Tekninen lautakunta, kokous 12.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 267 Valtuustoaloite vieraslajien kitkemisestä Reposaaren, Lampaluodoon, Anttooran ja Ahlaisten alueella, valtuustoaloite, valtuutettu SInikka Alenius

PRIDno-2023-3509

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Valtuutettu Sinikka Alenius jätti valtuuston kokouksessa seuraavan valtuustoaloitteen:

”Valtuustoaloite vieraslajien kitkemisestä Reposaaren, Lampaluodoon, Anttooran ja Ahlaisten alueella.

Sain kesällä 2023 osallistua vieraslajien kitkentään Pihlavan Halssissa. Pidän asian tärkeänä saariston luonnon kannalta. Ainakin jättibalsamia, komealupiinia ja kurtturuusua on nähty tienvarsilla ja pellonreunoilla Lampaluodossa. Saaristossakin tulee kitkeä vieraslajeja. Näin esim. Reposaaressa suojeltaisiin arvokkaita painolastikasveja.

Vieraslajitalkoita ja koululaistalkoita voi järjestää Reposaaressa, Lampaluodossa, Anttoorassa ja Ahlaisissa. Uskon innostusta löytyvän.

Ehdotan, että vieraslajien hallintaa edistävä hanke ulotetaan vuonna 2024 myös saariin jokisuiston päässä kuten Reposaareen, Lampaluotoon ja Anttooraan sekä mantereella Ahlaisiin.

Sinikka Alenius Porin kaupunginvaltuuston jäsen SDP”

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuuston päätösten toimeenpanon yhteydessä käsiteltäväksi.

Valmistelija

  • Ismo Ahonen, kaupunginpuutarhuri, ismo.ahonen@pori.fi

Perustelut

Valtuustoaloitteessa  vieraslajien kitkemisestä Reposaaren, Lampaluodoon, Anttooran ja Ahlaisten alueella ehdotetaan, että vieraslajien hallintaa edistävä hanke ulotetaan vuonna 2024 myös saariin jokisuiston päässä kuten Reposaareen, Lampaluotoon ja Anttooraan sekä mantereella Ahlaisiin:

Infran kunnossapidon vastaus:

Kolmivuotinen Porin jokisuiston vieraskasvilajit hallintaan -hanke käynnistyi keväällä 2022 ja se päättyy vuoden 2024 lopussa. Hanketta on toteutettu teknisen toimialan infran kunnossapidon (vastuutaho) ja elinvoima- ja ympäristötoimialan suunnittelu- ja kehittämisyksikön yhteistyönä. Kainuun ELY-keskus on myöntänyt kolmivuotiselle hankkeelle rahoitusta yhteensä 69 250 €. Hankkeessa on annettu vieraslajineuvontaa ja torjuttu haitallisia vieraskasvilajeja (pääasiassa jättipalsamia), Porissa Kokemäenjoen ja sen juopien, sekä Kokemäenjoen suiston läheisyydessä olevilla alueilla.  

Hankkeen alkuvaiheissa tehtiin kattava jättipalsamikartoitus Kokemäenjoen suiston ja laskuojien alueella. Koko hankkeen ajan kerätään kuntalaisilta vieraslajihavaintoja tätä varten avatun tiedonkeruulomakkeen avulla. Hankkeen työntekijät tarkistavat jokaisen ilmoitetun havainnon ja merkitsevät varmistetut havainnot valtakunnalliselle laji.fi-sivustolle sekä piirtävät levinneisyysalueet kartalle tulevaa käyttöä varten. Tiedonkeruulomakkeelle on merkitty havaintoja 222 kappaletta, ja hankkeen työntekijät ovat siirtäneet laji.fi-sivustolle 203 havaintoa.  

Vaikka hankealue koskee lähinnä Kokemäenjoen suistoa ja sen laskuojia, on talkoita tarjottu laajasti koko Porin alueelle. Talkoita on järjestetty vieraslajitorjunnasta kiinnostuneiden yhdistysten, eri oppilaitosten ja asiasta kiinnostuneiden kuntalaisten kesken. Kaikki talkoot ovat olleet avoimia ja niihin on voinut osallistua kuka tahansa. Reposaari-yhdistykselle tarjottiin hankkeen järjestämiä talkoita, mutta yhdistys on järjestänyt jättipalsamin torjuntatalkoita itsenäisesti aiempina vuosina. Mäntyluodon asukasyhdistyksen kanssa on järjestetty talkoot Uniluodossa hankkeen toimesta kahtena kesänä. Talkoiden kohteet ovat määräytyneet alueella asuvien kuntalaisten kiinnostuksen ja vieraslajien esiintyvyyden mukaan. Yleisesti talkoisiin on osallistunut varsin vähän väkeä mainostamisesta ja tiedottamisesta huolimatta. 

