle 2024 § 15. Vapaa-ajan lautakunta on päättänyt jättää myöntämättä Setlementti Pori ry hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen esitetyn 6.000 euron avustuksen vuodelle 2024. Avustussumma, jota ei myönnetty eli 6.000 euroa jaetaan tasan virkahenkilöstön toimesta niiden hakijoiden kesken, jotka eivät saaneet täysimääräistä avustusta, huomioiden kuitenkin avustushakemuksen haettu summa. Muutoin avustukset jaetaan pohjaesityksen mukaan.

Setlementti Pori ry on pyytänyt 3.3.2024 päivätyllä oikaisuvaatimuksellaan avustuksen maksatusta alkuperäisen esitysehdotuksen mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Vapaa-ajanlautakunta päättää hyväksyä oikaisuvaatimuksen. Toiminta-avustusta myönnetään porilaisten hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen. Hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustusten avustusohjeen mukaan avustamisen keskeisimpinä perusteina ovat toiminnan määrä, laatu ja alueellinen merkitys. Lisäksi avustuksia jaettaessa painotetaan toimintaa, joka ennaltaehkäisee porilaisten syrjäytymistä ja yksinäisyyttä sekä edistää mielen hyvinvointia, edistää porilaisten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tarjoten tilaisuuksia kohtaamisiin ja yhdessä tekemiseen, edistää porilaisten terveellisiä elämäntapoja, edistää elinympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä, huomioi luonnon hyvinvointivaikutukset ja kestävän kehityksen, edistää kotoisuuden tunnetta ja vahvistaa paikallisidentiteettiä, edistää työelämän ulkopuolella olevien henkilöiden työllistymisedellytyksiä ja tarjoaa tukea haavoittuvammassa asemassa oleville porilaisille, erityisesti edistäen ruoka-avun tarjoamista ja vähän liikkuville tarjottavia matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia. Merkittävänä tekijänä on myös avustettavaan toimintaan osallistuvan ja/tai avustettavasta toiminnasta hyötyvän kohderyhmän laajuus. Avustamisen keskeisten perusteiden ja toiminta-avustusten painopisteiden tarkastelun yhteydessä ei ole tullut esiin sellaisia perusteita, joiden nojalla toiminta-avustusta ei voitaisi myöntää Setlementti Pori ry:lle.

Vapaa-ajanlautakunta päättää, että vuoden 2024 toiminta-avustukset hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen maksetaan alkuperäisen päätösehdotuksen 13.2.2024 §15 mukaisesti.

 

Viliina Välimäki teki Juha Joutsenlahden kannattamana seuraavan palautusehdotuksen:

”Vapaa-ajan lautakunta päättää palauttaa asian valmisteluun lisäselvityksen saamiseksi.

Lisäksi vapaa-ajan lautakunta päättää, että toiminta-avustukset hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen vuodelle 2024 laitetaan välittömästi maksuun vapaa-ajan lautakunnan päätöksen 13.2.2024 § 15 alkuperäisen päätösehdotuksen mukaisesti lukuun ottamatta Setlementti Pori ry:n osuutta.”

Päätös

Vapaa-ajan lautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.

Lisäksi vapaa-ajan lautakunta päätti yksimielisesti, että toiminta-avustukset hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen vuodelle 2024 laitetaan välittömästi maksuun vapaa-ajan lautakunnan päätöksen 13.2.2024 § 15 alkuperäisen päätösehdotuksen mukaisesti lukuun ottamatta Setlementti Pori ry:n osuutta.”

Kokouskäsittely

Merkitään, että kokous oli tauolla 18.02–18.06.

Viliina Välimäki teki Juha Joutsenlahden kannattamana seuraavan palautusehdotuksen:

”Vapaa-ajan lautakunta päättää palauttaa asian valmisteluun lisäselvityksen saamiseksi.

Lisäksi vapaa-ajan lautakunta päättää, että toiminta-avustukset hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen vuodelle 2024 laitetaan välittömästi maksuun vapaa-ajan lautakunnan päätöksen 13.2.2024 § 15 alkuperäisen päätösehdotuksen mukaisesti lukuun ottamatta Setlementti Pori ry:n osuutta.”

Valmistelija

  • Annika From, annika.from@pori.fi

Perustelut

Vapaa-ajanlautakunta hyväksyi hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustusten avustusohjeet ja myöntämisen kriteerit 10.10.2023 § 89. Porin kaupungin vuoden 2024 toiminta-avustusten hakuaika oli 1.-23.11.2023 klo 15.00.

Vapaa-ajanlautakunta päätti 13.2.2024 kokouksessaan hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden toiminta-avustusten myöntämisestä vuodelle 2024 § 15. Vapaa-ajan lautakunta on päättänyt jättää myöntämättä Setlementti Pori ry hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen esitetyn 6.000 euron avustuksen vuodelle 2024. Avustussumma, jota ei myönnetty eli 6.000 euroa jaetaan tasan virkahenkilöstön toimesta niiden hakijoiden kesken, jotka eivät saaneet täysimääräistä avustusta, huomioiden kuitenkin avustushakemuksen haettu summa. Muutoin avustukset jaetaan pohjaesityksen mukaan.

