Ympäristöterveysjaosto, kokous 1.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 23 Eläinlääkäripalvelun kustannusten subventio hyötyeläinten omistajille

PRIDno-2020-6139

Valmistelija

  • Riikka Jokiainen, yksikön päällikkö, ympäristö- ja terveysvalvonta, riikka.jokiainen@pori.fi

Perustelut

Eläinlääkintähuoltolain 22 §:n mukaan kunta voi osallistua kunnaneläinlääkärin käynnistä kotieläimen omistajalle tai haltijalle aiheutuneisiin kustannuksiin, kun kunnaneläinlääkäriä käytetään kiireellisen eläinlääkintäavun antamiseen tai peruseläinlääkäripalvelun tuottamiseen. Kustannuksiin osallistumalla (subventio) pyritään varmistamaan, että sairasta eläintä ei jätetä hoitamatta matkoista johtuvien kustannusten takia ja turvataan kuntalaisten tasapuoliset oikeudet lakisääteisten peruspalvelujen käyttäjinä. Kunta voi asettaa tietyn omavastuuosuuden matkoista johtuviin kustannuksiin ja subventoida eläinlääkäripalvelujen käyttöä omavastuuosuuden ylittävältä osalta.

Jokaisella kunnalla on lain nojalla mahdollisuus päättää omista subventioistaan, mutta suositeltavaa on tehdä päätös koko yhteistoiminta-alueen osalta. Porin yhteistoiminta-alueella subventiot eivät ole olleet voimassa ennen vuotta 2021. Ympäristöterveysjaosto päätti 3.12.2020 § 29 korvata vuonna 2021 hyötyeläimen omistajalle kaupungineläinlääkärin laskusta käyntimaksusta ja matkakuluista yli 70 km ylimenevän osan. Vuonna 2021 korvauksia ei haettu, mutta vuoden 2022 aikana hakemuksia on tullut. Subventio-oikeuden laajentamiseksi esitetään kulujen subventointia yli 65 km ylimenevältä osalta 1.1.2023 alkaen toistaiseksi. 

Porin kaupungineläinlääkärien päivystysalue kattaa yhteistoiminta-alueen kunnat ja päivystysaikana pisin mahdollisesti muodostuva eläinlääkärin matka asiakkaan luokse on noin 80-100 km. Suurin osa päivystysmatkoista jää kuitenkin alle 50 kilometrin, ja ne tehdään harrastekäytössä pidettävien hevosten hoitamiseksi.

Korvaamalla hyötyeläinten omistajille tietty osuus eläinlääkärin matkakuluista ja käyntimaksuista Porin kaupunki voi tasata maantieteellisistä etäisyyksistä syntyvää epätasa-arvoisuutta hyötyeläinten omistajien välillä etenkin, kun kaupungineläinlääkärin vastaanottoja ei ole sijoitettuna Porin keskustan pohjoispuolelle. 

Kunnaneläinlääkärin asiakkaan lasku koostuu kilometrikuluista, käyntimaksusta, toimenpidemaksusta sekä käytetyistä tarvikkeista ja lääkkeistä. Kunnaneläinlääkäritaksa on rakennettu niin, että käyntimaksu nousee asteittain korkeammaksi matkakulujen mukana niin, että käyntimaksulla korvataan eläinlääkärille myös matkaan kuluvaa aikaa. Kaupungineläinlääkärin matka asiakkaan luokse muodostuu eläinlääkärin kotoa tai toimipisteestä asiakkaan luokse. Mikäli eläinlääkäri asuu yhteistoiminta-auolella, hän saa laskuttaa asiakkaalta matkakulut ja käyntimaksun siltä osuudelta matkasta, jonka hän ajaa yhteistoiminta-alueen sisällä. 

Kunnaneläinlääkäritaksa ohjaa jakamaan asiakkaan kilometrikulut, mikäli eläinlääkäri käy samalla matkalla kahden tai useamman eri asiakkaan luona. Virka-aikana ei-kiirellisillä käynneillä käyntejä voidaan ”niputtaa” niin, että käydään samana päivänä kahden tai useamman samalla alueella sijaitsevan asiakkaan luona. Päivystysaikana kaupungineläinlääkäri hoitaa kiireellisiä sairaustapauksia ja tällöin käynnit eivät ole etukäteen suunniteltavissa, minkä vuoksi suurimmat käyntimaksut ja kilometrikulut syntyvät nimenomaan päivystysaikana. Lisäksi päivystysaikana on käytettävä vuorossa olevaa päivystävää eläinlääkäriä, eikä ole mahdollista käyttää lähimpänä toimivaa kaupungineläinlääkäriä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jouko Hautamäki, vs. toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, jouko.hautamaki@pori.fi

Jaosto päättää korvata yhteistoiminta-alueen kaupungineläinlääkärin käyntimaksusta, kilometrikuluista ja päivystyskorvauksesta hyötyeläinten omistajille 70 km yhdensuuntaisesta matkasta yli menevän osan 1.1.-31.12.2022 väliseltä ajalta. 1.1.2023 alkaen korvaus maksetaan 65 km yhdensuuntaisesta matkasta yli menevältä osalta. Korvaus maksetaan eläinlääkinnän kustannuspaikalta.

Hyötyeläimeksi luetaan maatilatalouden yhteydessä tapahtuva EU-tukikelpoinen naudan, sian, lampaiden ja siipikarjan pito sekä hevosten pito siinä tapauksessa, että hoidetun eläimen omistajan päätoiminen tulonlähde on hevostalous (esimerkiksi ratsastuskoulut).

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Kaupungineläinlääkärit

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.