Valmistelija
Taneli Tiirikainen, yksikön päällikkö, opetusyksikkö, taneli.tiirikainen@pori.fi
Perustelut
Sivistyslautakunta on kokouksessaan 11/2017 177§ päättänyt Koululaisten iltapäivätoiminnan hankinnan valmistelusta lukuvuosille 2018-2021, kokouksessaan 13/2017 204 § päättänyt Iltapäivätoiminnan hankinta-asiakirjojen hyväksymisestä ja kokouksessaan 3/2018 38§ päättänyt perusopetuksen iltapäivätoiminnan hankinnasta lukuvuosille 2018-2021.
Sivistyslautakunnan päätöksestä valitettiin markkinaoikeuteen. Valituksen johdosta iltapäivätoiminnan hankinnasta ei voitu tehdä hankintasopimusta, ja sivistyslautakunta on kokouksessaan 4/2018 45 § päättänyt perusopetuksen iltapäivätoiminnan väliaikaisesta järjestämisestä. Sivistystoimialan toimialajohtaja on solminut sopimuksen iltapäivätoiminnasta lukuvuodelle 2018-2019, kuitenkin enintään siihen asti, kunnes markkinaoikeuden päätös on saanut lainvoiman ja minkä päätöksen täytäntöönpanon edellyttää.
Sivistyslautakunta on kokouksessaan 14/2018 206§ saanut tiedoksi markkinaoikeuden päätöksen iltapäivätoiminnan hankintaa koskevassa asiassa. Päätöksen mukaan jo hankintamenettelyä koskeva tarjouspyyntö on ollut hankintasäännösten vastainen, joten hankintayksikön virheellinen menettely voidaan tässä tapauksessa korjata vain siten, että hankinnasta järjestetään kokonaan uusi tarjouskilpailu, jossa on otettava huomioon markkinaoikeuden päätöksessä mainitut seikat.
Sivistystoimiala on yhdessä hankintayksikön kanssa valmistellut uudelleen perusopetuksen iltapäivätoiminnan hankintaa lukuvuosille 2019-2020, 2020-2021 ja 2021-2022. Käytännössä markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpanoa ei ole mahdollista toteuttaa kevätlukukauden 2019 aikana eikä kesken lukuvuoden tapahtuva toiminnan muutos olisi myöskään lasten ja perheiden edun mukaista.
Lukuvuoden 2018-2019 aikana on opetusyksiköstä toteutettu vierailut/arviointikäynnit lähes kaikkien koulujen iltapäivätoiminnan toimintayksiköissä. Käynneillä on arvioitu mm. toiminnan tarpeellisuutta, tiloja, toimintaan osallistuvien lasten määrää, järjestämistapaa, toiminta-aikaa ja toiminnan sisältöä sekä laatua. Lisäksi on toteutettu arviointikysely iltapäivätoimintaan osallistuvien lasten huoltajille ja lapsille. Kyselyn tulosten yhteenveto on osoitteessa https://www.pori.fi/sites/default/files/atoms/files/iltapaivatoiminnan_arviointikyselyn_tulokset.pdf. Vierailukäyntejä ja arviointikyselyä on hyödynnetty hankinta-asiakirjoja valmisteltaessa.
Osa iltapäivätoiminnasta on toteutettu Porin kaupungin omana toimintana. Omaa toimintaa lisäämällä saadaan mahdollisuuksia kokeilla sivistystoimialan henkilöstön aiempaa joustavampaa käyttämistä toimialan palveluissa, joskin järjestely saattaa tarkoittaa oman vakituisen henkilöstön määrän lisääntymistä ja sen kustannusvaikutuksiin liittyy epävarmuustekijöitä.
Iltapäivätoiminta lukuvuosina 2019-2022 toteutettaisiin seuraavasti:
- Meri-Porin palvelualueella (Meri-Porin yhtenäiskoulu, Enäjärven koulu, Kyläsaaren koulu ja Reposaaren koulu), Ahlaisten palvelualueella (Ahlaisten koulu), Noormarkun palvelualueella (Kankaan, Söörmarkun ja Noormarkun yhtenäiskoulu) sekä Lavian palvelualueella (Lavian yhtenäiskoulu) iltapäivätoiminta järjestetään kaupungin omana toimintana.
- Herttuan koulun iltapäivätoiminta järjestetään kaupungin omana toimintana ja sen lisäksi koululla järjestetään perusopetuslain mukaista aamupäivätoimintaa. Herttuan iltapäivätoiminnan henkilöstöä käytetään myös koko kaupunkia palvelevan ns. kesäiltistoiminnan toteuttamisessa.
