Kaupunginhallitus, kokous 14.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 116 Ruosniemen koulun ja Toejoen koulun yhdistyminen ja nimen muutos

PRIDno-2021-4504

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Taneli Tiirikainen, yksikön päällikkö, opetusyksikkö, taneli.tiirikainen@pori.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto on päättänyt 15.6.2020 § 83 palveluverkkoon liittyvistä asioista. Päätöksen mukaisesti Pohjois-Porin alueelle rakennetaan noin 600 oppilaan luokkien 1-​6 monitoimikoulu,​ johon sisältyvät perusturvan,​ kirjaston ja nuorisotoimen palvelut. Uuden koulun tiloihin siirretään Toejoen ja Ruosniemen koulujen toiminnot. ”Pohjois-Porin koulu” rakennetaan ala- ja yläkoulun osalta tulevina vuosina. Työ tehdään kaksivaiheisesti: ensimmäisessä vaiheessa alakoulua rakennettaessa tehdään myös tarvittavat suunnitelmat ja työt, jotta toisessa vaiheessa koulun laajentaminen yhtenäiskouluksi on toteutettavissa.

Sivistystoimialalla on valmisteltu valtuuston linjausten mukaisesti palveluverkkouudistusta, ja aikataulut ovat täsmentyneet. Tämän hetken tiedon mukaan Pohjois-Porin monitoimikoulu on vuosiluokkien 1-6 osalta valmis opetuskäyttöön elokuussa 2023.

Pohjois-Porin koululle on valittu rehtori (sivistyslautakunta 17.12.2019 § 276). Hänen tehtävänään on ollut toimia sivistystoimialan rakennushankkeiden asiantuntijana. Ruosniemen koulun rehtorin irtisanouduttua, on em. rehtorin virantoimitusta muutettu (sivistyslautakunta 19.1.2021 § 9) niin, että hän on aloittanut Ruosniemen koulun rehtorina 1.8.2021 ja ottaa vastuulleen uuden Pohjois-Porin koulun rehtoriuden uudisrakennuksen valmistuttua. Toejoen koulun rehtoriutta hoidetaan avoimen viran hoitona, ja virkamääräys on tehty 31.7.2022 saakka. Ruosniemen koulun rehtorille on annettu tehtäväksi valmistella koulun yhdistymistä Toejoen koulun kanssa, ja toimintojen siirtymistä uudisrakennukseen.

Uuden koulurakennuksen valmistuttua sinne siis siirtyvät Ruosniemen ja Toejoen koulujen toiminnot. On tarkoituksenmukaista, että koulut yhdistetään hallinnollisesti. Käytännössä asia kannattaa hoitaa niin, että Toejoen koulu lakkautetaan, ja sen oppilaat sekä henkilökunta sulautetaan osaksi Ruosniemen koulua. Ruosniemen koulun nimi muutetaan, ja koulun toiminnot siirtyvät uuteen Pohjois-Porin monitoimikoulurakennukseen. Kahden koulun toimintakulttuurien yhteensovittamiseksi koulujen hallinnollinen yhdistäminen jo 1.8.2022 alkaen olisi on tarkoituksenmukaista. Näin saataisiin saadaan monet käytännön asiat hoidettua kuntoon jo hyvissä ajoin ennen muuttoa uudisrakennukseen, ja työkuormitus jakaantuisi jakaantuu tasaisemmin pidemmälle ajanjaksolle. Sivistystoimialalla onkin päädytty esittämään päätettäväksi koulujen hallinnollista yhdistymistä jo 1.8.2022 alkaen. Yhdistynyt koulu toimisi lukuvuoden 2022-2023 kahdessa eri toimipisteessä eli nykyisten Ruosniemen ja Toejoen koulujen tiloissa. Jo aiemmin Pohjois-Porin rehtoriksi valittu, nykyinen Ruosniemen koulun rehtori, toimisi yhdistyneiden koulujen rehtorina. Toejoen koulun rehtorin virka muutettaisiin ajanjaksolle 1.8.2022-31.7.2023 virka-apulaisrehtoriksi, ja tehtävä hoidettaisiin avoimen viran hoitona. Tähän tehtävään nimettäisiin nykyinen Toejoen koulun vs. rehtori. Koulujen toimintojen keskittyessä samaan uudisrakennukseen 1.8.2023 alkaen, Lukuvuoden 2023-2024 ajaksi, uuteen kouluun on suunniteltu opetusvelvollisuuden huojennusta vararehtorille, jotta ylimenokausi saadaan hallinnon osalta hoidettua mahdollisimman hyvin. Mikäli uusi koulu säilyy vuosiluokkien 1-6 kouluna, siellä ei olisi sittemmin virka-apulaisrehtoria. Kun koulu mahdollisesti laajennetaan vuosiluokkien 1-9 kouluksi, pohditaan johtamisen vahvistamista virka-apulaisrehtorijärjestelyin.

Sivistystoimialalla on pohdittu uuden koulun nimeä. Ruosniemen ja Toejoen kouluissa on järjestetty nimikilpailu. Siinä tehtiin ensin nimiehdotuksia uudelle koululle, ja sitten asiasta äänestettiin. Kilpailuun osallistuivat sekä koulujen oppilaat että henkilökunta. Eniten ääniä saivat ehdotukset Kontion koulu, Karhunkämmenen koulu, Tuulikylän koulu ja Pohjoisväylän koulu. Sivistystoimialalla nähdään tärkeänä, että koulun nimi kertoo sen sijainnin Porissa. Koska koulu palvelee usean kaupunginosan lähikouluna, ei sen nimeäminen yhden kaupunginosan mukaan tunnu järkevältä. Sivistystoimiala katsoo, että paras vaihtoehto uudelle koululle on Pohjoisväylän koulu. Sivistystoimiala ottaa nyt kantaa uuden koulun nimeen. Mikäli uusi rakennus halutaan nimetä, se tulee tehdä erikseen ja toimivalta-asiat huomioiden.

