Perustelut
Sopimus jätehuollon järjestämisestä yhteistyössä Kankaanpään kaupungin, Honkajoen, Jämijärven, Karvian ja Lavian kuntien kesken on solmittu 3.2.1997. Sopimus on voimassa 20 vuotta ja sen jälkeen vuoden kerrallaan vuoden irtisanomisajoin, jollei uutta sopimusta ole tehty ennen voimassaoloajan päättymistä.
Sopimuksen mukaan Kankaanpään kaupungin omistamalle käsittelypaikalle (Kooninkeitaan jätteenkäsittelylaitos) otetaan vastaan jätelain mukaan kunnan vastaanottovelvollisuuden piiriin kuuluvia jätteitä sopijakuntien alueelta. Lavian alueen asumisen sekajäte on kuljetettu sopimuksen mukaisesti Kooninkeitaalle.
Jätehuoltojaoston hyväksymien jätehuoltomääräysten 11 §:n mukaan vastaanottopaikkojen järjestäminen kuuluu kunnallisen jätelaitoksen (Keräämö Oy) vastuulle. Jätehuollon palvelutehtävän yhtiöittämisen yhteydessä edellä mainittu sopimus on jäänyt voimaan Porin kaupungin ja Kankaanpään kaupungin, Honkajoen, Jämijärven sekä Karvian kunnan välille. Jotta kunnallinen jätelaitos (Keräämö Oy) voi järjestää vastaanottopaikat kokonaisuudessaan jätehuoltomääräysten mukaisesti, tulee Lavian kunnan aikainen sopimus irtisanoa.
Kankaanpään kaupungin kanssa käytyjen alustavien neuvottelujen perusteella on mahdollista, että sopimus voidaan päättää jo ennen vuoden mittaisen irtisanomisajan päättymistä. Tästä syystä kaupunginhallitukselle esitetään, että elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtaja valtuutetaan tarvittaessa sopimaan sopimuksen päättämisestä jo ennen irtisanomisajan päättymistä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi
Kaupunginhallitus päättää irtisanoa 3.2.1997 allekirjoitetun sopimuksen jätehuollon järjestämisestä yhteistyössä Kankaanpään kaupungin, Honkajoen, Jämijärven, Karvian ja Lavian kuntien kesken päättymään viimeistään 31.12.2025. Lisäksi kaupunginhallitus valtuuttaa elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtajan tarvittaessa neuvottelemaan ja sopimaan sopimuksen päättämisestä jo ennen irtisanomisajan päättymistä.
Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.