Tekninen lautakunta, kokous 2.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 117 Teknisen lautakunnan lausunto: Isomäki 32., Tiiliruukki 33. ja Liikastenmäki 27. kaupunginosien 1. asemakaava ja asemakaavan muutos 609 1726

PRIDno-2019-1336

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Risto Reipas, kaupunkisuunnittelupäällikkö, risto.reipas@pori.fi

Perustelut

Asemakaavan ja asemakaavan muutoksen kohde sijoittuu valtatien 8 risteysalueelle Porin Tiiliruukin alueelle. Asemakaava laaditaan valtatien 8 alueelle sekä sen ympäristöön uusien aluevaraussuunnitelmassa osoitettujen tiejärjestelyiden vaatimalla laajuudella. Kaava-alue sijoittuu n. 2 kilometrin etäisyydelle Porin keskustan eteläpuolelle. Kaava-alueen pinta-ala on noin 26,4 ha.

Isomäen, Tiiliruukin ja Liikastenmäen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen tavoitteena on yhteen sovittaa kahden valtatien kasvanut liikenne Porin ydinkeskustan laajentuneeseen maankäyttöön. Alueen liikennemäärän kasvuun varaudutaan kehittämällä alueen nykyistä liikenneverkkoa. Vt 8 parantamiseksi Tiiliruukin eritasoliittymän kohdalla on laadittu aluevaraussuunnitelma (26.2.2020). Aluevaraussuunnitelmassa on selvitetty Tiiliruukin liittymän tilavaraus, joka valtatien muuttamiseksi nelikaistaiseksi keskikaidetieksi ja Tiiliruukin eritasoliittymän rakentamiseksi tarvitaan. Eritasoliittymähankkeen suunnittelua jatketaan tiesuunnitelman laatimisella, kun tien sijainti ja vaikutukset on riittävästi ratkaistu oikeusvaikutteisessa asemakaavassa. Asemakaavatilannetta muutetaan vastaamaan aluevaraussuunnitelman mukaisia liikennejärjestelyjä. Asemakaavalla tutkitaan myös kevyen liikenteen yhteyksien jatkuvuuden turvaaminen sekä arvioidaan liikennejärjestelyjen muutoksesta aiheutuvia vaikutuksia. 

Kaavaluonnos on ollut nähtävillä 28.8.-25.9.2020. Kaavaluonnoksen jälkeen kaavaratkaisua on päivitetty niin, että kaavaehdotus perustuu aluevaraussuunnitelman vaihtoehtoon 4. Yleisen tien alueen (LT) rajaus on päivitetty vastaamaan liittymävaihtoehtoa 4. Yleisen tien alueen (LT) rajaa on myös siirretty Alaruukintien risteysalueen ja sen ympäristön kohdalla 10 metriä itään. Tiealueen länsireuna vastaa ehdotuksessa Raumantienpuiston kohdalla pitkälti voimassa olevan asemakaavan mukaista puiston ja tiealueen välistä rajaa. Ratkaisun myötä tien ja asutuksen väliin jää luonnosvaiheessa esitettyä enemmän tilaa. Porin metsän laidassa sijaitseva virkistysalue on jätetty kaava-alueesta pois. Kyseisen virkistysalueen käyttöä ja hoitoa ei nähdä tarpeelliseksi ohjata asemakaavalla, vaan metsäalueen virkistyskäyttöä ohjaa alueen voimassa oleva yleiskaava sekä metsänhoitosuunnitelmat. Raumantienpuisto on muutettu suojaviheralueeksi, jolle saa sijoittaa melulta suojaavia rakenteita ja valleja sekä hulevesien johtamiseen ja imeyttämiseen liittyviä toimintoja. Myös Liikerakennuksen korttelialuetta ja liikekorttelin tonttia koskien on tehty tarkistuksia. Kaavaehdotukseen on tehty myös muita teknisiä tarkistuksia kaavamääräyksiin.

Palautteet ovat kokonaisuudessaan nähtävissä kaavan asiakirjoissa Porin kaupungin asianhallintajärjestelmässä ja koosteena erillisessä palauteraportissa (selostuksen liite 4), joka sisältää vastineet luonnosvaiheen palautteisiin.

Tekninen toimiala valmistelee asemakaavan muutokseen liittyvät sopimukset.

