Tekninen lautakunta, kokous 31.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 104 Teknisen lautakunnan lausunto: Porin taidemuseon hankesuunnittelu

PRIDno-2022-2554

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jouni Salonen, Tilajohtamisen toimintayksikön esimies, jouni.salonen@pori.fi

Perustelut

Hankesuunnitelman taustaa 

Porin taidemuseon hankesuunnitteluvaihe käynnistettiin syksyllä 2021 johtuen 25.7.2021 tapahtuneen tulipalon ja sitä seuranneiden sekundäärivahinkojen laajuuden vuoksi. Tulipalon vaurioiden selvittelyn aikana välillä 26.7.2021 – 30.09.2021 todettiin, että rakennus vaatisi peruskorjausta. Laaditun hankesuunnittelun tavoitteena oli määrittää tavoitteet sekä tehdä alustavat tilaluonnokset mahdolliselle myöhemmälle peruskorjauksen toteutussuunnittelulle 

Taidemuseon päärakennus on varsin alkuperäisessä kunnossa käyttöönottovuodelta 1981, joskin paikallisia muutostöitä on tehty. Käyttö- ja kunnossapitojakson aikana 1981 – 2021 (40 vuotta) voidaan todeta, että julkisen tilan rakennuksen pintarakenteet sekä talotekniset järjestelmät ovat teknisen käyttöiän lopussa. 

Hankesuunnitelma 

Hankesuunnitteluvaiheen aikana tehtiin tarpeellisia tutkimuksia, joita ovat esimerkiksi rakenneavaukset, asbesti- ja haitta-ainetutkimus, pintakosteuskartoitus sekä rakennuksen lämpökuvaus. Tutkimuksista saatujen tietojen perusteella kyettiin tuottamaan riittävän kattavat tekniset asiakirjat tämän hankesuunnitelmaraportin liitteiksi. 

Hankesuunnitelman valmistelun aikana muodostui kaksi erillistä toteutusvaihtoehtoa, jotka määriteltiin kokonaisvaltaiseksi peruskorjaukseksi (VE1) sekä paikallinen suppeampi peruskorjaus (VE2). Rakennuksen näyttelysalin ikkunat ja kattoikkunat ovat teknisesti huonossa kunnossa ja niiden rakennusfysikaalinen toiminta ei ole riittävän hyvä. Vastaavasti ennen tulipaloa oli käynnistetty taidemuseon vesikaton korjaussuunnittelu. Kun huomioidaan pintarakenteiden ja taloteknisten järjestelmien tekninen käyttöikä, vesikaton ja ikkunoiden ongelmat on järkevää luopua suppeasta peruskorjauksesta. Kustannusero jää melko minimaaliseksi, kun poistetaan taidemuseon henkilökunnan ehdottomat toiminnalliset tilamuutokset. 

Taidemuseon toimintaympäristö on käyttö ja ylläpitojakson aikana olennaisesti muuttunut aivan kuten muissakin työtehtävissä. Länsipään toisessa kerroksessa sijaitsee muun muassa valokuvien kehitystä varten aikanaan rakennettu tila, jota ei enää käytetä. Laajennusosa (rakennusvuosi 2000) ei edellytetä merkittäviä korjaustoimenpiteitä. Hankesuunnitelman kustannusarviossa on varauduttu rakennuksen yläpohjan korjaukseen, koska hankesuunnitteluvaiheen aikana vesikattorakennetta ei voitu avata, johtuen nk. käännetty katto rakenteesta. 

Korjaustyön laajuus 

Hankesuunnitteluryhmä esittää seuraavia korjaus- ja muutostoimenpiteitä, esityksen pohjalta on laskettu korjaustyön tavoitehinta-arvio. 

Rakennustekniset: 

  • Rakennuksen vesikatto 
  • Kattoikkunoiden uusinta  
  • Näyttelysalin ikkunat 
  • Rakennuksen sadevesijärjestelmät 
  • Palovaurioituneen julkisivun korjaus 
  • Pintarakenteet hankesuunnitelman mukaisessa laajuudessa 
  • Piha-alueiden tarpeiden mukainen uusiminen 
  • Henkilö- ja tavarankuljetushissit 
  • Savunpoistoluukut 

Tilamuutostyöt: 

  • Kahvilan muutostyöt 
  • Pääaulan porrasrakennelman uusiminen 
  • Työskentelytilojen toiminnallisia muutoksia
  • Taidemuseon näyttelytaiteen varastoista luovutettaisiin pääosin ja taidekokoelman varastointi keskitettäisiin kokoelmakeskukseen 

Muuttumattomat alueet: 

  • Itäpäädyn tilamuutostyöt ovat valmistuneet 2021 

Talotekniikka: 

  • Päärakennuksen osalta uusitaan vesi- ja viemärijärjestelmät pl. vuonna 2021 saneerattu alue  
  • Päärakennuksen osalta uusitaan ilmanvaihtojärjestelmä kanavistoineen pl. vuonna 2021 saneerattu alue 
  • Lämmönvaihdin uusitaan  
  • Näyttelysalin lämmönluovutustapa muutetaan kanava-asenteisiin levyradiaattoreihin, jotka sijoitetaan ikkunoiden kohdalle.
  • Pääjäähdytyskoneikko uusitaan
  • Laajennusosan osalta ei toimenpiteitä 

Sähkötekniikka: 

  • Rakennuksen valaistus uusitaan  
  • Sähkökeskukset uusitaan  
  • Lisätään tarvittava määrä uusia käyttö- ja verkkopistorasioita  
  • Rakennus varustetaan rakennusautomaatiojärjestelmällä. 

