Kaupunginhallitus, kokous 29.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 286 Isokatava 74. kaupunginosa (osa), asemakaavan muutos 609 1760

PRIDno-2022-531

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Harri Kahelin, Kaavoitusarkkitehti, harri.kahelin@pori.fi

Perustelut

Suunnittelualue sijoittuu Isokatavan kaupunginosaan. Alue sijaitsee noin 25 km kaupungin keskustasta Reposaaren maantien pohjoispuolella. Suunnittelualueella on pientalovaltaista asuinaluetta sekä loma-asutusta. Kaava-alue on tasaista aluetta, keskimäärin noin 5 metriä merenpinnasta. Asemakaava-alueen pinta-ala on noin 2,8 ha.

Kaavamuutoksessa muutetaan Kappelintien katualuetta, poistetaan rautatietasoristeys sekä muutetaan osa kaavamääräyksistä ja merkinnöistä nykykäytännön mukaisiksi ja korjataan liikennealueiden merkinnät rautatien ja Reposaaren maantien alueella. Ehdotusvaiheen kaavaan on tehty muutoksia suunnitelman kehittyessä sekä saadun palautteen perusteella.

Tällä asemakaavamuutoksella ei tehdä muutoksia voimassaoleviin tonttijakoihin.

Uuden tielinjauksen alue on todettu olevan osittain 1/250a tulvariskialueella. Tulva-alue tulee ottaa huomioon uuden rakennettavan yhteystien korkeusasemassa.

Kaava-alueella on varattu maankohoamisalueiden metsikköä Metso-alueiksi.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (MRL § 63) sekä asemakaavan muutosluonnos (MRL § 62) ovat olleet nähtävillä 19.5.-20.6.2022 (MRA § 30).

Suunnitelman vireilletulosta ja nähtävilläolosta on ilmoitettu kuulutuksella 18.5.2022 sanomalehdissä Satakunnan Kansa ja Satakunnan Viikko sekä kaupungin verkkosivuilla. Osallistumis- ja arviointi-suunnitelma sekä kaavaluonnos on postitettu osallisille.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa sekä kaavaluonnosta koskevat mielipiteet on voitu esittää nähtävilläolon aikana kaupunkisuunnitteluun suullisesti, kirjallisesti ja sähköisesti.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ei saatu mielipiteitä.

Kaavaluonnoksesta saatiin 2 mielipidettä.

Asemakaavasta saatiin luonnosvaiheen ennakkolausunnot Porin infrajohtamiselta, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Satakuntaliitolta ja Väylävirastolta.

Mielipiteet ja ennakkolausunnot on esitetty tiivistettynä kaavaselostuksessa. Mielipiteet ja ennakkolausunnot ovat kokonaisuudessaan nähtävissä kaavan asiakirjoissa Porin kaupungin asianhallintajärjestelmässä.

Asemakaavaan ei liity maankäyttösopimuksia.

Asiakirjoihin sisältyy asemakaavakartta ja –selostus.

Luettelo asianosaisista on nähtävissä asiakirjoissa.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vt. rahoitusjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää asettaa Isokatavan 74. kaupunginosan muutosasemakaavan 609 1760, päivätty 16.11.2022, nähtäväksi vähintään 30 päivän ajaksi ja pyytää siitä lausunnot tekniseltä lautakunnalta, elinvoima- ja ympäristölautakunnalta, Satakunnan pelastuslaitokselta, Satakuntaliitolta, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ja Väylävirastolta, minkä jälkeen asia tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Heli Välimaa, ympäristösuunnittelija, heli.valimaa@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 19.12.2022 asettaa Isokatavan 74. kaupunginosan muutosasemakaavan 609 1760, päivätty 16.11.2022, nähtäväksi vähintään 30 päivän ajaksi ja pyytää siitä lausunnot tekniseltä lautakunnalta, elinvoima- ja ympäristölautakunnalta, Satakunnan pelastuslaitokselta, Satakuntaliitolta, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta ja Väylävirastolta, minkä jälkeen asia tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

Toimialan kaavaluonnoksesta antamassa lausunnossa kiinnitettiin huomiota kaavamuutoksen alueella sijaitseviin kaupungin METSO-kartoituksessa (Etelä-Suomen metsien monimuotoisuutta turvaava toimintaohjelma) inventoituihin kohteisiin. Toimiala esitti kohteiden nykytilan tarkistamista ja tämän arvion perusteella kohteiden huomiointia kaavamuutoksessa niiden edellyttämillä MY-/S-/SL-merkinnöillä.

Koska korvaava tie tulee pirstomaan metsäalueita, toimiala esitti myös kommentointimahdollisuutta tiesuunnitelmasta luontovaikutusten lieventämiseksi.