Tämän asemakaavan alueella tonttijako laaditaan sitovana ja se sisältyy osittain asemakaavaan.

Asiakirjoihin sisältyy asemakaavakartta, –selostus ja tonttijako.

Luettelo asianosaisista on nähtävissä asiakirjoissa.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää asettaa Isomäki 32., Tiiliruukki 33. ja Liikastenmäki 27. kaupunginosia koskevan 1. asemakaavan ja asemakaavan muutoksen 609 1726, päivätty 15.3.2023 sekä tonttijaot 8544 ja 8545 nähtäväksi vähintään 30 päivän ajaksi, ja pyytää siitä lausunnot tekniseltä lautakunnalta, elinvoima- ja ympäristölautakunnalta, Satakunnan pelastuslaitokselta, Pori Energia Sähköverkot Oy:ltä, Pori Energia Oy Energiayksiköltä, Porin Vedeltä, DNA Oy:ltä, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta, Väylältä, Satakuntaliitolta ja Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, minkä jälkeen asia tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Elisa Laine, tonttipäällikkö, elisa.laine@pori.fi
  • Hannu Lammi, maankäyttöinsinööri, hannu.lammi@pori.fi
  • Eija Riihimäki, liikenneinsinööri, eija.riihimaki@pori.fi
  • Pirjetta Sipiläinen-Salo, pirjetta.sipilainen-salo@pori.fi
  • Aleksi Siirtola, aleksi.siirtola@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 3.4.2023 asettaa Isomäki 32., Tiiliruukki 33. ja Liikastenmäki 27. kaupunginosia koskevan 1. asemakaavan ja asemakaavan muutoksen 609 1726, päivätty 15.3.2023 sekä tonttijaot 8544 ja 8545 nähtäväksi vähintään 30 päivän ajaksi, ja pyytää siitä lausunnot tekniseltä lautakunnalta, elinvoima- ja ympäristölautakunnalta, Satakunnan pelastuslaitokselta, Pori Energia Sähköverkot Oy:ltä, Pori Energia Oy Energiayksiköltä, Porin Vedeltä, DNA Oy:ltä, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta, Väylältä, Satakuntaliitolta ja Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, minkä jälkeen asia tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Infrajohtamisen lausunto:

Kaava-alue on suurimmaksi osaksi Porin kaupungin omistuksessa lukuun ottamatta nykyistä tiealuetta, pohjoisessa sijaitsevaa asuinkiinteistöä ja pientä osaa Raumantienpuistosta. Yksityisessä omistuksessa olevien kiinteistöjen osalta maapolitiikkatiimi katsoo, ettei asemakaavasta aiheudu maanomistajille sellaista hyötyä, joka velvoittaisi heidät osallistumaan yhdyskuntarakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Kaavaehdotuksessa osalle kaupungin omistamille ja vuokraamille tonteille esitetään muutoksia tontinrajoihin ja asemakaavan mukaiseen käyttötarkoitukseen. Maapolitiikkatiimi valmistelee näihin liittyvät tarvittavat sopimusmuutokset asemakaavan tultua lainvoimaiseksi.    

Infrajohtaminen pitää tärkeänä, että asemakaava mahdollistaa ajoliittymän molemmille LH-tonteille Länsiväylän puolelta, ottaen huomioon Länsiväylän tasauksen aleneminen eritasoliittymän myötä. Infrajohtaminen esittää, että Länsiväylän – Eteläväylän kulmassa olevalle LH-tontille osoitetaan näkemäviiste pyörätien havaittavuuden varmistamiseksi. Länsiväylän puoleisen rajan istutettava alue voisi mukailla Länsiväylää ja olla leveydeltään noin 4 metriä.

Hulevesien johtamista ja viivyttämistä varten varatut alueet (hule-1) esitetään merkittäväksi myös suojaviheralueilla (EV-1) sijaitsevien pääojien ympärille riittävällä leveydellä, jotta ojien merkitys hulevesien hallinnan kannalta tulee paremmin huomioiduksi alueella tehtävissä toimenpiteissä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa edellä olevan lausunnon Isomäki 32., Tiiliruukki 33. ja Liikastenmäki 27. kaupunginosien 1. asemakaavasta ja asemakaavan muutoksesta 609 1726.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Kaupunkisuunnittelu, kaupunginhallitus, kaupunginvaltuusto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.