Valmistelija
Tiina M Toivonen portoivoti
Perustelut
Porin kaupungin uudet avustusperiaatteet otettiin käyttöön vuoden 2021 alussa. Uudet avustusmuodot muodostavat toimivan ja kattavan kokonaisuuden ja avustusuudistuksesta on saatu myönteistä palautetta järjestöiltä. Periaatteiden soveltamisesta saadun käytännön kokemuksen myötä niitä muutettiin vähäisesti kahteen otteeseen viime vuoden aikana.
Nyt valmistellun laajemman päivityksen keskeiset muutokset ovat seuraavat:
- Kaikkien myönnettävien avustusten tulee liittyä kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, joiden rinnalle on nyt nostettu turvallisuus.
- Maininta hyvinvointirahan hakemista ja myöntämistä koskevasta aikataulusta on poistettu, mikä tuo joustavuutta mahdollistaen vaikkapa kaksi erillistä hakua vuoden aikana.
- Periaatteista on poistettu lupaus käsitellä ympäri vuoden haettavat avustushakemukset kahden kuukauden kuluessa, koska toimielinten kokousaikataulu (kokoukset pääsääntöisesti kerran kuukaudessa) ei tue tavoitteen saavuttamista.
- Periaatteissa on huomioitu avustuspäätösten siirtyminen sivistyslautakunnalta ja elinvoima- ja ympäristölautakunnalta vapaa-ajan lautakunnalle.
- Tapahtuma-avustusten ja hankeavustusten myöntämisen kriteerit on yhdenmukaistettu elinvoima- ja ympäristölautakunnalle 14.12. esitettävien täydennettävien kriteerien kanssa.
- Jatkossa yritykset eivät voi hakea kevytavustuksia, jotta avustukset eivät vääristä kilpailua. Tapahtuma-avustuksia ne voivat hakea edelleen.
- Toimintatonnien myöntämiseen on määritelty aikaisempaa tarkemmat kriteerit, jotta hakemuksen menestymisen mahdollisuudet ovat paremmin etukäteen hakijoiden arvioitavissa.
- Avustustyöryhmää koskevat maininnat on muutettu muotoon työryhmä, sillä parhaillaan valmistellaan avustustyöryhmän korvaamista nykyistä laajemman tehtäväkentän omaavalla yhdistysyhteistyöryhmällä.
Kaikki periaatteisiin ehdotettavat muutokset on merkitty liitteenä olevaan asiakirjaan.
Kaupunginhallitukselle esitetään, että päivitetyt avustusperiaatteet tulisivat voimaan vuoden 2023 alusta lähtien, jolloin niitä voidaan soveltaa kaikkiin ensi vuonna haettaviin ja myönnettäviin avustuksiin.
Ehdotus
Esittelijä
Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä esitetyt muutokset avustusperiaatteisiin tulevaksi voimaan vuoden 2023 alusta lähtien.
Pöytäkirja tämän asian osalta päätetään tarkastaa heti kokouksessa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.