Kaupunginhallitus, kokous 5.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 315 Kaupungin edustajien nimeäminen kumppanuussopimuksiin liittyen

PRIDno-2023-297

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tiina M Toivonen, controller, talousyksikkö, tiina.m.toivonen@pori.fi
Sirkka-Liisa Varjus, yhteyskoordinaattori, sirkka-liisa.varjus@pori.fi

Perustelut

Hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa vuoden alussa tuli yhdistysten ja kaupungin välisiä kumppanuussopimuksia tarkastella uudelleen, koska osa aiemmin kaupungin vastuulla olleesta toiminnasta siirtyi hyvinvointialueelle. Kaksi vuoden 2022 loppuun asti voimassa ollutta sopimusta liittyi kiinteästi mielenterveyspalveluihin. Nämä Tukiranka ry:n ja Porin Mielenterveysyhdistys Hyvis ry:n sopimukset sekä niihin liittyvät avustusmäärärahat ohjattiin kokonaisuudessaan hyvinvointialueen vastuulle.

Kolmen yhdistyksen kanssa voimassa olevat sopimukset ilmoitettiin hyvinvointialueelta saadun ohjeistuksen mukaisesti siirtyvinä sopimuksina siitä huolimatta, että kumppanuus jatkuu edelleen myös Porin kaupungin kanssa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piiri ry:n, Pormestarinluodon Asukasyhdistys ry:n ja SPR:n Kontti-ketjun Porin yksikön kanssa on käyty sopimuksen muutosneuvottelut, joissa tarkasteltiin uudelleen sopimusten sisältöä ja avustussummaa. Sopimusten sisällöllinen painotus kohdennettiin kaupungin vastuulle jäävään toimintaan, jolloin esimerkiksi kuntouttava työtoiminta ja lapsiperheiden sosiaalipalvelut poistettiin sopimuksista. Sopimuksiin sidotusta avustusmäärärahasta 50 % siirtyi hyvinvointialueelle, joten yhdistysten kaupungilta saamat avustussummat puolittuvat.

Muutetut kumppanuussopimukset tuodaan kaupunginhallitukselle tiedoksi. Sopimuksista on poistettu hyvinvointialueen vastuualueeseen liittyvät tavoitteet eikä niitä ole muilta osin olennaisesti muutettu.

Lisäksi Satakunnan hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistysten tuki ry on hakenut jatkoa vuoden 2022 lopussa päättyneelle kumppanuussopimukselleen. Osa sopimuksesta on liittynyt kuntouttavaan työtoimintaan ja sosiaaliseen kuntoutukseen, miltä osin sopimus ja avustusmääräraha ovat siirtyneet hyvinvointialueen vastuulle. Sopimuksen jatkamisesta muiden toimintojen osalta on neuvoteltu yhdistyksen kanssa ja sopimus tulee kaupunginhallituksen päätettäväksi myöhemmin.

Kokonaisuudessaan Porin kaupungilta hyvinvointialueelle siirtynyt avustusmääräraha oli 463 100 euroa, josta 410 000 euroa liittyi kumppanuussopimuksiin ja 53 100 euroa toiminta-avustuksiin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vt. rahoitusjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää merkitä muutetut sopimukset tiedoksi.

Päätös

Muutettu päätösehdotus merkittiin tiedoksi.

_________________

Merkitään, että Petri Huru saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana kello 15.37.

Kokouskäsittely

Esittelijä teki kokouksessa muutosesityksen päätösehdotukseen:

Esityslistan julkaisemisen jälkeen on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piiri ry tuonut ilmi sopimuksen sisältöön liittyviä muutostoiveita, joiden vuoksi sopimuksen sisällöstä tulee vielä neuvotella.

Kaupunginhallitus päättää merkitä Pormestarinluodon Asukasyhdistys ry:n ja SPR:n Kontti-ketjun Porin yksikön muutetut sopimukset tiedoksi.

Valmistelija

Tiina M Toivonen, controller, talousyksikkö, tiina.m.toivonen@pori.fi

Perustelut

Avustusperiaatteiden mukaan kumppanuussopimuksen hyväksyessään kaupunginhallitus nimeää kaupungin edustajan osallistumaan yhdistyksen hallituksen kokouksiin. Osa nimetyistä henkilöistä on siirtynyt hyvinvointialueen palvelukseen, joten asiantuntijoita on tarpeen nimetä uudelleen. Muutos koskee seuraavia yhdistyksiä:

  • Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piiri ry
  • Porin Seudun Työttömät ry
  • Pormestarinluodon Asukasyhdistys ry
  • SPR:n Kontti-ketjun Porin yksikkö

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vt. rahoitusjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää nimetä yhdistysten hallitusten kokouksiin osallistumaan oikeutetut asiantuntijat ja näille varahenkilöt seuraavasti:

  • Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piiri ry: opetusyksikön päällikkö Taneli Tiirikainen, varalla liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti
  • Porin Seudun Työttömät ry: työllisyyspäällikkö Jenni Ketonen, varalla työvoimasuunnittelija Johanna Koskela
  • Pormestarinluodon Asukasyhdistys ry: työllisyyspäällikkö Jenni Ketonen, varalla työvoimasuunnittelija Johanna Koskela
  • SPR:n Kontti-ketjun Porin yksikkö: työvoimasuunnittelija Johanna Koskela, varalla työllisyyspäällikkö Jenni Ketonen

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Annika From, annika.from@pori.fi

Perustelut

Avustusperiaatteiden mukaan kumppanuussopimuksen hyväksyessään kaupunginhallitus nimeää kaupungin edustajan osallistumaan yhdistyksen hallituksen kokouksiin. Toiminnallisten muutosten vuoksi on tarkoituksenmukaista nimetä kaupungin asiantuntijoita uudelleen. Muutos koskee seuraavia yhdistyksiä:

  • Satakunnan Monikulttuuriyhdistys ry
  • Rakastajat Teatteriryhmän kannatusyhdistys ry
  • Keho liikkeessä ry/ Pori Dance Company
  • Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää nimetä yhdistysten hallitusten kokouksiin osallistumaan oikeutetut asiantuntijat ja näille varahenkilöt seuraavasti:

  • Satakunnan Monikulttuuriyhdistys ry: kansainvälisten asioiden koordinaattori Niina Hyytinen, varalla työvoimasuunnittelija Johanna Koskela
  • Rakastajat Teatteriryhmän kannatusyhdistys ry: kulttuuriyksikön päällikkö Jyri Träskelin, varalla suunnittelija Paula Kauppila
  • Keho liikkeessä ry/ Pori Dance Company: kulttuuriyksikön päällikkö Jyri Träskelin, varalla suunnittelija Paula Kauppila
  • Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry: kulttuuriyksikön päällikkö Jyri Träskelin, varalla suunnittelija Paula Kauppila.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Yhdistykset, nimetyt henkilöt

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.