Valmistelija
Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi
Perustelut
Elinvoima- ja ympäristölautakunta on 26.1.2022 (§ 10) päättänyt maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:n nojalla, että Pori Energia Sähköverkot Oy saa sijoittaa kiinteistön [peitetty] [peitetty] alueelle sähköverkon suunnitelmakartan mukaisesti, koska sijoittamista ei muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Päätöksen mukaisesti luvan saajan on saatettava työmaa-alue työn suorittamisen jälkeen aiempaa vastaavaan olotilaan ja korvattava mahdollisesti tapahtuneet puustonmenetykset. Mikäli mahdollisista korvauksista ei saada sovintoratkaisua on asia ratkaistava lunastuslain mukaisessa järjestyksessä.
Edelleen elinvoima- ja ympäristölautakunta päätti maankäyttö- ja rakennuslain 144 §:n nojalla, että sähköverkon toteutus voidaan suorittaa ennen kuin tämä sijoituspäätös on saanut lainvoiman, vakuutta asettamatta samaisen pykälän 4 momentin perusteella.
Lautakunnan päätöksestä on tehty kolme valitusta Turun hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus pyytää elinvoima- ja ympäristölautakunnalta valituksista lausuntoa 6.6.2022 mennessä. Lausuntojen antamiseen on pyydetty lisäaikaa, ja lausunnot tulee toimittaa 1.7.2022 mennessä.
Valitukset vastaavat lähtökohtaisesti sisällöltään toisiaan, joten Turun hallinto-oikeudelle annetaan yksi lausunto vastauksena kaikkiin kolmeen valitukseen.
Valituksissa vaaditaan, että Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristölautakunnan päätös johtojen sijoittamiseksi perutaan, eikä lautakunta anna johtojen sijoittamiselle lupaa Pori Energia Sähköverkot Oy:n hakemuksen mukaisille vaihtoehdoille. Valituksen perustelujen mukaan asian kuulemismenettely ei ole täyttänyt kuulemismenettelyltä vaadittuja asioita ja tasoja. Kuulemiskirje on ollut epäselvä, eikä siitä ole varmuudella selvinnyt varmuudella, mistä kiinteistöstä on kyse ja mihin toimenpiteeseen sijoituspäätöstä ollaan tekemässä, mitä vastine edellyttää ja mihin kuuleminen ja hakemus johtaa. Myöskään vastineen antamiseen varatulle 30 päivän määräajan laskimisesta ei ole annettu ohjeita. Myöskin päätöksen valitusosoitus on ollut virheellinen, joka on korjattu vasta virheellisen valitusosoituksen valitusajan umpeuduttua.
Valituksen mukaan päätöksen lähtötiedoissa sekä päätöksessä on virheellisiä asioita, jotka ovat jääneet viranomaiselta tarkistamatta. Virheelliset tiedot liittyvät valitusten mukaan mm. hakijan ennen hakemuksen jättämistä käymiä neuvotteluja maanomistajien kanssa sekä maanomistajien näkemyksiä reittivaihtoehti VE1 toteuttamiskelpoisuudesta.
Valituksessa katsotaan, että lautakunnan tekemä päätös on maankäyttö- ja rakennuslain vastainen. Maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:n nojalla kiinteistön omistaja ja haltija on velvollinen sallimaan yhteiskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisen kustannuksin. Valitusten mukaan hakijalla on tarkoitus rakentaa saarelle sähköverkko, jotta yhdelle saarella sijaitsevalle kiinteistölle tehty liittymäsopimus voidaan toteuttaa. Valituksen mukaan hakijan edustajalle on esitetty liittymän vaihtoehtoinen toteuttamistapa merikaapeliyhteytenä. Valituksessa kysytään, miten maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:n nojalla voidaan tulkita ja antaa pakkosijoituslupa kiinteistöä palvelevalle sähköverkolla, joka muka palvelee kiinteistöä, jotka eivät edes ole sähköä ottamassa. Valituksissa katsotaan, että lautakunta antaa päätöksellään avoimen valtuutuksen hakijalle yksipuoliseen päätäntöoikeuteen järeiden työkoneiden käytöstä ilman, että työstä aiheutuvien vahinkojen korjaamisesta olisi esitetty maanomistajille minkäänlaista selvitystä tai suunnitelmaa.
