Elinvoima- ja ympäristölautakunta, kokous 17.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 58 Tapahtuma-avustuksen myöntäminen, Porin kansainvälinen katuteatterifestivaali

PRIDno-2024-1114

Valmistelija

  • Eija Joensuu, eija.joensuu@pori.fi

Perustelut

Tapahtuman kuvaus
Hanke keskittyy kansainvälisen urbaanin katuteatteri- ja kaupunkifestivaalin suunnitteluun ja toteuttamiseen Porissa. Suomessa ei siis ole vielä yhtään katuteatteriin erikoistunutta festivaalia. Rakastajat-teatteri haluaa hyödyntää vankkaa osaamistaan ja laajoja verkostojaan upouuden, kansainvälisen, saavutettavan ulkoilmafestivaalin järjestämisessä. Festivaali tulee jalkautumaan sinne missä ihmiset liikkuvat: kaupungin kaduille, toreille, puistoihin, porttikongeihin, näyteikkunoihin, rakennusten seinille, katoille, parvekkeille jne. Myös mm. kahviloihin on suunnitteilla pop up - esitysyllätyksiä. Vuonna 2024 ensimmäinen järjestettävä festivaali tulee ajoittumaan kesäkuun viimeiselle viikolle. Festivaalin tavoitteena on tavoittaa mahdollisimman kattavasti erilaisia kohderyhmiä tuomalla taidetta ulos sisätiloista sinne missä ihmiset liikkuvat. Kansainväliset esiintyjät tuovat festivaalin näkyväksi puolestaan omissa kanavissaan kotimaihinsa ympäri maailmaa. Tavoitteena on luoda uutta; kehittää ja toteuttaa esittävän taiteen ulkoilmafestivaali, jollaista Suomessa ei vielä ole. Festivaali tarjoaa kaupunkilaisille ja matkailijoille mahdollisuuden tutustua Suomessa vielä suhteellisen tuntemattomaan katuteatterikulttuuriin. Taide tuodaan ihmisten luo. Festivaali sijoittuu fyysisesti Poriin, jatkaen näin Porin kehittymistä matkailijoita houkuttelevaksi festivaalikaupungiksi ja kurkottaen kansainvälisen verkostoitumisen kautta myös Suomen rajojen ulkopuolelle.

Festivaalin ohjelma keskittyy ensimmäisenä vuonna kaupungin keskustassa ja sen ympäristössä tapahtuvaan yleisölle avoimeen ja ilmaiseen ohjelmaan. Ohjelma koostuu sekä kansainvälisistä että kotimaisista katuteatteri- ja sirkusesityksistä, joita esitetään esim. Porin keskustassa Eetunaukion, Porin torin ja uudistetun Etelärannan tuntumassa. Ohjelmistossa tullaan näkemään myös kaupunkitilassa liikkuvia esityksiä (“walkabout” ja “promenade” -esityksiä) sekä paikkasidonnaisia ja immersiivisiä esityksiä. Tavoitteena on luoda festivaalin myötä kotimaisille taiteilijoille mahdollisuuksia esiintyä uusille yleisöille kaupunkitilassa sekä verkostoitua kansainvälisten taiteilijoiden kanssa. Tuloksena voi parhaimmillaan syntyä uudenlaisia monikansallisia yhteistyöprojekteja. Festivaalin aikana on tarkoitus myös järjestää työpajoja ammattitaiteilijoille sekä erityisesti lapsille ja nuorille, mutta myös muulle yleisölle ja paikallisille kolmannen sektorin yhteisöille. Työpajat voivat olla sirkusta, akrobatiaa, tanssia, klovneriaa, fyysistä komediaa, performanssia, flashmobia. Niissä voidaan valmistaa myös pienimuotoisia demoesityksiä, ja tarjota näin osallistujille esiintymiskokemuksia. Kaupunkitilassa tapahtuvan ohjelman lisäksi järjestetään myöhäisillan klubit Rakastajat-teatterin omassa Kehräämö-tilassa. Iltaklubit ovat pääsymaksullisia ja voivat sisältää teatteri- , sirkus-, tanssi- ja performanssitaiteen lisäksi musiikkia, spoken word -esityksiä ja stand upia. Hinnat pidetään alhaisina. Koska pääosa festivaalin ohjelmistosta tulee olemaan ulkotiloissa ja kaupunkikuvassa tapahtuvaa, ovat esitykset myös lähtökohtaisesti pääsymaksuttomia ja helposti saavutettavia. Esitykset pohjaavat lisäksi fyysiseen ilmaisuun, kuten akrobatiaan, tanssiin ja liikkeeseen, joten näin ollen ei katsojan kielitaito muodostu kynnykseksi esityksistä nauttimiseen. Eri kielitaustoista ja sosioekonomisista tilanteista tulevat katsojat pääsevät kokemaan ammattitasoista ja kansainvälistä esittävää taidetta kesäisen Porin sykkeessä. Tuomalla taidetta porilaisten luokse tulemme tukeneeksi kaupunkilaisten hyvinvointia.

Avustuksen käytön kuvaus
KULUT
Palkat ja henkilöstökulut (sis. tuottavan tahon palkat) 99 686,40 €
Festivaaliohjelmisto ja toteutus (sis. esityskorvaukset, tekniikka, matkat, majoitukset, infra ja luvat) 87 150,00 €
Viestintä- ja markkinointikulut (sis. graafikon palkka, paikallinen ja valtakunnallinen mainonta) 18 000,00 €
Muut 7463,60 €
KULUT YHTEENSÄ 212 300,00€

TULOT SKR Taide toiseen -apuraha 157 000,00 €
Svenska Kulturfonden i Björneborg 20 000,00 €
Porin kaupungin tapahtuma-avustus 20 000,00€
Muut apurahat ja yhteistyösopimukset 12 000,00€
Omarahoitusosuus (sis. lipputulot ja in kind -rahoitus) 13 300,00€
TULOT YHTEENSÄ 212 300,00 €

Rakastajat-teatterin kannatus ry on hakenut tapahtuma-avustusta Porin kansainväliselle katuteatterifestivaalille 20 000 €.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää myöntää Rakastajat-teatterin kannatus ry:n  Porin kansainväliselle katuteatterifestivaalille tapahtuma-avustusta yhteensä 12 000 euroa hakusumman ollessa 20 000 euroa tapahtuma-avustusten kriteereiden täyttymisen perusteella. 

Tapahtuma-avustuksen saajan tulee raportoida avustuksen käytöstä ja tapahtuman vaikuttavuudesta viimeistään 6 kk tapahtuman jälkeen elinvoima- ja ympäristötoimialan antaman ohjeistuksen mukaisesti. Uutta avustusta ei myönnetä ennen kuin edellisen avustuksen käytöstä on raportoitu asianmukaisesti.

Tapahtuman peruuntuessa tapahtuma-avustuksen saajalla on velvollisuus maksaa saamansa avustus takaisin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Hakija; Matkailu- ja markkinointiyksikkö; Konsernipalvelut; Kasvupalvelut-yksikkö, talous- ja hallintoyksikkö

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Porin yhteinen palvelupiste, Yrjönkatu 6
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.