- Koivulan koulun osalta aamu- ja iltapäivätoiminta hoidetaan omana toimintana.
- Yksityisissä kouluissa (Björneborgs Svenska Samskola, Porin Kristillinen koulu ja Steiner koulu) iltapäivätoiminta järjestetään avustusperiaatteella.
- Muiden kaupungin koulujen iltapäivätoiminnan hankinnan osalta järjestetään kilpailutus, jonka myötä hankintasopimukset tehdään lukuvuosiksi 2019-2020, 2020-2021 ja 2021-2022 edellyttäen kuitenkin valtionosuuden saamista kunnalle, jonka Opetusministeriö vahvistaa vuosittain valtion talousarvion rajoissa (Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta 1137/2003).
Sivistystoimiala on päivittänyt Porin kaupungin perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toiminta- ja arviointisuunnitelma 2017 -asiakirjaa. Täsmennyksiä on tehty vakuutusturvaan, tulkkauspalveluiden käyttämiseen ja ohjaajien perehdyttämiseen sekä täydennyskoulutukseen liittyen. Lisäksi iltapäivätoiminnassa käytetään Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet 2011 -julkaisua. Molemmat asiakirjat ovat tämän esityksen liitteenä olevan Tarjouspyyntö koululaisten iltapäivätoiminnasta -asiakirjan liitteinä.
Sivistystoimiala on yhdessä hankintapalveluiden kanssa päivittänyt tarjouspyyntöasiakirjat perusopetuksen iltapäivätoiminnan hankkimiseen liittyen. Asiakirjan laadinnassa on huomioitu markkinaoikeuden päätöksessä mainitut seikat. Edelliseen tarjouspyyntöön kuuluneesta vapaamuotoisesta palvelukuvauksesta ja siihen liittyneestä laatuvertailusta on luovuttu. Uudessa tarjouspyyntöasiakirjassa laatuvaatimuksia on tiukennettu ja palveluntarjoajien tulee täyttää nämä vaatimukset päästäkseen mukaan tarjousvertailuun. Mikäli asetetut laatuvaatimukset täyttyvät, ratkaisee valinnan palveluntarjoajan esittämä hinta.
Sivistyslautakunnan hyväksyttyä hankinta-asiakirjat, tarjouspyyntö julkaistaan Porin kaupungin hankintapalvelujen kautta mahdollisimman pian. Tarjouspyyntöön liittyvä tiedotustilaisuus pidetään 16. huhtikuuta. Tarjousajan päätyttyä suoritetaan määräajassa saapuneiden tarjousten vertailu. Sivistyslautakunta päättää tarjousvertailun pohjalta tarjousten hyväksymisestä. Valittujen palveluntuottajien kanssa tehdään samansisältöiset kirjalliset sopimukset tarjouspyynnön ja hyväksyttyjen tarjousten pohjalta.
Iltapäivätoiminnan hankinnan eteneminen edellä kuvatulla tavalla on tärkeää, jotta lukuvuoden 2019-2020 alusta alkaen toiminta saadaan käyntiin laadukkaasti ja lasten sekä perheiden edun mukaisesti. Hankinta-asiakirjoista on pyydetty oikeudellisen asiantuntijan lausunto asianajaja Marja-Liisa Järviseltä.
Ehdotus
Esittelijä
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Sivistyslautakunta päättää iltapäivätoiminnan hankinnasta edellä esitettyjen perusteiden mukaisesti ja hyväksyy iltapäivätoiminnan hankinta-asiakirjat sekä valtuuttaa toimialajohtaja Esa Kohtamäen tekemään tarvittaessa vähäisiä muutoksia hankinta-asikirjoihin.
Päätös
Sivistyslautakunta päätti äänin 7 - 5, että kilpailutukseen otetaan mukaan Meri-Porin yhtenäiskoulun, Noormarkun yhtenäiskoulun, Enäjärven koulun sekä Kyläsaaren koulun iltapäivätoiminta. Muutoin toimialajohtajan päätösehdotuksen mukaan.
Kokouskäsittely
Pirjo Mäki poistui klo 18.31 jääviyden johdosta (yhteisöjäävi) ja hänen tilalleen saapui Johanna Rantanen.
Juha Joutsenlahti esitti, että kilpailutukseen otetaan mukaan Meri-Porin yhtenäiskoulun, Noormarkun yhtenäiskoulun, Enäjärven koulun sekä Kyläsaaren koulun iltapäivätoiminta. Henna Kyhä kannatti esitystä.
Suoritettiin äänestys.