Tekninen lautakunta, kokous 8.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Erityistoimintojen tontin Hanhiluoto 609-58-2-1 varaussopimuksen jatkaminen, Narmacon Oy perustettavan yhtiön lukuun

PRIDno-2019-1993

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Narmacon Oy perustettavan yhtiön lukuun on pyytänyt saada varata erityistoimintojen (E-15) tontin Hanhiluoto 609-58-2-1 ajaksi 1.5.2019 - 30.6.2020. Yhtiö suunnittelee tontille kylpylähotellia. Tontti sijaitsee Kirjurinluodontien varressa, nykyisen Hanhipuiston asvalttikentän alueella. Tontin pinta-ala on 20.568 m² ja rakennusoikeus 8.227 k-m² (e=0.4). Varausajan kuluessa tekemästä vaatimuksesta tontti myydään tai vuokrataan varaajalle. Tontille ei ole vahvistettu hintaa. Tontin kauppahinta määräytyy kuntalain (410/2015) mukaisesti puolueettoman arvioijan tekemän arvion perusteella. Mikäli tontti luovutetaan vuokraamalla, elinkustannusindeksiin sidottava vuosivuokra on 5 % kauppahinnasta. Tontin varausmaksuksi on sovittu 5.000 euroa vuodessa, eli koko varausajalta maksu on 5.833 euroa. Tontille ei ole vielä vahvistettu hintaa, joten varausmaksun määräytyminen poikkeaa noudatetusta käytännöstä. Varausmaksun määräytymisessä on otettu huomioon varatun alueen käyttö varausaikana erilaisten tapahtumien järjestämiseen sekä muu alueen yleinen käyttö.

Ehdotus

Esittelijä

Marko Kilpeläinen, toimialajohtaja, tekninen toimiala, marko.kilpelainen@pori.fi

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallituksen päätettäväksi, että Narmacon Oy:n kanssa perustettavan yhtiön lukuun solmitaan oheisen luonnoksen mukainen sopimus tontin Hanhiluoto 609-58-2-1 varaamisesta ja että kaupungin puolesta varaussopimuksen allekirjoittaa tekninen lautakunta teknisen toimialan toimintasäännön mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Eriävä mielipide

Markku Tanttinen

Porin paras paikka eikä hakijan taustoja ole tutkittu.

Valmistelija

Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 16.04.2019. Asian käsittely ja esittely ovat luettavissa asian historiatiedoista.

Ehdotus

Esittelijä

Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää, että Narmacon Oy:n kanssa perustettavan yhtiön lukuun solmitaan oheisen luonnoksen mukainen sopimus tontin Hanhiluoto 609-58-2-1 varaamisesta ja että kaupungin puolesta varaussopimuksen allekirjoittaa tekninen lautakunta teknisen toimialan toimintasäännön mukaisesti.

Päätös

Esittelijä poisti asian esityslistalta.

Valmistelija

Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 6.5.2019 päättäen palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Asian käsittely on luettavissa asian historiatiedoista. Asian esittelyssä on todettu seuraavaa:

"Narmacon Oy perustettavan yhtiön lukuun on pyytänyt saada varata erityistoimintojen (E-15) tontin Hanhiluoto 609-58-2-1 ajaksi 1.5.2019 - 30.6.2020. Yhtiö suunnittelee tontille kylpylähotellia. Tontti sijaitsee Kirjurinluodontien varressa, nykyisen Hanhipuiston asvalttikentän alueella. Tontin pinta-ala on 20.568 m² ja rakennusoikeus 8.227 k-m² (e=0.4). Varausajan kuluessa tekemästä vaatimuksesta tontti myydään tai vuokrataan varaajalle. Tontille ei ole vahvistettu hintaa. Tontin kauppahinta määräytyy kuntalain (410/2015) mukaisesti puolueettoman arvioijan tekemän arvion perusteella. Mikäli tontti luovutetaan vuokraamalla, elinkustannusindeksiin sidottava vuosivuokra on 5 % kauppahinnasta. Tontin varausmaksuksi on sovittu 5.000 euroa vuodessa, eli koko varausajalta maksu on 5.833 euroa. Tontille ei ole vielä vahvistettu hintaa, joten varausmaksun määräytyminen poikkeaa noudatetusta käytännöstä. Varausmaksun määräytymisessä on otettu huomioon varatun alueen käyttö varausaikana erilaisten tapahtumien järjestämiseen sekä muu alueen yleinen käyttö."

