Tekninen lautakunta, kokous 4.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 88 Sopimusmuutos 3 Herttuan koulun väistötila 1.7.2023 alkaen

PRIDno-2023-552

Valmistelija

  • Harri Aaltonen, vuokrahallintopäällikkö, harri.aaltonen@pori.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta on tehnyt vuokrasopimuksesta päätöksen 8.8.2017 § 1263, vuokrasopimus on tehty määräaikaisena päättymään 30.6.2021 ja vuokrasopimuksen määräaikaa on jatkettu sopimusmuutoksella 1 ajalle 1.7.2021-30.6.2022 ja teknisen lautakunnan kokouksessa 3.5.2022 § 87 sopimusmuutoksella 2 ajalle 1.7.2022-30.6.2023. Vuokrasopimuksen mukaan tilat on vuokrattu kaupungin konserniin kuuluvalta Kiinteistö Oy Porin Tiilimäki yhtiöltä. Nykyään yhtiö on sulautettu Suisto kiinteistöt Oy:n ja on kaupungin konserniyhtiö.

Tiloihin on sijoitettu Porin keskustasta puretun Herttuankoulun oppilaita, nykyään koulun nimi on Myötätuulen koulu. Väistötilat on tarkoitus vuokrata siihen asti, kun maavuokrasopimusta voidaan jatkaa, tällä hetkellä sopimus on voimassa 30.6.2023 saakka. Suisto Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja valmistelee Satakunnan Hyvinvointialueen kanssa jatkosopimusta, sopimusta ei ole vielä tehty. Etukäteistietona on ilmoitettu sivistystoimialan johtajan välityksellä, että Satakunnan Hyvinvointialue vuokraisi kiinteistön maapohjan 30.6.2024 saakka Suisto Kiinteistöt Oy:lle.

Tällä kolmannella sopimusmuutoksella tehdään määräajan voimassaoloon muutos liitteenä olevaan 3.5.2022 § 87 teknisen lautakunnan päättämään sopimusmuutokseen kaksi. Sopimusmuutoksella kolme tehdään vain muutos määräajan pidentämiseksi 30.6.2024 saakka. sopimus sisältää nykyiset toimitilat ja liikuntasalin. Sopimukset muut ehdot säilyvät ennallaan.

Kokonaisvuokra on yhteensä opetustilojen ja liikuntasalin osalta tällä hetkellä 1.2.2023, 39 685,38 €/kk alv. 0 % sisältäen liikuntasalin vuokraa 7 1445,00 €/kk alv. 0 %. Kiinteistöhoidon vastuunjako vuokranantaja ja vuokralaisen välillä säilyy ennallaan, liitteenä vastuunjakotaulukko.

Muutossopimuksen kolme voimantulon ehtona on, että Suisto Kiinteistöt Oy saa tehtyä Satakunnan Hyvinvointialueen kanssa kiinteistöä koskevan maavuokrasopimuksen. Jos maavuokrasopimuksessa on eroa muutossopimuksessa kolme mainittuun vuokra-ajan määräpäivään, noudatetaan maavuokrasopimuksessa mainittua määräajan päättymispäivää kuitenkin viimeistään 30.6.2024 saakka.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Lautakunta päättää, että muutossopimus tehdään esitetyn mukaisesti Suisto Kiinteistöt Oy:n kanssa ja sopimuksen voimaan tulon ehtona on, että maavuokrasopimus osapuolten Suisto Kiinteistöt Oy ja Satakunnan Hyvinvointialueen välillä jatkuu.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Satakunnan Hyvinvointialue, Suisto Kiinteistöt Oy, Tilayksikkö, Sivistystoimiala

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.