Lisäksi valituksissa on vaadittu päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä.
Hallinto-oikeus on 22.4.2022 antamallaan välipäätöksellä kieltänyt päätöksen täytäntöönpanon, kunnes hallinto-oikeus on ratkaissut asian tai toisin määrätään.
Elinvoima- ja ympäristötoimialan lausunto
Elinvoima- ja ympäristölautakunta antaa valituksiin seuraavan lausunnon:
Rakennusvalvonta on varannut kirjeitse kiinteistön [peitetty] [peitetty] jokaiselle omistajalle tilaisuuden lausua mielipiteensä yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittamista koskevan hakemuksen johdosta. Kuulemiskirjeen liitteenä on ollut kartat hakemuksen mukaisista reittivaihtoehto VE1:stä ja VE2:sta, joista on selvinnyt mitä kiinteistöjä hakemus koskee. Kuulemiskirjeessä on ilmoitettu, että hakija hakee elinvoima- ja ympäristölautakunnalta maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:n mukaista sijoituslupaa maanomistajien kiinteistön reittivaihtoehto 1 mukaisesti. Maanomistajat ovat kuulemiskirjeeseen antamien vastineidensa perusteella olleet tietoisia hankkeesta, sen sijainnista ja vaihtoehdoista sekä vaihtoehto VE1:n toteuttamisen vaikutuksista omistamaansa kiinteistöön, joten heillä voidaan katsoa olleen riittävät tiedot asian ratkaisemiseksi. Kirjeenssä on ollut myös rakennusvalvontayksikön päällikön yhteystiedot, joten tarvittavien lisätietojen pyytäminen viranomaiselta on ollut kirjeen perusteella mahdollista.
Maankäyttö- ja rakentamislain 161 §:n 1 momentin mukaan kiinteistön omistaja ja haltija on velvollinen sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sama koskee johtoihin liittyviä vähäisiä laitteita, rakennelmia ja laitoksia. Johtoa tai muuta laitetta ei saa rakentaa niin, että vaikeutetaan alueen kaavoitusta tai kaavan toteuttamista. Jollei sijoittamisesta ole sovittu kiinteistön omistajan ja haltijan kanssa, sijoittamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Sijoittamisesta päätettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei kiinteistölle aiheuteta tarpeetonta haittaa.
Edellä mainittu säännös ei velvoita hakijaa käymään sopimusneuvotteluja maanomistajan kanssa ennen hakemuksen tekemistä rakennusvalvontaviranomaiselle. Sopimusmenettelyä voidaan kuitenkin pitää ensisijaisena menettelyvaihtoehtoja lain sanamuoto huomioon ottaen. Kuulemiskirjeeseen saadun vastineen perusteella valituksen tekijät ovat käyneet keskusteluita hakijoiden kanssa johdon sijoittamisesta ennen sijoittamishakemuksen jättämistä ja valittajille on myös tämän perusteella ollut tieto sijoittamisvaihtoehdoista. Valituksessa on esitetty, että hakijan maanomistajien kanssa käytyjen neuvottelujen lähtötiedoissa on virheitä. Päätöksenteon kannalta ei kuitenkaan ole oikeudellista merkitystä, miten hakijan sopimusneuvottelut maanomistajien kanssa ennen hakemuksen tekemistä ovat edenneet. Mahdolliset virheelliset tiedot maanomistajien ja hakijan sopimusmenettelyn kulusta eivät siten ole vaikuttaneet lautakunnan ratkaisuun asiassa.
Maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:n mukainen kiinteistön omistajan sallimisvelvollisuus kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen alueelle koskee tilanteita, joissa johdon sijoittaminen palvelee muuta kuin tämän omistamaa kiinteistöä. Elinvoima- ja ympäristölautakunnan päätöksen mukainen johdon sijoittaminen kiinteistön [peitetty] [peitetty] alueelle palvelee kiinteistöä [peitetty] [peitetty] maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.
