Perustelut
Toiminnallinen toteutuminen
Vapaa-ajan lautakunnan alaisten yksiköiden toiminta toteutui kauttaaltaan suunnitellusti vuoden ensimmäisellä kolmanneksella.
Kulttuuriyksikössä Promenadisalin kevätkausi on sekä Sinfoniettan että vuokratuottajien osalta sujunut mallikkaasti, eikä mitään yllättävää ole ilmennyt. LiveAbility-hankkeessa on toteutettu useita pienimuotoisempia tapahtumia pääasiassa vanhalla linja-autoasemalla sekä yksi isompi vierailuisännyys. Monialaisena onnistumisena kevätkaudelta 2025 on hyvä nostaa esiin Porin kaupungin otteluisännyys Ässät-TPS -jääkiekko-ottelussa 15.2.2025. Kulttuurin kaikki perusyksiköt sekä nuorisoyksikkö toteuttivat ottelun yhteyteen erilaisia esityksellisiä ja toiminnallisia sisältöjä ja tavoittivat huomattavan määrän (useita tuhansia) ihmisiä ottelun aikana. Lisäksi tilaisuuden saama (maksuton) medianäkyvyys ennen ja jälkeen ottelun oli merkittävää.
Kulttuuriyksikössä on tehty myös valmistelutyötä paitsi kesän SuomiAreenaan liittyen niin vuoden aikana Porissa tapahtuvia isompia kulttuurialan tapahtumia (esim. Kansalliset museopäivät, kirjastoautopäivät ja kirjastojohtajien neuvottelupäivät) silmällä pitäen. Maininnan arvoista on myös kasvanut rooli osana kasvukaupunkien verkoston suunnittelu- ja vaikuttamistyötä yhteistyössä eri ministeriöiden (mm. OKM ja TEM) kanssa. Erityisesti peruskorjauksen jälkeen avautunut taidemuseo on kiinnostanut yleisöä laajalti. Myös muut perusyksiköt ovat saavuttaneet tai osin jopa ylittäneet asetetut kävijätavoitteet.
Kirjaston ensi- ja uusintalainoja oli vuoden 2025 ensimmäisellä kolmanneksella yhteensä 540 000 kappaletta. Lainamäärässä ei ollut tapahtunut muutosta verrattuna vuoden 2024 vastaavaan ajanjaksoon. Tapahtumatuotanto oli tarkastelujaksolla varsin vilkasta sekä pääkirjastossa että lähikirjastoissa. Kirjaston järjestämiin tapahtumiin, koulutuksiin ja opastuksiin osallistui noin 8 400 henkeä. Lisäksi lasten ja nuorten kirjastopalveluihin panostettiin tekemällä tiivistä yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja koulujen kanssa. Lapsille ja nuorille tarjottiin Kirjastopolun mukaisia sisältöjä, kuten kirjavinkkauksia ja tiedonhakuseikkailuita. Oman tapahtumatuotannon lisäksi kirjasto jalkautui erilaisiin tapahtumiin pop up -kirjastokonseptilla. Pop up -kirjastotoiminnan kehittämiseen saatiin maaliskuussa AVI:ilta myös pieni, 6 500 euron hankeavustus. Avustuksen turvin on tarkoitus kehittää pop up -toimintaa ja hankkia jalkautumista helpottava, sähköavusteinen kirjastofillari. Vuodenvaihteessa käynnistyi myös kirjaston kotipalvelun kehittämishanke, jossa kehitettiin Kirjat kotiin -palvelu, joka on suunnattu niille asiakkaille, jotka eivät pysty esimerkiksi sairauden takia asioimaan itse kirjastossa. SKiB:n kanssa jatkettiin yhteistyöstä kulttuuritalo Fiiniin 2026 avautuvan Skibban-kirjaston perustamiseen liittyen.
Pori Sinfoniettan 1-4/2025 kausi toteutui suunnitellusti. Kauteen sisältyi yhteensä kaksitoista konserttia, joista kaksi olivat vierailukonsertteja. Orkesteri oli mukana kahdeksasluokkalaisille suunnatussa Taidetestaajat -kulttuurikasvatusohjelmassa ja toteutti kolme Vuosituhannen viisut -konserttia, jotka tavoittivat 1659 alueen kahdeksasluokkalaista. Konsertteja, yleisötyöesiintymisiä ja -tapahtumia oli yhteensä 45 ja ne saavuttivat 14 780 kuulijaa/ kävijää.
