Tekninen lautakunta, kokous 12.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 263 Alueen 609-1-9901-5001-0-96 vuokraaminen porrasaskelman ja luiskan jalkakäytävälle sijoittamista varten, Kiinteistö Oy Porin Leijona

PRIDno-2023-4438

Valmistelija

  • Heidi Niiniviita, kiinteistölakimies, heidi.niiniviita@pori.fi

Perustelut

Tontin Linna 609-1-19-354 omistaja Kiinteistö Oy Porin Leijona on hakenut lupaa sisäänkäynnin porrasaskelman ja kulkuluiskan toteuttamiseen katualueelle Valtakadun puoleisen sisäänkäynnin yhteyteen. Luiska on jo rakentunut paikoilleen. Liikenneinsinööri on edellyttänyt vapaalle jalankululle jäävän 1,5 metrin vapaan tilan, mikä toteutuu muilta kohdin paitsi valaisinpylvään kohdalta, jossa tilaa jää jalankululle vain noin metrin verran. Kaupunki ja hakija ovat neuvotelleet ratkaisusta, jonka mukaisesti hakija siirtää kustannuksellaan valaisinpylvään 30.6.2024 mennessä kaupungin osoittamaan toiseen sijaintiin. Siirto voidaan suorittaa vasta keväällä sulan maan aikaan.

Kaupunki ei ole perinyt korvausta rakenteista, jotka ovat katualueella rakennusjärjestyksen määrittämissä rajoissa. Muissa tapauksissa korvausta on peritty. Tapaukset ovat yksittäisiä, eikä niitä varten ole etukäteen vahvistettua hinnoittelua. Kaupunki on tehnyt lähiaikoina kaksi vastaavanlaista vuokrasopimusta luiskan sijoittamista varten jalkakäytävälle Linnan ja Karhunpään kaupunginosissa, jossa perusvuokran määrä oli 400 euroa sidottuna vuoden 2021 keskiluvun 2017 kohdalle. Kiinteistö Oy Porin Leijonan luiska on näitä yli 4 kertaa suurempi, mikä tulisi huomioida vuokran määrässä, vaikka vuokra sinänsä ei ole neliöperusteinen. Kohtuullisen vuosivuokran 26 m2:n suuruisesta luiskasta voidaan arvioida olevan 1200 euroa.

Vuokra-aika alkaa sopimuksen allekirjoituksesta ja päättyy 31.12.2053. Vuosivuokra on 1200 euroa. Yksikköhinta on sidottu vuoden 2021 keskiluvun 2017 kohdalle.

Toimivallan peruste:

Porin kaupungin hallintosäännön 26 §:n nojalla tekninen lautakunta päättää enintään 100.000 euron arvoisten kiinteistöjen, rakennusten, rakennelmien ja laitteiden luovuttamisesta myymällä, vaihtamalla ja vuokraamalla kaupunginvaltuuston vahvistamien yleisten perusteiden mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää, että Kiinteistö Oy Porin Leijonalle vuokrataan noin 26 m² suuruinen alue Linnan kadut -nimisestä yleisestä alueesta 609-1-9901-5001 tontin 609-1-19-354 kohdalta, jolle kaupunki on antanut alueyksikkötunnuksen 609-1-9901-5001-0-96, oheisen vuokrasopimusluonnoksen mukaisesti portaan ja kulkuluiskan sijoittamista varten, ja että vuokrasopimuksen allekirjoittaa kaupungin puolesta tekninen lautakunta teknisen toimialan toimintasäännön mukaisesti, ja tonttipäällikkö oikeutetaan tekemään sopimukseen tarvittaessa vähäisiä muutoksia.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Hakija, Infrayksikkö/Mapo, liikenneinsinööri

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.