Ehdotus

Esittelijä

Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää, että Narmacon Oy:n kanssa perustettavan yhtiön lukuun solmitaan oheisen luonnoksen mukainen sopimus tontin Hanhiluoto 609-58-2-1 varaamisesta ja että kaupungin puolesta varaussopimuksen allekirjoittaa tekninen lautakunta teknisen toimialan toimintasäännön mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Kaupunginhallitus kuuli konsernihallinnon toimialajohtaja Lauri Kilkun alustuspuheenvuoron asiassa.

Valmistelija

Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on 13.5.2019 (§ 259) päättänyt, että Narmacon Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun varataan erityistoimintojen tontti (E-15) Hanhiluoto 609-58-2-1. Varausaika on alkanut 1.5.2019 ja se päättyy 30.6.2020. Asian aikaisempi käsittely näkyy asian historiatiedoista.

Varatulle tontille on 29.1.2020 tullut vireille vaiheasemakaavamuutos 609 1732, jonka tarkoituksena on tutkia rakennusoikeuden, kerrosluvun ja rakentamista ohjaavien korkeusasemien muuttamista voimassa olevan asemakaavan 609 1614 muiden määräysten ja pääkäyttötarkoituksen sekä rakennusvolyymin pysyessä samana. Kaavamuutoksen tavoitteena on kasvattaa rakennusoikeutta ja kerroslukua vastaamaan liiketaloudellisesti toteutuskelpoista sekä Kirjurinluodon maisemaan ja kantokykyyn soveltuvaa kokonaisuutta.

Kaavamuutosalueen kehitystyötä on toteutettu yhteistyössä Narmacon Oy:n kanssa. Kaavamuutosprosessin ollessa keskeneräinen varaussopimusta tulisi jatkaa. Kaupunkisuunnittelu on arvioinut kaavamuutosprosessin kestoksi vielä noin yhden vuoden, minkä ajaksi varaussopimusta esitetään jatkettavan.

Tontin vuotuinen varausmaksu on ollut 5.000 euroa. Tontille ei ole vielä vahvistettu hintaa, joten varausmaksun määräytyminen on poikennut noudatetusta käytännöstä. Varausmaksun määräytymisessä on otettu huomioon varatun alueen käyttö varausaikana erilaisten tapahtumien järjestämiseen sekä muu alueen yleinen käyttö. Varaussopimuksen jatkamisessa voidaan soveltaa vastaavaa hinnoittelua elinkustannusindeksillä korjattuna. Näin laskettuna vuotuiseksi varausmaksuksi tulisi 5.051 euroa.

Infrajohtaminen esittää, että tontin Hanhiluoto 609-58-2-1 varaussopimusta jatketaan vuodella, ja että varaussopimukseen tehdään seuraava muutos:

”MUUTOS VARAUSSOPIMUKSEEN

Porin kaupungin ja Narmacon Oy:n, perustettavan yhtiön lukuun, välisen, 11.7.2019 allekirjoitetun varaussopimuksen varausaikaa ja varausmaksua koskevia ehtoja muutetaan kuulumaan seuraavasti:

VARAUSAIKA

Varaus on voimassa 30.6.2021 saakka.

VARAUSMAKSU

Varaaja maksaa kaupungille varausmaksua, jonka suuruus on 5.051 euroa (alv 0 %). Varausmaksu on maksettava viimeistään 30.9.2020 kaupungin toimittamat laskun perusteella.”

