Tekninen lautakunta, kokous 4.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 84 Rieskalanpuisto II hakkuu

PRIDno-2023-1094

Valmistelija

  • Ismo Ahonen, kaupunginpuutarhuri, ismo.ahonen@pori.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta päättää kaupungin metsäomaisuuden myynnistä ja käytettäväksi luovuttamisesta.

Pihlavan yhteinäiskoulun vieressä on metsäinen Rieskalanpuisto II, jossa kiertää noin 1 kilometrin purupolku. Polun varressa sijaitsee varsinkin koulun puoleisella sivulla pitkiä kuusia, joiden kasvunkunto ei ole hyvä. Koulu käyttää polkua liikunnan paikkana ja sieltä oltiin yhteydessä puuston turvallisuudesta Infran kunnossapitoon.

Kohteessa pidettiin katselmus Infran kunnossapidon, koulun ja urheiluseuran edustajien kesken. Katselmuksen tuloksena kohdetta esitetään puuston hakkuukohteeksi. Metsässä havaittiin runsaasti itsestään kaatuneita lahovikaisia kuusia. Mikäli Rieskalanpuisto II hyväksytään hakkuukohteeksi on sovittu että koulun edustaja osallistuu puuston leimaukseen.

Hakkuun ensisijaisena tarkoituksena on käydä koko polun varren lähipuut läpi siten, että lähinnä suurimmat kuuset poistetaan polun varresta. Oheisissa kartoissa näkyy osittain koulun tontilla ja tontin vieressä puistometsässä kohdat, joista käytännössä kaikki isot kuuset tulee poistaa turvallisuuden johdosta. Jos näitä kohtia yrittäisi harventaa, jäljelle jäävät jäisivät alttiiksi myrskyille koska ovat kasvaneet pienessä tilassa pituutta. Koulun läheisyydessä on koivikkoinen mäki johon on koulun puolesta toivottu avattavaksi uraa pulkkamäelle. Koulun läheisyydessä puusto poisto muuttaa siis maisemaa eniten. Todennäköisesti koulun vierustan uudelleen metsittymistä kannattaa edistää puun taimien istutuksella hakkuun jälkeisenä kesänä.

Polun keskelle jäävä metsäalue annetaan hakkuussa olla luonnon tilassa ja suurin osa polun varren puiden metsän sisällä poistosta vaikuttaa melko vähän maisemaan.

Hakkuusta kertyvä puutavara myydään PRIDno-2022-5550, Puutavaran hankintakauppa 2023 ja PRIDno-2022-5547, Energiapuun hankintakauppa vuonna 2023 mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

  • Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta hyväksyy Reiskalanpuisto II:n lisättäväksi metsien hakkuuohjelmaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Infrankunnossapito@pori.fi

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.