Vuoden 2025 näyttelyt Kruunupäässä keskittyvät kierrätysmateriaaleihin. Vuoden aloitti paljon huomiota ja innostusta saanut kuvataiteilija Jaakko Tornbergin Iloista roskaväkeä -näyttely 21.1.–30.4.2025. Näyttelyn näki 1841 henkilöä. Kruunupää Vihreä Kruunu -ympäristöohjelman puitteissa on aloitettu yhteistyön Keräämön kanssa. Ensimmäinen isompi tapahtuma oli Arvoisa roskaväki -tapahtuma 12.4, jossa käytettiin kierrätysmateriaaleja. Kinokellarin kevätmatineassa esitettiin 10 elokuvaa, asiakkaita oli 826. Lasten kulttuurikeskuksen koulu- ja varhaiskasvatus yhteistyö jatkuu. Asiakaskontakteja tässä periodissa oli koulujen kanssa 611 ja varhaiskasvatuksen kanssa 612.
Satakunnan Museossa alkuvuoden näkyvin tapahtuma oli Teemu Muurimäen Quarto di Secolo -näyttelyn avautuminen huhtikuun lopulla. Valtakunnallisestikin kiinnostusta herättäneen näyttelyn avajaisiin osallistui 550 vierasta, ja näyttely houkutteli heti avausviikollaan runsaasti kävijöitä (huhtikuun lopun neljänä avoinnaolopäivänä yht. 880 kävijää). Myös helmikuussa päättynyt Englund-näyttely keräsi vielä alkuvuodesta hyvin museovieraita mm. yleisöopastuksille, ja näyttelykuvien myynti yleisölle näyttelyn jälkeen osoittautui menestykseksi. Museoiden kevään luennot mm. Satakunnan saariston kulttuuriperintö- sekä Rikas, rakas teollisuusarkkitehtuuri-teemoilla vetivät museoon parhaimmillaan 90 kuulijaa, ja lisäksi luennot striimattiin tuttuun tapaan.
Porin seudun teollisuusperintöverkosto-hankkeessa järjestettiin 12 Herätä teollisuusperintö eloon! -muistelutilaisuutta, joiden tarkoituksena oli kerätä muistoja Porin seudun eri teollisuudenaloista ja tehtaista mm. Rosenlew-museon konseptiuudistusta varten. Museon alueellisessa työssä aloitettiin yhteistyön suunnittelu MTK Satakunnan kanssa. Tavoitteena on lisätä tietoa kulttuuriympäristöistä ja niiden hoidon merkityksestä sekä museon asiantuntijapalveluista satakuntalaisten viljelijöiden keskuudessa. Yhteistyön tavoitteena on osaltaan ylläpitää ja vahvistaa Satakunnan maaseudun elinvoimaisuutta. Museon toimipisteissä aloitettiin esteettömyyskartoitukset, joissa etsitään museoiden saavutettavuutta parantavia kehittämiskohteita. Kevään aikana on lisätty myös museon englanninkielisiä palveluita julkaisemalla museon uutiskirje myös englanniksi.
Taidemuseo avautui peruskorjauksen jälkeen 31.1. Yleisöpalaute on ollut todella hyvää ja kävijöitä on ollut runsaasti. Keväällä on kokeiltu uutta Taideaamu-tapahtumakonseptia, joka on osoittautunut tervetulleeksi, joten sitä jatketaan syksyllä. Taidetestaajat vierailivat taidemuseossa huhtikuun aikana, samoin Lasten ja nuorten kuvataidekoulun ryhmät sekä paljon varhaiskasvatuksen ja koulujen ryhmiä. Tapahtumat ja yhteistyöhankkeet ajalla 1.1.-30.4.2025 on 236 kpl (opastuksia 121 kpl, työpajoja 83 kpl sekä muita tapahtumia 20 kpl). Taidemuseolla on vieraillut paljon myös muiden taidemuseoiden henkilökuntaa opintomatkoilla.
Alkuvuoden aikana liikuntayksikössä ohjelmassa on ollut Meri-Porin uimahallin aukioloaikamuutoksen valmistelua, investointihankkeisiin osallistumista (mm. stadion ja sen väistötila, Noormarkun tekonurmi), keskustan uimahallin kassa- ja kahviopalveluiden kilpailuttamista sekä liikkumisohjelman toimeenpanoa.
