Perustelut
Vatajankoski Oy hakee maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:n mukaista yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittamispäätöstä 20 kV ilmajohdon sijoittamiseksi kiinteistön [peitetty] alueelle sekä siihen liittyvää maankäyttö- ja rakennuslain 144 §:n mukaista aloittamisoikeutta.
Maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:n mukaan kiinteistön omistaja ja haltija on velvollinen sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sama koskee johtoihin liittyviä vähäisiä laitteita, rakennelmia ja laitoksia. Johtoa tai muuta laitetta ei saa rakentaa niin, että vaikeutetaan alueen kaavoitusta tai kaavan toteuttamista. Jollei sijoittamisesta ole sovittu kiinteistön omistajan ja haltijan kanssa, sijoittamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Sijoittamisesta päätettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei kiinteistölle aiheuteta tarpeetonta haittaa.
Hakijalla on tarkoitus siirtää olemassa oleva ilmajohto metsästä Saareksen tien varteen noin 2,5 kilometrin osuudella, Porin, Kankaanpään ja Pomarkun kuntien alueella, sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi. Teiden varsille sijoitetut ilmajohdot eivät ole niin alttiita tuulien ja myrskyjen aiheuttamille toimituskatkoille. Lisäksi johtojen korjaaminen mahdollisessa häiriötilanteessa nopeutuu johtojen sijoittuessa teiden varsille.
Sijoittamispäätöksellä haettavaa vaihtoehtoa 1 hakija pitää teknistaloudellisesti edullisimpana. Hakija korostaa myös kaikkien kyseisen ilmajohdon siirron alueelle sijoittuvien kiinteistönomistajien tasapuolista kohtelua, sijoittaminen vaihtoehdon 2 mukaisesti aiheuttaisi rasitteita muiden kiinteistön omistajille.
Hakemuksessa esitetyt vaihtoehdot ja perustelut:
””Vaihtoehdossa 1” sijoittaisimme ilmajohdot pylväät tien ojan takapuolelle. Sijoittelu on myös suunniteltu siten, että ilmajohdosta koituva haitta kiinteistön omistajalle on minimoitu, kuten karttakuvasta voi nähdä, tulisi johto kulkemaan suurimmaksi osaksi tiealueen päällä, ei kiinteistön metsätalousalueella.
”Vaihtoehdon 1” rakentamisen kustannusarvio 140 m matkalla on noin 5 200 €.
”Vaihtoehto 2” joutuisimme kiertämään kiinteistön [peitetty] kokonaan, kerran maanomistaja ei ole myötämielinen suunnitelmaan, jossa maakaapeli sijoitettaisiin Saareksentien reunaan kiinteistön osuudelta. Mikäli kiinteistölle ei saada sijoituslupaa ilmajohdolle, joudumme toteuttamaan kierron maakaapeloimalla kartan osoittamaa alustavaa suunniteltua reittiä, koska ilmajohdon sijoittaminen muualle kuin tien varteen ei tue sähkömarkkinalain tavoittelemaa toimitusvarmuutta asiakkaillemme.
”Vaihtoehdon 2” rakentamisen kustannusarvio noin 1000 m matkalta on n. 35 000€.
”Vaihtoehdossa 1” suunniteltu toteutustapa ei tuo kiinteistön [peitetty] omistajalle haittoja kuten edellä kuvatusta sijoitus suunnitelmasta voidaan päätellä. Vaihtoehdon 2 toteutustapa on raskaampi ja tuo vastaavasti ”rasitteita” muille kiinteistöjen omistajille maakaapelin sijoituksen suhteen.”
Asianosaisen kuuleminen
Kiinteistön [peitetty] omistaja on saanut kuulemiskirjeen todistetusti tiedoksi 16.02.2024, jonka jälkeen hänellä on ollut 30 vuorokautta aikaa antaa asiasta kirjallinen vastine. Kiinteistön omistaja ei ole jättänyt asiasta vastinetta.
Aloittamisoikeus
Mrl 144 §:n mukaan lupaviranomainen voi perustellusta syystä ja edellyttäen, ettei täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi, antaa oikeuden rakennustyön tai muun toimenpiteen suorittamiseen osaksi tai kokonaan ennen kuin rakennus-, toimenpide- tai maisematyölupaa taikka 161, 162 tai 163 §:ssä säädettyä laitteiden sijoittamista, muuttamista tai poistamista koskeva päätös on saanut lainvoiman (aloittamisoikeus).
Hakija ei ole esittänyt hakemuksessaan perusteltua syytä aloittamisoikeudelle.
Ehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi
Elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää myöntää maankäyttö- ja rakennuslain 161 § mukaisen luvan Vatajankoski Oy:lle 20 kV:n ilmajohdon sijoittamiselle vaihtoehdon 1 mukaisesti, tilalle [peitetty], esitettyjen asiakirjojen mukaisesti, koska sijoittamista ei muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sijoittamisesta ei katsota aiheutuvan kohtuutonta haittaa kiinteistölle.
Lisäksi elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää, että se ei myönnä maankäyttö- ja rakennuslain 144 § nojalla lupaa rakennustyön suorittamiseen ennen kuin lupaa koskeva päätös on saanut lainvoiman. Hakemuksessa ei ole esitetty perusteltua syytä aloittamisoikeudelle.
Tästä päätöksestä peritään Kiinteistönmuodostuksen ja rakennusvalvonnan taksan 36 § mukaisesti 660 euroa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.