Tekninen lautakunta, kokous 2.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 112 Yhdyskuntatekniset palvelut-tutkimus 2022

PRIDno-2023-1537

Valmistelija

  • Sanna Välimäki, infrajohtaminen toimintayksikön esimies, sanna.valimaki@pori.fi
  • Ismo Ahonen, kaupunginpuutarhuri, ismo.ahonen@pori.fi

Perustelut

Porin kaupunki on vuodesta 2002 lähtien ollut mukana Yhdyskuntatekniset palvelut- kyselytutkimuksessa, jossa on selvitetty asukkaiden mielipiteitä kuntien teknisistä palveluista. Vuonna 2022 tutkimuksessa oli mukana 27 kuntaa ja sen toteutti FCG Finnish Consulting Group Oy.

Tutkimuksessa käsiteltyjä teknisen toimialan tehtäväkenttään kuuluvia asioita olivat liikennealueiden ylläpito, puistojen hoito, liikuntapaikkojen hoito ja katuvalaistus.

Porissa kyselykutsu lähetettiin 1500 porilaiselle ja vastaaminen tapahtui verkossa. Lisäksi kaupungin nettisivuilla oli avoin linkki, johon pystyi kuka tahansa vastaamaan. Kysely aukesi toukokuun alkupuolella 2022 ja oli auki 11.6.2022 asti. Kyselyyn saatiin 868 vastausta, joista 87 % tuli kaupungin nettisivuilla olevan avoimen linkin kautta.

Asteikot oli indeksoitu välillä 1-5 siten, että arvon 3 alle jäävät arvot osoittavat kielteistä ja sen alapuolelle asettuvat arvot myönteistä suhtautumista (1=erittäin huono ja 5=erittäin hyvä).

Kyselyn tulosten mukaan Porin liikennealueiden, puistojen, liikuntapaikkojen sekä valaistuksen hoito ja kunnossapito koetaan kyselykuntiin verrattuna huonoina ja tulos edelliseen vuoteen verrattuna on lähes kaikilla osa-alueilla huonontunut. Liikennealueiden ylläpito -mittari koostuu kymmenestä kysymyksestä. Siinä Porin kokonaistulos oli 2,67 ja Pori sijoittui 27 kunnan joukossa viimeiselle sijalle. Edellisenä vuonna tulos oli 3,09. Katujen talvihoito -mittarin Porin tulos oli 2,81 ja siinä Pori sijoittui sijalle 25. Edellisenä vuonna tulos oli 3,31. Puistojen hoito -mittarin osalta Porin tulos oli 3,07 ja sijoitus 26. Edellisenä vuonna tulos oli 3,30. Liikuntapaikkojen hoito -mittarin tulos oli 3,53 ja sijoitus 27. Edellisenä vuonna tulos oli 3,70. Katuvalaistus -mittarin Porin tulos oli 3,56 ja siinä Pori sijoittui sijalle 27. Katuvalaistuksessa oli kuitenkin pientä parannusta edelliseen vuoteen, jolloin tulos oli 3,50.

Kyselyyn tuli vapaita kommentteja 370 kappaletta. Kaikki kommentit käytiin huolella läpi infran kunnossapidon, liikuntapaikkojen ja infrajohtamisen vastuuhenkilöiden kesken. Toiminnan kehittämisen kannalta hyödyllisimpiä olivat kommentit, joissa oli määritelty korjauskohteen tarkka sijainti. Suurin osa esille tuoduista puutteista on hoidettu tai sisältyvät vuoden 2023 työohjelmaan. Muutamia esitettyjä parannuskohteita on ohjelmoitu vuosille 2024-25.  

Esimerkkejä vuoden 2022 kunnostuskohteista, jotka ovat tulleet vapaissa kommenteissa esille:

  • Merisatamantien ja Uparonkadun uudelleenpäällystys
  • Penkkien uusiminen Kirjurinluodossa
  • Tikantie-Hyväntuulentien metsikön istutus
  • Juutilaisentien päällystys
  • Koillisväylällä laajahkot uudelleenpäällystykset sekä ajoradalla että jalankulku- ja pyörätiellä
  • Pappilanpuistikon jalankulku- ja pyörätien perusparannus 2021-22
  • Leppäkorventiellä ja Kirkkokankaantiellä uudelleenpäällystyksiä
  • Suojatiemerkintöjen uudelleenmerkinnät sen perusteella, onko väistämisvelvollisuus pyöräilijöillä vai heitä väistävillä ajoneuvoilla nykyisen tieliikennelain mukaisesti 

Esimerkkejä vuoden 2023 kunnostuskohteista, jotka ovat tulleet vapaissa kommenteissa esille:

  • Koivistonluodontien uudelleenpäällystys 1,3 km
  • Käppärän hautausmaan vieressä kulkevan pyörätien uudelleenpäällystys välillä Tikkula-Rauhanpuisto
  • Ratalinnankadun infra kuntoon: pohjustus 2023, päällystys 2024
  • Ennustajantien ja Noidantien asfaltointi
  • Tutkimus Niittäjänsillan käyttäjämääristä