Harrastamisen Suomen mallista tuli hankepäätös, joka oli noin 15 000 euroa aikaisemmin myönnettyä avustusta suurempi sekä uutena hankepäätös Harrastamisen Porin mallista seuratoimintaan siirtymiseen, hankeavustuksen suuruus 48 000 euroa. Näiden lisäksi saatiin myös LähiTapiolan lasten ja nuorten harrastustoimintaan lahjoittama 140-vuotislahjoitus, suuruudeltaan 40 000 euroa, joka kohdentuu eri tavoin lasten ja nuorten harrastustoimintaan vuoden 2025 aikana.
Liikuntapalveluiden toimintaa on pystytty järjestämään kattavasti ja asiakaspalautteet ovat olleet pääosin positiivisia. Ryhmäliikuntoihin ja muihin ohjattuihin palveluihin on osallistunut runsaasti asiakkaita, mikä kertoo palveluiden kysynnästä ja tarpeellisuudesta. Jokaisella on oikeus liikkua –hankkeen osalta alkuvuosi on ollut vilkasta sekä toiminnallisesti että taloudellisesti. Hankkeen piirissä on järjestetty tapahtumia ja ryhmätoimintoja. Kokonaisuudessaan hanke etenee tavoitteidensa mukaisesti ja tavoittaa hyvin kohderyhmänsä. Toimintaa on pystytty toteuttamaan suunnitelmallisesti, vaikka henkilöstöresurssien hetkellinen niukkuus erityisesti uimavalvonnassa onkin vaatinut erityistoimia. Hanketoiminta ja ryhmien osallistujamäärät osoittavat, että liikuntapalvelut vastaavat kaupunkilaisten tarpeisiin ja ovat merkittävä osa kaupungin hyvinvointipalveluja.
Nuorisoyksikön asiakasmäärät ovat kasvaneet kaikkien palvelujen osalta vuoteen 2024 verrattuna. Nuorisopalveluissa tammi-huhtikuun aikana osallistumiskertoja eri toimintoihin oli yhteensä 28 277 (vuosi 2024: 26 379). Aktiivisia kohtaamisia verkossa oli 1 331 (vuosi 2024:1 046) ja passiivisia (nuorisopalvelujen eri digialustoilla kävijät, joihin työntekijät tuottavat sisältöjä) 104 701(Vuosi 2024: 36 535). Osallistumiskerrat ovat hieman kasvaneet viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna livekohtaamisten ja verkossa tapahtuvien aktiivisten kohtaamisten osalta. Passiiviset kohtaamiset verkossa ovat huimasti kasvaneet, mikä kertoo siitä, että tuottamaamme sisältöä seurataan ja katsotaan aktiivisesti.
Ohjaamon asiakasprosesseja on kehitetty alkuvuoden aikana. Ohjaamon uudet tilat tarjoavat laajennetut tilat päivystäjille ja mahdollistavat useamman eri ammattilaisen läsnäolon samanaikaisesti Ohjaamossa. Tämä nopeuttaa asiakasprosesseja. Hyvinvointialueen yhdyspintayhteistyö ja asiakasprosessien kehitystyö on alkanut RRF-rahoituksen tuoman resurssin myötä.
Ohjaamo on aloittanut yhteistyön kehittämisen Työvoimapalveluiden kanssa maaliskuussa. Lisäksi on aloitettu kohdennetun nuorisotyön kanssa kehittämistyö asiakasprosessien näkökulmasta. Alkuvuoden aikana on neuvoteltu Kelan etäpalveluiden kehittämisestä Ohjaamolle. Nyt Ohjaamolla on Kelan lähipalvelua saatavilla keskiviikkoisin. Jatkossa Kelan etäpalvelua on Ohjaamossa saatavilla myös muina aikoina. Ohjaamolla on otettu käyttöön E-konsultaation tarjoama tietoturvallinen chat-palvelu. Chat on avoinna arkipäivisin klo 12–14. Ohjaamon chat-palvelua voi käyttää muinakin aikoina yhteydenottolomaketta käyttäen.
Ohjaamon yksilöasiakaskontaktien määrä on pysynyt lähes samana vuosien 2024 ja 2025 välillä. Ryhmien määrä on hieman vähentynyt, mutta ryhmissä osallistuneiden henkilöiden kokonaismäärä on kasvanut merkittävästi, lähes 81 % enemmän. Jos lasketaan yksilöiden ja ryhmien henkilömäärät yhteen, tammi–huhtikuu 2025 kokonaismäärä on 1 929 hlöä ja vuonna 2024 1 448 hlöä, eli noin 33 % enemmän.