Setlementti Pori ry on pyytänyt 3.3.2024 päivätyllä oikaisuvaatimuksellaan avustuksen maksatusta alkuperäisen esitysehdotuksen mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Vapaa-ajanlautakunta päättää hyväksyä oikaisuvaatimuksen. Toiminta-avustusta myönnetään porilaisten hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen. Hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämisen toiminta-avustusten avustusohjeen mukaan avustamisen keskeisimpinä perusteina ovat toiminnan määrä, laatu ja alueellinen merkitys. Lisäksi avustuksia jaettaessa painotetaan toimintaa, joka ennaltaehkäisee porilaisten syrjäytymistä ja yksinäisyyttä sekä edistää mielen hyvinvointia, edistää porilaisten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tarjoten tilaisuuksia kohtaamisiin ja yhdessä tekemiseen, edistää porilaisten terveellisiä elämäntapoja, edistää elinympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä, huomioi luonnon hyvinvointivaikutukset ja kestävän kehityksen, edistää kotoisuuden tunnetta ja vahvistaa paikallisidentiteettiä, edistää työelämän ulkopuolella olevien henkilöiden työllistymisedellytyksiä ja tarjoaa tukea haavoittuvammassa asemassa oleville porilaisille, erityisesti edistäen ruoka-avun tarjoamista ja vähän liikkuville tarjottavia matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia. Merkittävänä tekijänä on myös avustettavaan toimintaan osallistuvan ja/tai avustettavasta toiminnasta hyötyvän kohderyhmän laajuus. Avustamisen keskeisten perusteiden ja toiminta-avustusten painopisteiden tarkastelun yhteydessä ei ole tullut esiin sellaisia perusteita, joiden nojalla toiminta-avustusta ei voitaisi myöntää Setlementti Pori ry:lle.

Vapaa-ajanlautakunta päättää, että vuoden 2024 toiminta-avustukset hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämiseen maksetaan alkuperäisen päätösehdotuksen 13.2.2024 §15 mukaisesti.

Päätös

Vapaa-ajan lautakunta päätti hyväksyä muutosehdotuksen äänin 4-7.

Esteellisyys

  • Laura Pullinen, Sinikka Alenius

Kokouskäsittely

Merkitään, että Laura Pullinen poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Pullinen on Satakunnan Sininauha ry:n hallituksen jäsen.

Merkitään, että Sinikka Alenius poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Alenius on Asta ry:n hallituksen jäsen.

Viliina Välimäki teki Juha Joutsenlahden kannattamana seuraavan muutosehdotuksen: ”Hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden toiminta-avustusten myöntämisen lähtökohtana on toiminta-avustusten harkinnanvaraisuus. Millään yhteisöllä ei ole erityistä oikeutta avustuksen saamiseen sen itsensä kulloinkin valitsemaan toimintaan, vaan avustusten myöntäminen perustuu lautakunnan suorittamaan tarkoituksenmukaisuusharkintaan.

Porin kaupunki on moneen otteeseen myöntänyt avustuksia Setlementti Pori ry:lle vuosina 2019–2022. Suurin yksittäinen avustussumma oli 50 000 €, joka myönnettiin tälle yhdistykselle Kaikkien Itätuuli -hankkeeseen vuonna 2021. Ottaen huomioon siitä hankkeesta, kuten muistakin Setlementti Pori ry:n toiminnoista saadut kokemukset, yhdistyksen toiminnan määrään, laatuun ja paikallisen merkitykseen liittyvät näkökohdat sekä sen, että myöskään oikaisuvaatimuksen johdosta suoritetuissa kuulemisissa ei ole tullut ilmi seikkoja, jotka antaisivat aihetta 13.2.2024 tehdyn päätöksen muuttamiseen, lautakunta päättää hylätä Setlementti Pori ry:n 3.3.2024 päivätyn oikaisuvaatimuksen.”

Antero Kivelä kannatti pohjaehdotusta.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kannatettu muutosehdotus ja koska on kannatettu myös pohjaehdotusta, niin asiasta on äänestettävä.

Vapaa-ajan lautakunta hyväksyi seuraavan äänestysesityksen:

  • JAA: pohjaehdotus
  • Ei: Viliina Välimäen tekemä ja Juha Joutsenlahden kannattama muutosehdotus.

Asiassa suoritettiin äänestys.

Äänestyksessä annettiin 4 JAA-ääntä ja 7 EI-ääntä. Tyhjiä ääniä ei annettu.

Vapaa-ajan lautakunta päätti hyväksyä muutosehdotuksen äänin 4-7.

Äänestystulokset

  • Kyllä 4 kpl 36%

    Antero Kivelä, Sonja Myllykoski, Mika Aho, Joonas Ryynänen

  • Ei 7 kpl 64%

    Anna Domander, Viliina Välimäki, Matti Välimäki, Marita Salmio, Juha Joutsenlahti, Raili Arola, Henri Järvinen

Tiedoksi

Hakija, Pia Markkanen/Talous- ja hallintoyksikkö

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen. 

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös:
•    se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
•    kunnan jäsen.

Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

 Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle. 

Postiosoite:              PL 32, 20101 Turku
Käyntiosoite:            Sairashuoneenkatu 2-4
Sähköpostiosoite:    turku.hao@oikeus.fi
Faksinumero:           029 56 42414
Puhelinnumero:        029 56 42400

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. 

Linkki lakiin: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta. 

Postiosoite:              PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:            Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:    kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:          (02) 634 9417
Puhelinnumero:       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai               10 - 16
tiistai-torstai              8 - 16
perjantai                   8 - 15


Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen muutoksenhakuohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.