Esitetyistä muutoksista on keskusteltu Ruosniemen koulun rehtorin ja Toejoen koulun vs. rehtorin kanssa, ja niitä on suunniteltu yhdessä. Muita uuden koulun toiminnan käynnistämiseen liittyviä asioita valmistellaan lukuvuosien 2021-2022 ja 2022-2023 aikana aikana oppilaita ja henkilökuntaa osallistaen ja yhteisesti valmistellut asiat tuodaan tarvittaessa päätettäväksi toimivaltaiselle toimielimelle.

Ehdotus

Esittelijä

Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Kaupunginvaltuuston 15.6.2020 § 83 päätöksen toimeenpanemiseksi sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Toejoen koulu lakkautetaan 31.7.2022 alkaen, ja sen toiminnot siirretään osaksi Ruosniemen koulua 1.8.2022 alkaen. Ruosniemen koulun nimi muutetaan 1.8.2022 alkaen Pohjoisväylän kouluksi. Toejoen koulun rehtorin virka muutetaan virka-apulaisrehtorin viraksi 1.8.2022-31.7.2023 ja sen virantoimituspaikaksi määritellään Pohjoisväylän koulu. Apulaisrehtorin virka täytetään määräaikaisesti 1.8.2022-31.7.2023.

Esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti: Kaupunginvaltuuston 15.6.2020 § 83 päätöksen toimeenpanemiseksi sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Toejoen koulu lakkautetaan 31.7.2022 alkaen, ja sen toiminnot siirretään hallinnollisesti osaksi Ruosniemen koulua 1.8.2022 alkaen. Ruosniemen koulun nimi muutetaan 1.8.2022 alkaen Pohjoisväylän kouluksi. Toejoen koulun rehtorin virka muutetaan virka-apulaisrehtorin viraksi 1.8.2022-31.7.2023 ja sen virantoimituspaikaksi määritellään Pohjoisväylän koulu. Apulaisrehtorin virka täytetään määräaikaisesti 1.8.2022-31.7.2023.

Päätös

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti: Kaupunginvaltuuston 15.6.2020 § 83 päätöksen toimeenpanemiseksi sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Toejoen koulu lakkautetaan 31.7.2022 alkaen, ja sen toiminnot siirretään hallinnollisesti osaksi Ruosniemen koulua 1.8.2022 alkaen. Ruosniemen koulun nimi muutetaan 1.8.2022 alkaen Pohjoisväylän kouluksi. Toejoen koulun rehtorin virka muutetaan virka-apulaisrehtorin viraksi 1.8.2022-31.7.2023 ja sen virantoimituspaikaksi määritellään Pohjoisväylän koulu. Apulaisrehtorin virka täytetään määräaikaisesti 1.8.2022-31.7.2023.

Valmistelija

  • Taneli Tiirikainen, yksikön päällikkö, opetusyksikkö, taneli.tiirikainen@pori.fi

Perustelut

Sivistyslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 1.2.2022 § 29.

Asian esittely ja käsittely on historiatiedoissa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Aino-Maija Luukkonen, kaupunginjohtaja, aino-maija.luukkonen@pori.fi

Kaupunginvaltuuston 15.6.2020 § 83 päätöksen toimeenpanemiseksi kaupunginhallitus päättää, että Toejoen koulu lakkautetaan 31.7.2022 alkaen, ja sen toiminnot siirretään hallinnollisesti osaksi Ruosniemen koulua 1.8.2022 alkaen. Ruosniemen koulun nimi muutetaan 1.8.2022 alkaen Pohjoisväylän kouluksi. Toejoen koulun rehtorin virka muutetaan virka-apulaisrehtorin viraksi 1.8.2022-31.7.2023 ja sen virantoimituspaikaksi määritellään Pohjoisväylän koulu. Apulaisrehtorin virka täytetään määräaikaisesti 1.8.2022-31.7.2023.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Sivistystoimiala/Taneli Tiirikainen

Muutoksenhaku

Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen

Päätökseen tyytymätön voi tehdä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa, sekä Porin kaupungin jäsen.

Päätöksen tiedoksianto ja oikaisuvaatimusaika

Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän kuntalain 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja tai viranhaltijapäätös siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua pöytäkirjanotteen lähettämisestä kirjeellä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai kolmantena päivänä pöytäkirjaotteen lähettämisestä asianomaisen suostumuksella sähköisenä viestinä. Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Oikaisuvaatimuksen sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii. Oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuskirjelmä on allekirjoitettava.

Oikaisuvaatimuksen käsittelemiseksi kirjelmässä on ilmoitettava vaatimuksen tekijän nimi ja postiosoite, johon asiaa koskevat ilmoitukset vaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.

Oikaisuvaatimuksen perille toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa osoitteeseen:

Porin kaupungin kirjaamo
PL 121
28101 PORI

Käyntiosoite:   Otavankatu 5 A, 3 krs.
Vaihde:           (02) 621 1100
Kirjaamo:        (02) 623 4470
Faksi:             (02) 634 9417
Sähköposti:     kirjaamo@pori.fi