Ohjaamo markkinoi palveluitaan laaja-alaisesti sekä verkossa että fyysisesti. Ohjaamo on järjestänyt ja osallistunut eri tapahtumiin aktiivisesti alkuvuoden aikana. Tapahtumissa on tavoitettu nuoria sekä vahvistettu olemassa olevia että luotu uusia verkostoja. Helmikuussa Ohjaamolla pidettiin vuotuiset verkostopäivät, ja uusien tilojen avajaisia vietettiin huhtikuussa. Huhtikuussa oli opiskelijoiden hyvinvointiviikko, jolloin Ohjaamo oli paikalla sekä Satakunnan ammattikorkeakoulussa että Porin lukiossa. Näissä tapahtumissa tavoitettiin satoja nuoria. Ohjaamo on aloittanut myös yhteistyön Porin taidemuseon kanssa – Ohjaamo teki nuorille suunnattua mainontaa taidemuseosta, ja taidemuseo on tuomassa taideteoksia Ohjaamon uusiin tiloihin näytteille. Sosiaalisen median kanavilla (TikTok, Instagram ja Facebook) Ohjaamo on tavoittanut 442 000 katselukertaa.
Oodi Ohjaamoille -ESR-hanke on käynnistynyt ja Ohjaamo Pori on mukana hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa ja laajentaa koulutuksen järjestäjien ja Ohjaamoiden välistä yhteistyötä. Hankkeessa tunnistetaan oppilaitosten ja Ohjaamoiden rajapinnassa olevat erityisen tervetulleet ryhmät, kehitetään toiminnallisia ja rakenteellisia toimintamalleja sekä menetelmiä opintojen tukemiseen, koulutukseen osallistumiseen ja kiinnittymiseen.
Opetusyksikössä aiemmin toteutettu loma-ajan toiminta siirtyy nuorisoyksikköön ja on edellyttänyt toiminnan suunnittelua jo ennen varsinaisen toiminnan käynnistymistä kesällä 2025. Osallistuminen Euroopan nuorisotyön kehittämisverkoston URBACT –hankkeeseen on toteutunut suunnitelmallisesti. Samoin Lapsiperheiden edistyneen analytiikan (LEA2) -hankkeeseen yhteistyössä Satakunnan hyvinvointialueen kanssa. Nuorisoyksikölle myönnettiin THL:n terveyden edistämisen määrärahoista katuväkivallan ehkäisyn KEHTAAMO –hankkeeseen rahoitus aj. 1.5.2025-31.10.2027. Rahoitusta myönnettiin valtakunnallisesti vain kahdeksalle hakijalle.
Nuorisoyksikön asiantuntija on edistänyt kaupungin strategista linjausta tilojen käyttöasteen nostoon sekä niiden yhteiskäyttöön liittyen yhteistyössä muiden toimialojen kanssa. Myös kehittämistyötä nuorisoyksikön sisällä on toteutettu alkuvuoden aikana. Tiedolla johtamisen kehittäminen alkoi alkuvuodesta. Asiassa on tutustuttu mm. Turun ja Helsingin malleihin. Myös URBACT –hankkeesta on tulossa lisäinfoa osallistuvien Euroopan maiden tiedolla johtamisesta.
Kolmannesvuosiraportin yhteydessä raportoidaan talousarvion toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Raportit ovat esityslistan liitteenä.
Talouden toteuma
Vapaa-ajan lautakunnan alaisten yksiköiden toimintatuottojen toteuma on nyt huhtikuun jälkeen 51,6 % (46,7 % vuonna 2024). Maksutuotot ja saadut avustukset ovat lautakuntatasolla yhteensä noin 0,2 M€ edellä viime vuodesta.
Kulttuuriyksikön toimintatuotoista on toteutunut 49,4 %. Sekä maksutuotot että muut toimintatuotot ovat toteutuneet huomattavasti viime vuotta paremmin. Tähän vaikuttaa Sinfoniettan Taidetestaajien lipputuotot, museoiden hyvä tuottojen kehitys alkuvuodesta sekä taidemuseon keväällä vakuutusyhtiöltä saama korvaus (n. 54 000 €) Maire Gullichsenin taidesäätiön taideteosten tulipalosta aiheutuneista puhdistus- ja konservointikuluista.