Lisäksi toimialan kaavaluonnospalautteessa todettiin, että asemakaava-alueen tuntumassa olevaa nimistöä olisi tarve selkiyttää, jotta alueelle voidaan luoda selkeä osoitejärjestelmä. Tämä voisi olla perusteltua suorittaa asemakaavoituksen yhteydessä. Erikseen pohdittavaksi nostettiin, että Kappelintien nimi viitannee Kappelinsillan toisella puolella sijaitsevaan Kappeliluodon muistomerkkiin. Näin kaukana kohteesta saattaa olla, että Kappelintien nimiyhteyden ”linkki” katkeaa ja sille ei ole ainakaan paikkahistoriallista merkitystä.

Ehdotus

Esittelijä

Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää antaa kaavaehdotuksesta seuraavan lausunnon:

Myönteisenä asiana voidaan todeta, että kaavaehdotuksessa MY-alueelle (maa- ja metsätalousalue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja) on rajattu kaksi luo-4 aluetta. Alueet ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä alueita. Ne määrätään säilyttämään luonnontilaisina eikä kyseisillä alueilla saa harjoittaa maa- ja metsätalouteen liittyviä toimenpiteitä. Merkintä ja määräys luo-4 noudattelee valmistumassa olevan Porin kaupungin METSO-raportin suositusta.

Jo luonnosvaiheessa kommentoitiin nimistöön liittyviä seikkoja. Asemakaava-alueen tuntumassa olevaa nimistöä olisi tarve selkiyttää, jotta alueelle voidaan luoda selkeä osoitejärjestelmä. Tämä olisi perusteltua suorittaa asemakaavoituksen yhteydessä. T-risteyksestä ei tule osoittaa kahteen eri suuntaa saman nimistä katua, jos kyseiset kadut ovat niin kutsuttuja umpikujia. Asemakaavakartalla esitetty Killantie tulisi nimetä selkeän osoitenumeroinnin mahdollistamiseksi kahdella eri nimellä niin, että Katavantieltä osoitetaan T-risteyksestä eri suuntiin eri nimiset kadut.

Kaavaselostuksen kohtaa ”4.3.4 Viranomaisyhteistyö” tulee täydentää elinvoima- ja ympäristötoimialan kaavaluonnoksesta antamalla palautteella sekä kaupunkisuunnittelun siihen laatimalla vastineella.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Harri Kahelin, Kaavoitusarkkitehti, harri.kahelin@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on asettanut Isokatavan 74. kaupunginosan asemakaavan muutoksen 609 1760, päivätty 16.11.2022, nähtäväksi vähintään 30 päivän ajaksi ja pyytänyt siitä lausunnot tekniseltä lautakunnalta, elinvoima- ja ympäristölautakunnalta, Satakunnan pelastuslaitokselta, Satakuntaliitolta, Varsinais- Suomen ELY- keskukselta ja Väylävirastolta, minkä jälkeen asia tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.
Asemakaavaehdotus oli nähtävänä 5.1. – 6.2.2023  ja siitä saatiin 1 muistutus ja 4 lausuntoa. Lausuntojen ja muistutusten perusteella kaavaselostusta ja kaavakarttaa on tarkistettu 8.5.2023 seuraavasti:
Lisätty asiayhteys lukuun 5, kohtaan 5.4.1 - Liikenne, ehdotuksen mukaisesti. 
Asemakaavamerkintä MY muutettu merkinnäksi VL-s
Korjattu alimman rakentamiskorkeuden merkintä
Lisätty selostukseen ELYM luonnosvaiheen lausunto ja sen vastine.
Lisätty selostukseen lukuun 6 korvaavan tieyhteyden suunnitelma
Lisätty Liite 11 koskien korvaavan tieyhteyden suunnitelmia.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on tarkistettu 3.5.2023 seuraavasti:
Korjattu teksti luvussa 5 - kohdassa 5.1-tavoitteet vastaamaan muuttunutta kaavaa.

Kaikki tehdyt muutokset kaavaehdotukseen, Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan ja selostukseen ovat kaavamuutoksen kokonaisuuden kannalta merkitykseltään vähäisiä, eikä asemakaavaa tarvitse asettaa uudelleen nähtäväksi. 

Luettelo asianosaisista on nähtävissä asiakirjoissa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että  Isokatavan 74. kaupunginosan asemakaavan muutos 609 1760, päivätty 16.11.2022, muutettu 8.5.2023, hyväksytään.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Kaupunginvaltuusto, Varsinais-Suomen ELY-keskus, kaupungingeodeetti, kaupunkisuunnittelu, Vaasan maanmittauslaitos ja Satakuntaliitto. 
Päätös tiedoksi: muut asianosaiset.

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.