Hakija on hakemuksessaan selvittänyt reittivaihtoehtoja sähköjohdon sijoittamiseksi (VE1 ja VE2) sekä vaihtoehtojen kustannusarviot. Reittivaihtoehto VE1:ssä sähköverkon laajentaminen toteutetaan ilmajohtoverkkona ja kustannusarvio on 5382,30 euroa. Reittivaihtoehto VE2:ssa sähköverkon laajentaminen toteutetaan maakaapeliverkkona ja kustannusarvio on 50 203 euroa. Mahdollista merikaapelivaihtoehtoa hakija on arvioinut 14.1.2022 toimittaneessa vastineessaan. Hakija on pitänyt vaihtoehtoa mahdollisena, mutta ei teknisesti tai rakentamiskustannusten puolesta järkevänä. Vastineen mukaan rantojen läheisyydessä kulkeva merikaapeli hankaloittaa mahdollisia rantojen ruoppaustöitä. Toteutustapa ei ole vastineen mukaan verrannollinen hakemuksen mukaisten reittivaihtoehtojen kanssa, kaapeli tulisi palvelemaan ainoastaan kiinteistöä [peitetty].
Hakemuksen kohteena olevalla kiinteistöllä on voimassa ranta-asemakaava 609 R-22 (hyv. 26.11.1986). Kiinteistön [peitetty] [peitetty] maa-alue on ranta-asemakaavassa osoitettu maa- ja metsätalousalueeksi (M). Kaavamääräyksen mukaan alueelle ei saa rakentaa rakennuksia. Alueen metsänhoidollisessa hakkuussa on erityisesti otettava huomioon maisemanhoidolliset ja virkistyskäyttöön liittyvät tekijät.
Hakija on asianosaisten mielipiteisiin antamassaan vastineessaan lisäksi todennut, että metsässä toteutettu reittivaihtoehto VE1:n mukainen ilmajohto ei tarvitse johtokatua, eikä johdon vähäisellä suojaetäisyydellä ole vaikutusta metsätuottoon. Johdon ympäriltä poistetaan oksat ja tarvittaessa myös yksittäisiä puita siten, että oksat tai rungot eivät voi vahingoittaa johtoa. Lisäksi hakija on todennut, että rakennusaikaisten työkoneiden käyttö on mahdollista toteuttaa mahdollisimman paljon metsää säilyttävällä tavalla. Reittivaihtoehto VE2:n mukaisen maakaapeliverkon asentaminen vaatisi työkoneen ajouran lisäksi työskentelyalueen raivauksen, ja maakaapelin asentaminen kaivamalla aiheuttaa maaperällä suurempaa vahinkoa. Lautakunta on päätöksessään myös velvoittanut hakijan saattamaan työmaa-alueen työn suorittamisen jälkeen aiempaa vastaavaan olotilaan ja korvattava mahdollisesti tapahtuneet puustonmenetykset.
Edellä mainittu huomioon ottaen johtojen sijoittaminen ei vaikeuta voimassa olevan ranta-asemakaavan toteuttamista, eikä johtojen sijoittamisella valittajien omistamalle kiinteistölle aiheuteta tarpeetonta haittaa ja se voidaan sijoittaa teknisesti tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin.
Lautakunnan päätös hakijan oikeudesta sijoittaa hakemuksen mukainen johto kiinteistön [peitetty] [peitetty] alueelle on maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:n mukainen.
Edellä mainituin perustein elinvoima- ja ympäristölautakunta vaatii, että hallinto-oikeus hylkää valitukset.
Lausunnon lisäksi hallinto-oikeudelle lähetetään asian käsittelyssä kertyneet asiakirjat.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Pöytäkirja asiakohdan osalta tarkastettiin heti kokouksessa.
Kokouskäsittely
Anssi Salmi (yhteisöjäävi, Porin Energia Oy, hallituksen jäsen) poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana tämän asian osalta toimi Jaakko Jäntti.