Liikuntalaitosten pääsymaksuja nostettiin 10 % 1.1.2025 alkaen. Samaan aikaan hintoihin tehtiin muutos pääsymaksun alv-kantaan, kun liikuntapalveluiden alennettu 10 % alv-kanta nostettiin alv-lakimuutoksen myötä 14 %. Hintojen korottamisen myötä myös maksutuottojen odotettua kertymää nostettiin. Suurin osa pääsymaksukertymästä koostuu uimalaitosten pääsymaksuista. Uimalaitosten kävijämäärissä on selvä ero tammi-huhtikuun kävijämäärissä vuonna 2025 verrattuna vuoden 2024 vastaavaan ajankohtaan. Kokonaiskävijämäärä on 18 870 käyntiä pienempi vuoden 2024 kävijämäärään verrattuna. Tämä näkyy myös pääsymaksukertymässä.
Liikuntapaikkojen vuokrakertymä on puolestaan selvästi käyttösuunnitelman lukemaa korkeampi. Kuluvan vuoden toteutunut lukema on alkuvuoden osalta kuitenkin selvästi pienempi vuoden 2024 vastaavan ajankohdan lukemaa (2025: 414 026 euroa, 2024: 448 489 euroa). Selityksenä tähän kuitenkin on tekojääradan Talviklassikko-tapahtumalle maksutta annetut tilat (tekojäärata, Karhuhalli, harjoitusjäähalli), jonka myötä käyttösuunnitelman lukemasta oli vähennetty tapahtumalle myönnettyjen tilojen vuokria 50 000 euroa. Alkuvuoden toteutunut tulokertymä suhteessa koko vuoden käyttösuunnitelmaan on 50,8 %. Euroissa ero käyttösuunnitelmaan on 44 166 euroa. Myönteisen tulokehityksen jatkuessa toimintatuotot kompensoivat pääsymaksukertymän vajetta, mittaluokaltaan lukemat ovat samaa suuruusluokkaa.
Liikuntayksikön taloudessa näkyy ensimmäistä kertaa täysimääräisenä Harrastamisen Suomen mallin hankeavustus. Avustus oli lukuvuodelle 2024–2025 suuruudeltaan 155 000 euroa, josta siirtyi 111 000 euroa vuodelle 2025. Alkuvuodelle on kirjautunut myös OKM:n Satakunnan Urheiluakatemialle maksama 50 000 euron tuki (aiemmin maksettu kahdessa erässä, helmi- ja elo-/syyskuu), LähiTapiolan lasten ja nuorten harrastustoimintaan osoittama 40 000 euron lahjoitus sekä liikuntaneuvonnan kehittämishankkeen 30 000 euron Suomi Liikkeelle -avustus. Kaikkiin hankkeisiin kohdentuu kustannuksia vuoden aikana, joten suhteessa käyttösuunnitelmaan kertynyt ylijäämä tulee käytettyä vuoden edetessä.
Nuorisoyksikön toimintatuottojen toteuma on huhtikuun jälkeen 74,6 %. Toimintatuotoissa näkyy kahvilan/cafe Nuokkarin suljettuna olo ja vastaavasti alentuneessa elintarvikkeiden hankinnassa.
Toimintamenoista toteutui 34,3 % (33 % vuonna 2024). Vapaa-ajan lautakunnan toimintamenot kasvoivat 0,67 M€ edelliseen vuoteen verrattuna. Henkilöstökulujen toteuma on 30,7 %. Palvelujen ostot ovat kasvaneet vuoteen 2024 verrattuna 51,3 %. Tähän merkittävin vaikuttava tekijä on ollut liikuntayksikköön tekniseltä toimialalta siirretyt liikuntapaikkojen puhtaanapitokustannukset.
Tarvikehankinnat kasvoivat 5,6 %, sillä muun muassa alkuvuodesta avautuneiden museoiden näyttelyiden rakentaminen painottui alkuvuoden kustannuksissa (esim. painatukset, rakennusmateriaalit) ja lisäksi liikuntayksikköön ovat siirtyneet liikuntapaikkojen puhtaanapidon oheiskustannukset.
Vuodenvaihteessa kaupungin työpajoilla käytiin muutosneuvottelut palkkatukilainsäädännön muutoksista ja TE-uudistuksesta johtuen ja nyt neuvotteluiden tuloksena elinvoima- ja ympäristötoimialalta tehtiin määrärahasiirto kohdennettuun nuorisotyöhön, yhteensä 148 000 €. Tämä on huomioitu käyttösuunnitelmassa.