Vieraskasvilajihanketta on esitelty kouluihin jaettavalla Intopolku-kirjeellä kahtena keväänä ja yhtenä syksynä. Intopolku-kirje esittelee oppilaitoksille mahdollisuuksia erilaisiin oppimisympäristöihin ja aktiviteetteihin koulun ja päiväkodin ulkopuolella. Kirjeen avulla on järjestetty koululaisille vieraslajioppitunteja ja torjuntatalkoita muun muassa Porin kristilliselle koululle ja Porin seudun steinerkoululle. Kuluvan vuoden syksyllä järjestettiin myös Ahlaisten koululle koko päivän kestävä vieraslajikatselmus, jossa hankkeen projektikoordinaattori kävi luokissa kertomassa vieraskasvilajeista, niiden torjunnasta ja luonnon monimuotoisuudesta. Oppitunnin päätteeksi käytiin kulkemassa ulkona koulun lähistöllä tutustumassa käytännössä vieraskasvilajien tuntomerkkeihin ja kasvupaikkoihin. 

Opastettujen talkoiden lisäksi hankkeessa on ollut mahdollista osallistua myös soolotalkoisiin. Soolotalkoot ovat valtakunnallinen kampanja muun muassa kunnille, jotka voivat osoittaa omilta mailtaan kyltillä kohteen, jossa voi kitkeä vieraslajeja. Porin kaupungin soolotalkookohteet ovat näkyvillä kesäaikaan kaupungin omilla verkkosivuilla. Soolotalkookohteita voi osoittaa lisää, joten valtuustoaloitteessa mainituille alueille voidaan asettaa hankkeen toimesta sopivat kohteet soolotalkoille.  

Tavoitteena on, että hankkeen päättyessä vieraslajien torjunnan toimintamallit ja seurantamenetelmät vakiinnutetaan. Tavoite on myös kirjattu kaupunginhallituksen lokakuussa 2023 hyväksymään ja Porin kaupunkistrategiaa totuttavaan resurssiviisaaseen kiertotalouden tiekarttaan (toimenpide 1.E.39, Haitallisten vieraskasvien torjunta). Vieraskasvilajien torjuntaa on tarkoitus jatkaa Kokemäenjoen suiston alueella ja samalla seurata vieraslajien esiintymien muutoksia vuosittain. Uusia vieraskasvilajihavaintoja otetaan edelleen vastaan kuntalaisilta ja mahdollisuuksien mukaan järjestetään torjuntaa myös uusille alueille talkoiden tai työntekijöiden toimesta. Jatkuvalla seuraamisella voitaisiin saada varmuus, ettei vieraskasvilajit pääse huomaamatta leviämään uusille alueille ja torjunnalla saadaan parannettua luonnon monimuotoisuuden tilaa.  

Porin seudulla esiintyy runsaasti vieraskasvilajeja, erityisesti haitalliseksi vieraslajiksi luokiteltua jättipalsamia. Koska jättipalsami viihtyy vaikeakulkuisilla rantalehdoilla, on lajin torjunta hankalaa ja hidasta. Tämän kaltaiseen maastoon on myös vaikeaa saada innostunutta talkooväkeä osallistumaan. Jättipalsami pyrkii kehittämään kukinnon ja siemenen lyhyeenkin katkaistuun varteen, joten torjuntaa tulisi jatkaa koko jättipalsamin kasvukauden ajan, jotta estettäisi lajin leviäminen. Nykyisen hankkeen rahoitus päättyy vuonna 2024, joten resursseista riittävän työntekijämäärän palkkaamiseksi koko Porin alueelle tarpeeksi pitkäksi ajaksi kerrallaan ei ole varmuutta. Jos hanke saisi jatkoa vuoden 2024 jälkeen, voitaisiin jättipalsamin ja muiden vieraslajien torjunta ja seuranta vakiinnuttaa tämänhetkisille torjunta-alueille, sekä ulottaa kartoitusta ja torjuntaa enemmän valtuustoaloitteen mainitsemille alueille. 

Edellä olevaan viitaten vieraslajien torjunta joudutaan perustamaan pitkälti asukasaktiiviseen talkootyöhön. Infran kunnossapidon kautta hankkeeseen liittyvät määräaikaiset sopimukset ovat lähinnä opiskelijoiden kesätyötä ja lammassalaitumien pitoa Toejoen ja Luotojen alueella.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle edellä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus; infrankunnossapito@pori.fi

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.