Joukkoliikennejaosto, kokous 21.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 Joukkoliikenne linja-autohenkilökunnan lakon aikana 1.–3.3.2023

PRIDno-2023-924

Valmistelija

  • Merika Lanne, merika.lanne@pori.fi

Perustelut

Porin ja Ulvilan joukkoliikenteen liikennöinnissä oli häiriöitä 1.–3.3.2023 linja-autonkuljettajien lakon takia. Osana linja-autohenkilökunnan työehtosopimusneuvotteluita Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry päätti ryhtyä lakkoon, jonka piiriin kuului Suomen suurimpia linja-autoyhtiöitä, mukaan lukien Porin Linjat Oy. Lakko kesti yhteensä kolme päivää. Porin Linjojen liikennöinti palasi normaaliksi heti lauantaista 4. maaliskuuta alkaen.

Lakkotilanne aiheutti ylivoimaisen esteen (force majeure), jonka perusteella Porin Linjat Oy ei kyennyt liikennöimään kaikkea hankintasopimuksella tilattua liikennettä. Lakon aikana päivittäistä liikennettä hoidettiin 9–12 autolla ja kuljettajalla. Alihankintana liikennöitiin päivästä riippuen 1–2 työvuoroa eli alihankintaa käytettiin saman auto- ja kuljettajamäärän verran kuin tavallisina koulupäivinä kuluneen talven aikana. Alihankkijayritykset eivät olleet AKT:n lakon piirissä.

Ensimmäisenä lakkopäivänä ajettiin 17 prosenttia tavallisen koulupäivän liikenteestä (linjakilometreinä mitaten) ja matkoja tehtiin 1356. Toisena ja kolmantena lakkopäivänä ajettiin 22 prosenttia normaalista liikenteestä. Toisen lakkopäivän matkamäärä oli 1740 ja kolmannen 1933. Lakon aikana Porin Linjat Oy:lle maksettiin hankintasopimuksen mukaisesti ainoastaan toteutuneista vuoroista autopäivien, linjatuntien ja linjakilometrien mukaan, noin 17 000 € (alv. 0%).

Lakon aikana liikennöitiin poikkeusaikatauluin ja osin myös poikkeusreitein linjoja 2 Toejoki-Tuulikylä, 3W Tiedepuisto-Leppäkorpi, 5 Ruosniemi-Hyvelä, 6H Sampola-Harmaalinna, 7P Makholma-Meri-Porin yhtenäiskoulu, 12 Pormestarinluoto, 27 Viasvesi, 35 Pihlava, 43 Reposaari-Mäntyluoto-Meri-Porin yhtenäiskoulu, 60 Lyttylä, 62-63 Kellahti-Ahlainen, 66A Noormarkku-Ahlainen, 90 Friitala-Rantala ja 99 Lattomeri.

Linjoilla 3W, 12, 35 ja 90 ei ajettu ensimmäisenä lakkopäivänä. Lakon aikana ajettiin ensisijaisesti vuoroja, joilla tarjotaan perusopetuslain mukaisia koulukuljetuksia. Toiseksi ja kolmanneksi lakkopäiväksi pystyttiin lisäämään pieni määrä liikennettä, joka paransi erityisesti Porin ja Ulvilan lukioiden sekä Winnovan ja Sataedun opiskelijoiden liikkumismahdollisuuksia.

Kaikilla alueilla vuoroja ajettiin lakon aikana tavallista koulupäivää vähemmän. Lakon aikana osa Porin peruskouluista joutui vähentämään opetuksen alkamis- ja päättymisaikoja ja järjestämään oppilaille odotustunteja. Lakon aikaiset poikkeusaikataulut valmisteltiin yhteistyössä sivistystoimialan kuljetussuunnittelijan kanssa. Joukkoliikenteellä pystyttiin hoitamaan lähes kaikki lakisääteiset koulukuljetustarpeet myös lakon aikana.

Porin joukkoliikenneviranomainen on päättänyt hyvittää lakon vuoksi käyttämättä jääneiden päivien vuoksi kolme päivää voimassa oleviin kausilippuihin niiden viimeisestä voimassaolopäivästä lukien. Kausilippujen korvausmenettelyistä on tiedotettu Porin Linjat Oy:n verkkosivuilla.

Oheismateriaalina on kooste lakon aikana ajetusta liikenteestä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Joukkoliikennejaosto merkitsee asian tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.