Infrayksikkö on paremman palvelutason ja asiakastyytyväisyyden saavuttamiseksi tehnyt useita toiminnallisia muutoksia:

  • Puistojen kunnostamiseen varattua investointimäärärahaa on vuonna 2023 nostettu 200 000€:lla edellisiin vuosiin nähden
  • Leikkipuistojen määrää on vähennetty tehdyn päätöksen mukaisesti ja panostettu suunnitelmallisesti jäljelle jääviin
  • Talvikunnossapidon määrärahaa on vuonna 2023 nostettu 400 000€:lla edellisiin vuosiin nähden
  • Uudelleenpäällystyksiin tarkoitettu määräraha nostettiin 1 M€:sta 1,8 M€:oon ja se pyritään pitämään tulevinakin vuosina vähintään 1,5 M€:ssa. Päällystysmääräraha on liian pitkään ollut liian alhainen.
  • Katuvalaistuksen led-vaihtourakka on käynnissä ja toteutetaan vuosina 2023-24
  • Niin sanottu kaivanto-ohje eli ”Kaduilla ja muilla yleisillä alueilla tehtävät työt, lupaohjeet ja -ehdot” on päivitetty ja lisäksi otettu käyttöön erillinen kaivantojen päällystysohje (uusi) sekä työmaa-alueen tai työkohteen liikenteenohjaussuunnitelmaohje (uusi). Merkittävimmän muutokset ohjeeseen olivat takuuajan pidennykset neljään vuoteen päällystetyillä alueilla, tarkennukset päällystystöihin sekä liikenteenohjausohjeet, taksarakenteen selkeyttäminen ja maksujen arvolisäverotarkennukset. Uusi ohje tuli voimaan 1.4.2023. Tavoitteena on lisäksi vahvistaa katuvalvontaresursseja vuoden 2023 aikana.
  • Edistetään aiempaa aktiivisemmin sorakatujen päällystystä, mikä helpottaa muun hoidon lisäksi myös liukkaudentorjuntaa  
  • Uudiskohteet suunnitellaan ja rakennetaan laadukkaasti huomioiden elinkaarikustannukset ja hoidettavuus

Lisäksi on valmisteilla muun muassa seuraavia kehityshankkeita:  

  • Leikkipuistoihin toteutetaan 2023 vuoden aikana palautejärjestelmä, jonka kautta palautteen anto sujuvoituu
  • Uudistetaan katuvalaistusta koskeva palvelusopimus vuoden 2023 aikana ja sisällytetään siihen myös kuntoratojen valaistus (suunnittelu, verkostotietojen ylläpito, valaistuksen rakentaminen, kunnossapito, asiakaspalvelu)
  • Kartoitetaan valaistussaneeraustarpeet erityisesti kevyen liikenteen väylillä ja ohjelmoidaan tuleville vuosille myös kuntoratojen valaistuksen kunnostus ja led-vaihto
  • Katuvalaistuksen ohjausjärjestelmät uudistetaan vaiheittain varmempaan tekniikkaan (C2)

Tekniselle lautakunnalle on esitelty aiemmin myös valtakunnallista kunnossapidon kustannusvertailua. Pori on jälleen tänä vuonna mukana Yhdyskuntatekniset palvelut 2023- tutkimuksessa. Kyselytutkimus tehdään touko-kesäkuun aikana.  

Liitteet: Yhdyskuntatekniset palvelut 2022 kyselytutkimuksen tulokset

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää merkitä tiedoksi Yhdyskuntatekniset palvelut 2022 –kyselytutkimuksen tulokset sekä käynnistetyt toimenpiteet.  

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Sanna Välimäki, Ismo Ahonen

Muutoksenhaku

Siltä osin kuin päätös on valituskelpoinen, siihen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksella. Muulta osin päätös on muutoksenhakukiellossa kuntalain 136 §:n perusteella.

Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen

Päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa, sekä Porin kaupungin jäsen.

Päätöksen tiedoksianto ja oikaisuvaatimusaika

Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän kuntalain 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua pöytäkirjanotteen lähettämisestä kirjeellä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai kolmantena päivänä pöytäkirjaotteen lähettämisestä asianomaisen suostumuksella sähköisenä viestinä. Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Oikaisuvaatimuksen sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuskirjelmä on allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimuksen käsittelemiseksi kirjelmässä on ilmoitettava vaatimuksen tekijän nimi ja postiosoite, johon asiaa koskevat ilmoitukset vaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.

Oikaisuvaatimuksen perille toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa osoitteeseen:

Porin kaupungin kirjaamo
PL 121
28101 PORI

Käyntiosoite:   Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13 (maanantai 10-16, tiistai-torstai 8-16, perjantai 8-15)
Vaihde:           (02) 621 1100
Kirjaamo:        (02) 623 4470
Faksi:             (02) 634 9417
Sähköposti:     kirjaamo@pori.fi