Ehdotus

Esittelijä

Marko Kilpeläinen, toimialajohtaja, tekninen toimiala, marko.kilpelainen@pori.fi

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallituksen päätettäväksi, että Narmacon Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun varatun tontin Hanhiluoto 609-58-2-1 varaussopimusta jatketaan edellä esitetyn mukaisesti 30.6.2021 saakka ja että kaupungin puolesta varaussopimuksen allekirjoittaa tekninen lautakunta teknisen toimialan toimintasäännön mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Iiris Lehti, iiris.lehti@pori.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 23.6.2020. Päätös on luettavissa asian historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää, että Narmacon Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun varatun tontin Hanhiluoto 609-58-2-1 varaussopimusta jatketaan edellä esitetyn mukaisesti 30.6.2021 saakka ja että kaupungin puolesta varaussopimuksen allekirjoittaa tekninen lautakunta teknisen toimialan toimintasäännön mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on 13.5.2019 (§ 259) päättänyt, että Narmacon Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun varataan erityistoimintojen tontti (E-15) Hanhiluoto 609-58-2-1. Varaussopimusta on päätetty tämän jälkeen jatkaa 30.6.2021 saakka kaupunginhallituksen päätöksellä 10.8.2020 § 398, mutta varaaja ei ole allekirjoittanut jatkosopimusta eikä jatkosopimuksen mukaista varausmaksua ole tämän vuoksi laskutettu. Varausaika on alkanut 1.5.2019 ja se on päättynyt 30.6.2020. Asian aikaisempi käsittely näkyy asian historiatiedoista. Päätöksessä mainittu perustettava yhtiö on sittemmin perustettu KOY Porin Kirjurinluoto, joka on merkitty kaupparekisteriin 21.2.2020.

Varatulle tontille on vahvistettu vaiheasemakaavamuutos 609 1732 ja se on tullut lainvoimaiseksi 1.12.2021. Kaavamuutosalueen kehitystyötä toteutettiin yhteistyössä Narmacon Oy:n kanssa. Kaavalla muutettiin rakennusoikeuden, kerrosluvun ja rakentamista ohjaavien korkeusasemien muuttamista aikaisemmin vahvistetun asemakaavan 609 1614 muiden määräysten ja pääkäyttötarkoituksen sekä rakennusvolyymin pysyessä samana. Kaavamuutoksen tavoitteena oli kasvattaa rakennusoikeutta ja kerroslukua vastaamaan liiketaloudellisesti toteutuskelpoista sekä Kirjurinluodon maisemaan ja kantokykyyn soveltuvaa kokonaisuutta.

Tontin vuotuinen varausmaksu on ollut 5.000 euroa.  Tontille ei ole vielä vahvistettu hintaa, joten varausmaksun määräytyminen on poikennut noudatetusta käytännöstä. Varausmaksun määräytymisessä on otettu huomioon varatun alueen käyttö varausaikana erilaisten tapahtumien järjestämiseen sekä muu alueen yleinen käyttö.

Elinvoima- ja ympäristötoimialan toimialajohtaja on käynyt varaajan kanssa neuvotteluja varaussopimuksen jatkamisesta ja neuvotteluiden johdosta teknisen toimialan toimialajohtaja esittää, että tontin Hanhiluoto 609-58-2-1 varaussopimusta jatketaan 31.12.2022 saakka oheisen varaussopimusluonnoksen mukaisin ehdoin ja varaajalta peritään sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen 12.500 euron suuruinen varausmaksu takautuvasti ajalta 1.7.2020-31.12.2022.