Hankkeen aikataulu 

Hankesuunnitteluryhmä ehdottaa, että käynnistetään peruskorjaussuunnittelu hankesuunnitelman kuvaamassa laajuudessa ja toteutussuunnitelmien perusteella toteutetaan rakennuskohteessa peruskorjaus vuosien 2023 – 2024 aikana. Tavoite on, että kevät/kesä 2024 saataisiin taidemuseon jälleen avattu yleisölle. 

Taidemuseon rakennuksen käyttökulut vuoden 2021 osalta 

  • Toimintatuotot +123.000 € 
  • Toimintakulut -248.000 €, josta kaukolämmön osuus -42.000 € ja sähkön osuus -37.000 € 
  • Poistot -143.000 € 

Vaikutukset käyttötalouteen

Hankesuunnitelmassa on laadittu tilaohjelma, aikataulu sekä tavoitehinta-arvio hankkeelle, joka on yhteensä 6.500.000 € ilman väistötilakustannuksia. Talousarviossa on varattu hankkeen suunnitteluun ja rakentamiseen vuodelle 2022 400.000 € ja vuodelle 2023 3.000.000 € sekä vuodelle 2024 3.000.000 € eli yhteensä 6.400.000 €. 

Laaditun tavoitehintalaskelman mukaan kustannusarvio koko peruskorjaushankkeelle on 6.500.000 euroa (alv. 0%), josta poistojen osuudeksi tulee noin 325.000 €/vuosi (20 vuotta). 

Taidemuseon henkilökunta 

Taidemuseon henkilökunta tulee siirtymään hankkeen peruskorjauksen aikana kaupungin muihin tiloihin.

Taiteiden konservointi 

Tulipalossa savulle ja noelle altistui noin 1 200 eri taideteosta. Vähäinen osa altistui sammutusvedelle. Teoksien konservointi on tarkoitus aloittaa elokuussa 2022 erikseen rakennetussa tilassa, joka toimii myös konservoinnin jälkeen taidemuseon näyttelyvarastona vähintäänkin taidemuseon peruskorjauksen ajan.  

Peruskorjauksen vaikutuksien arviointia

Peruskorjauksen ajalle 2023 – 2024 ei hankita näyttelytoiminnalle väistötiloja ulkopuolelta, mikä osaltaan alentaa peruskorjauksen kokonaiskustannuksia. Porin taidemuseo järjestää Satakunnan Museon kanssa yhteisen näyttelyn vuonna 2023. Näyttelytoiminta käynnistyy taidemuseorakennuksessa heti peruskorjauksen valmistumisen jälkeen.

Peruskorjauksen ansiosta Porin taidemuseo säilyttäisi asemansa Suomen tärkeimpien taidemuseoiden joukossa. Korjaukset parantaisivat museon kilpailukykyä merkittävistä näyttelyistä lisäten taidemuseon alueellista painoarvoa ja vaikuttavuutta sekä tuovat uusia yleisöjä. 

Peruskorjaus takaisi näyttelytoiminnalle olosuhteet, jossa voidaan esitellä laajasti taiteen eri muotoja uusimmasta nykytaiteesta vanhempaan taiteeseen. Tavoitteena on tehdä taidemuseosta paikka, joka täyttää valtiontakuuta edellyttäville näyttelyille ja lainattaville arvoteoksille asetettavat kansainväliset kriteerit. 

Uudistukset parantaisivat kävijäkokemusta huomattavasti tuomalla mahdollisuuksia uudenlaisille näyttelyelämyksille ja ennakoimalla jo tulevaisuuden näyttelytarpeita. Poriginal gallerian siirtäminen taidemuseorakennukseen vapauttaa sen nykyisen kiinteistön myyntiin, mikäli kaupunki haluaa. Gallerian profiili nousee ja tulee kiinteämmäksi osaksi taidemuseon ohjelmaa. Museokahvilan palvelut paranevat ja avoinnapito taidemuseon aukioloaikojen ulkopuolellakin tulee mahdolliseksi.

Esteettömät ja toiminnallisesti käytännölliset toimisto- ja taustatilat parantavat henkilökunnan työhyvinvointia ja työturvallisuutta ja työn tehokkuutta. 

Liitteet

Hankesuunnitelma liitteineen 

Ehdotus

Esittelijä

Johanna Jokelainen, hallintopäällikkö, johanna.jokelainen@pori.fi

Sivistyslautakunta päättää esittää tekniselle lautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle hankesuunntelman hyväksymistä osana investointiohjelman ja pyytää liittämään hankesuunnitelman perusteluiksi kaupungin tulevien vuosien taloussuunnitelmaan. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Sivistyslautakunta päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

___________

Merkitään, että Jouni Salonen ja Anni Venäläinen poistuivat kokouksesta kello 17.20.

Kokouskäsittely

Merkitään, että sivistyslautakunta kuuli tilajohtamisen toimintayksikön esimies Jouni Salosen ja arkkitehti SAFA Uula Kohosen alustuksen asiasta.

Merkitään, että Uula Kohonen oli läsnä teamsin välityksellä kokouksessa kello 16.34-17.20.

Merkitään, että Mirella Keto saapui kokoukseen kello 16.35.

Merkitään, että Ismo Läntinen saapui kokoukseen kello 16.53.

Merkitään, että Juha Joutsenlahti saapui kokoukseen kello 17.14.

Valmistelija

  • Jouni Salonen, Tilajohtamisen toimintayksikön esimies, jouni.salonen@pori.fi

Perustelut

Sivistyslautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 24.5.2022. Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa historiatiedoista.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle Porin taidemuseon hankesuunnitelman hyväksymistä osana investointiohjelmaa siten, että hankkeen kokonaiskustannukset jäävät alle 4.500.000 euron. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Sami Viitasaari poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 17:12.

Elisa Laine poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 17:13.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus, tilajohtamisen toimintayksikön esimies

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.