Tekninen lautakunta, kokous 22.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 53 Tekninen toimiala, vuoden 2021 tilinpäätös

PRIDno-2022-107

Valmistelija

  • Erja Haavisto, talouspäällikkö, talousyksikkö, erja.haavisto@pori.fi

Perustelut

Toimialan käyttötalous toteutui hieman talousarviota paremmin. 

Toimintatuotot ylittivät talousarvion noin 0,3 miljoonaa euroa.  

Suurimmat tuottoerät olivat talousarvion ulkopuolelta tulleet Kaupunkipuistohankkeen ja Reposaaren kalasataman yhteensä noin 0,46 miljoonan euron valtiontuet. Talousarvion ulkopuolelta tulivat myös taidemuseon tulipalosta saadut noin 0,17 miljoonan euron vakuutuskorvaukset. Lisäksi tuottoja nostivat maa- ja vesialueiden vuokratuottojen kasvu, minkä ansiosta vuokratuottojen yhteismäärä ylitti talousarvion noin 0,15 miljoonaa euroa. Ulosmyytävät suoritteet puolestaan ylittivät talousarvion yhteensä noin 0,21 miljoonaa euroa. Toimintatuottoja vähensivät puolestaan pysäköintimaksu- ja pysäköintivirhemaksut, jotka jäivät pitkälti koronan vuoksi talousarviosta noin 0,53 miljoonaa euroa. Myös kiinteistönhoidon myynti tytäryhtiöille jäi talousarviosta noin 0,15 miljoonaa euroa hoidettavien yhtiöiden vähentymisen vuoksi.  

Valmistus omaan käyttöön (VOK) erä alittui noin 0,2 miljoonaa euroa.  

Investointikohteita pystyttiin toteuttamaan omajohtoisesti lähes suunnitelman mukaisesti, vaikka logistiikasta ja infran rakentamisesta henkilöstöä oli enemmän talvikunnossapidon tehtävissä keväällä 2021.  

Toimintakulut alittivat talousarvion noin 0,2 miljoonaa euroa.  

Henkilöstökulut toteutuivat lähes talousarvion mukaisena toteumaprosentin ollessa 100,3%. Palvelujen ostot ylittyivät noin 0,4 miljoonaa euroa toteumaprosentin ollessa 103,9%. Ylitys muodostui lähinnä kaupunkipuistohankkeen ja taidemuseon tulipalon aiheuttamista lisääntyneistä palveluostoista. Aineet, tarvikkeet ja tavarat toteutuivat lähes talousarvion mukaisesti, toteutumaprosentin ollessa 99,7%. Avustusten toteumaprosentti oli 92,4%. Muut toimintakulut alittivat talousarvion noin 0,6 miljoonaa euroa toteumaprosentin ollessa noin 94,9%. Suurimpana tekijänä oli vuokrakulujen toteutuminen talousarviota pienempänä. 

Vuoteen 2020 verrattuna toimialan toimintamenot olivat noin 1,3 miljoonaa euroa suuremmat. Suurimpia tekijöitä olivat muun muassa kaupunkipuistohanke (noin 0,5 miljoonaa euroa), Itä-Länsi -pesäpallo-ottelu (noin 0,1 miljoonaa euroa) ja valmistelutyö jätehuollon yhtiöittämiseksi (noin 0,15 miljoonaa euroa). Lisäksi Taidemuseon tulipalo toi ennakoimattomia kuluja noin 0,2 miljoonaa euroa.  

Tiloihin kohdistuvista investoinneista suurimpia olivat uudisrakennukset, Vähärauman monitoimitalo (6,1 miljoonaa euroa) ja Pohjois-Porin monitoimitalo (3,2 miljoonaa euroa).   

Kiinteistöjen ylläpitopitoinvestoinnit (5,8 miljoonaa euroa) kohdistuivat toiminallisiin muutoksiin, kuten Hiekkatekonurmen rakentaminen tekojääradalle (0,6 miljoonaa euroa) sekä eri tilojen tilamuutoksiin, esimerkiksi Rytmimusiikin moniopetustila Rautatienpuistokatu 7:ssä (0,5 miljoonaa euroa), Pääterveysaseman A-rakennuksen hengitystieinfektio-osasto (0,4 miljoonaa euroa), Ulasoorin toimitila (0,4 miljoonaa euroa) ja Vanha kauppis (0,3 miljoonaa euroa). Lisäksi tehtiin erillisen kunnossapito- ja pitkäntähtäimen suunnitelman mukaisesti usean eri kohteen teknisen korjausvelan pienentämiseen tähtääviä toimenpiteitä.  

Tiloihin kohdistuvien investointien määrärahoista jäi käyttämättä 5 miljoonaa euroa. Suurimpina syinä olivat hankkeiden maksuerien summa ei vastannut vuoden 2021 toteutumien suunnitelmaa. Pohjois-Porin monitoimitalosta jäi käyttämättä 2,5 miljoonaa euroa, Vähärauman monitoimitalosta 0,9 miljoonaa euroa, Kallelan koulun saneerauksesta (0,5 miljoonaa euroa), Taidemuseon vesikaton korjauksesta 0,3 miljoonaa euroa, Ahlaisten monitoimitalosta (0,3 miljoonaa euroa) sekä Ahlaisten paloasemasta 0,5 miljoonaa euroa.  

Infrastruktuuriin kohdistuneiden investointien noin 11,3 miljoonan euron kustannuksista noin 8,1 miljoonaa euroa käytettiin liikenneväylien rakentamiseen ja suunnitteluun. Suurimpina kohteina pää- ja kokoojakaduista olivat Pohjoisväylä (0,5 miljoonaa euroa) ja Länsiväylä (0,5 miljoona euroa), asunto- ja teollisuusalueiden kaduista Kiito-, Taara- ja Viestitie (0,4 miljoonaa euroa), Juutilaisentie (0,4 miljoonaa euroa) ja Pohjatuulentie (0,4 miljoonaa euroa). Liikennejärjestelyistä suurimpana hankkeena toteutettiin Outokummun- ja Mastojentien liikenneympyrä (0,4 miljoonaa euroa). Kevyenliikenteen väylien osalta suurin panostus tehtiin opasteiden uusimiseen (0,1 miljoonaa euroa) ja katujen perusparantamisessa katujen uudelleenpäällystykseen (1,6 miljoonaa euroa). Muista kuin liikenneväyläinvestoinneista puistoihin ja leikkipaikkoihin käytettiin noin 0,6 miljoonaa euroa. Muun toiminnan ja erillishankkeiden osalta suurimpana kohteena oli katuvalaistuksen saneeraus (0,7 miljoonaa euroa). Ajoneuvojen hankintaan käytettiin noin 0,2 miljoonaa euroa. 

Kokonaisuutena infrastruktuuriin kohdistuvien investointien määrärahasta jäi käyttämättä noin 1,1 miljoonaa euroa.  

Irtaimen määrärahalla hankittiin muun muassa Postitalosta muuton vuoksi kalusteita uusiin toimitiloihin (0,2 miljoonaa euroa) sekä työkoneita (0,05 miljoonaa euroa).  

Kiinteää omaisuutta myytiin noin 0,1 miljoonalla eurolla ja ostettiin noin 1,3 miljoonalla eurolla.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta päättää merkitä teknisen toimialan vuoden 2021 tilinpäätöksen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Kokouskäsittely

Ennen tämän asian käsittelyä toimintayksikön esimies Sanna Välimäki kertoi Jokikeskushankkeesta (16:33-17:20).

Tiedoksi

Talousyksikkö

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.