Koska tontti on poikkeuksellisen ainutlaatuinen joenrantatontti, sijaiten suojellussa kansallisessa kaupunkipuistossa ja sen rakentaminen tulee peruuttamattomalla tavalla muokkaamaan arvokasta jokikeskusmaisemaa, varaajan edellytetään toimittavan vuokrauksen ehtona tavanomaista tarkemmat tontin käyttöä koskevat suunnitelmat ja luonnokset. Varaajan tulee esittää kaupungille hyvissä ajoin ennen varaussopimuksen päättymistä arkkitehtonisesti korkeatasoiset L2-tasoiset luonnossuunnitelmat rakennuksesta ja tontin käytöstä. Rakennuksesta tulee esittää neljä julkisivukuvaa sekä havainne- ja mallinnuskuvat rakennuksen ja piha-alueen sovittamisesta arvokkaaseen kansallisen kaupunkipuiston maisemaan. Tämän lisäksi varaajan tulee toimittaa kaupungille Rating Alfa -raportti sekä Narmacon Oy:stä että KOY Porin Kirjurinluodosta, liiketoimintasuunnitelma päättäjätietoineen sekä uskottava rahoitussuunnitelma sisältäen kotimaisen pankin sitovan ja kirjallisen rahoituspäätöksen sekä rikosrekisteriotteet yhtiössä edustus-, päätös- ja valvontavaltaa käyttävistä henkilöistä. Kaupunki sitoutuu esittämään tontin vuokraamista varaajalle, mikäli varaaja on toimittanut kaupungille kaikki edellä mainitut selvitykset ja varaajan esittämiä suunnitelmia ja selvityksiä puolletaan sekä kaupunkikuvatoimikunnassa että kaupunkikehitystyöryhmässä ja varaaja on maksanut varausmaksun.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallituksen päätettäväksi, että Narmacon Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun aiemmin varatun tontin Hanhiluoto 609-58-2-1 varaussopimusta jatketaan oheisen varaussopimusluonnoksen mukaisin ehdoin 31.12.2022 saakka ja että kaupungin puolesta varaussopimuksen allekirjoittaa teknisen toimialan toimialajohtaja. Varaussopimus tehdään perustetun yhtiön KOY Porin Kirjurinluodon nimiin.

Tämä tontin varauspäätös raukeaa, mikäli oheisen sopimusluonnoksen mukaista varaussopimusta ei ole allekirjoitettu 29.4.2022 mennessä.

Päätös

Tekninen lautakunta päätti äänin 9-3 hyväksyä päätösehdotuksen.

Kokouskäsittely

Keskustelun kuluessa Markku Tanttinen ehdotti Saana Hannulan kannattamana, että varaussopimusta ei enää jatketa.

Keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että oli tehty päätösehdotuksesta/pohjaehdotuksesta poikkeava ehdotus, joten oli äänestettävä.

Puheenjohtaja teki seuraavanlaisen äänestysehdotuksen, joka hyväksyttiin. Ne, jotka kannattavat päätösehdotusta painavat JAA -näppäintä ja ne, jotka kannattavat Markku Tanttisen ehdotusta painavat EI -näppäintä. 

Suoritetussa äänestyksessä päätösehdotusta kannattivat Johanna Rantanen, Jarno Joensuu, Sami Viitasaari, Mikko Pakkasela, Raija Koskiranta, Jari Haapaniemi, Mikael Ropo, Antti Lehtonen ja Helvi Walli.  Tanttisen ehdotusta kannattivat Riikka Siivonen, Saana Hannula ja Markku Tanttinen.

Lautakunta päätti äänin 9-3 hyväksyä päätösehdotuksen.

Äänestystulokset

  • Jaa 9 kpl 75%

    Johanna Rantanen, Jarno Joensuu, Sami Viitasaari, Mikko Pakkasela, Raija Koskiranta, Jari Haapaniemi, Mikael Ropo, Antti Lehtonen, Helvi Walli

  • Ei 3 kpl 25%

    Riikka Siivonen, Saana Hannula, Markku Tanttinen

Tiedoksi

Kaupunginhallitus, varaaja, Infrajohtaminen/MAPO

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.