Talouden vuosiennuste
Tammi-huhtikuun toimintakateprosentti oli 28,3 % (27,8 % vuonna 2024). Vapaa-ajan lautakunnan määräraha näyttäisikin tässä vaiheessa vuotta riittävältä. Jokaisen yksikön määrärahojen riittävyydessä on kuitenkin omat haasteensa ja vaaditaan jatkuvaa huolellista ja harkitsevaa toimintaa muun muassa ostopalveluiden suhteen. Kulttuuriyksikön osalta on havaittu oleellisia puutteita Sinfoniettan henkilöstösuunnitelmassa ja kyseinen noin 0,1 M€ alibudjetointi tulee kattaa tilikauden aikana muualta, mutta muun muassa museoiden suhteen taloustilanne on positiivinen. Molemmissa museoissa sekä pääsymaksu- että myyntituotot tulevat ylittämään selkeästi niille asetetut euromääräiset tavoitteet.
Liikuntayksikön osalta yksi isoin riskitekijä on liikuntayksikköön vuodenalussa siirretyt liikuntapaikkojen puhtaanapitokustannukset oheiskustannuksineen. Puhtaanapidon määrärahat kattanevat Palveluliikelaitoksen toteuttamat siivouskustannukset. Pesuaineet, käsipyyhkeet, wc– ja käsipaperit sekä muut puhtaanapidon tarvikkeet muodostavat lisäksi oman kokonaisuutensa, johon ei ole varattu omaa määrärahaa talousarviossa. Tämän lisäksi Tammen tilan puhtaanapito toteutetaan ostopalveluna, eikä tätä huomioitu myöskään määrärahoissa. Puhtaanapidon kustannusten tasosta ei ole tässä vaiheessa tarkkaa varmuutta loppuvuoden osalta. Toisena epävarmuutta talouteen aiheuttavana seikkana on Porin maauimalan mahdollinen aukeamisen viivästyminen sekä hyppytornin kunnon aiheuttama mahdollinen käyttökielto ja sen vaikutus maauimalan kävijämäärään. Sekä aukeamisesta että mahdollisesta käyttökiellosta tiedetään vasta myöhemmin. Kolmantena ylimääräisenä kustannuseränä on Karhuhallin kesäkäytön (stadion peruskorjauksen väistötila) aiheuttama tarve kassa- ja kahviopalveluille. Kyseiset palvelut toteutetaan ostopalveluna, kustannusarvio on enintään 10 000 euroa.
Nuorisoyksikön osalta vuoden 2025 määrärahoista puuttuu varautuminen Ohjaamon uusiin tiloihin liittyviin kustannuksiin sekä joulukuun osalta kohdennetun nuorisotyön toimitilan oheiskustannuksiin. Näihin tiedostettuihin puutteisiin on reagoitu muista toimintakuluista säästämällä.
Henkilöstöasiat
Henkilöstön lukumäärä oli huhtikuussa 268, mikä on hieman suurempi kuin vuosi sitten. Vakituisten määrä on kasvanut 22 henkilöllä muun muassa nuorisoyksikköön elinvoima- ja ympäristötoimialalta siirtyneiden työntekijöiden vuoksi. Samalla määräaikaisten määrä on laskenut. Henkilötyövuosikertymä on suurempi kuin vuosi sitten. Toisin sanoen, keskimääräisesti henkilöstöä on ollut 7,7 prosenttia enemmän. Nuorisoyksikköön siirtynyt henkilöstö näkyy kasvaneena henkilötyövuosikertymänä.
Tasajaolla arvioituna tulisi olla vielä käyttämättä vähintään (66,7 % + 1,5 %) 68,14 prosenttia palkkakuluihin osoitetusta määrärahasta. Noin 1,5 prosenttia pitää tässä vaiheessa olla liikkumavaraa lomakorvausten maksua ja sopimuskorotuksia varten. Kaikki yksiköt ovat budjetissa, mutta muutamien yksittäisten kustannuspaikkojen kohdalla budjetti on ylittymässä.
Sairauspoissaoloja on vähemmän kuin vastaavaan aikaan edeltävinä vuosina. Poissaolojen määrä kääntyi kuitenkin kasvuun maaliskuussa. Myös kaupunkitasolla maaliskuussa oli poissaoloissa selvää kasvua.