Sivistyslautakunta, kokous 25.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 47 Palvelusetelin sääntökirjan päivitys

PRIDno-2023-1277

Valmistelija

  • Ritva Välimäki, yksikön päällikkö, varhaiskasvatusyksikkö, ritva.valimaki@pori.fi

Perustelut

Porin varhaiskasvatuksen palvelusetelin, ​päiväkotihoidon sääntökirja tulee päivittää. Viimeinen sääntökirjan päivitys on hyväksytty Sivistyslautakunassa 21.4.2020. Tekstit on liitteenä olevassa ehdotuksessa muutettu vastaamaan nykyistä lainsäädäntöä. Uusi teksti on kirjoitettu punaisella tekstillä ja poistettava teksti on yliviivattu.

Palveluntuottajat ovat olleet yhteydessä sivistystoimialaan tiukentuneesta taloustilanteesta johtuen. He ovat toivoneet ensisijaisesti indeksitarkastusta vuosittain tehtäväksi, myös palvelutarpeiden kertoimiin on toivottu korotuksia. Palveluntuottajille on järjestetty yhteinen tilaisuus asiasta 23.3. sivistystoimessa. Sääntökirjan päivityksestä on käyty evästyskeskustelua lautakunnassa 28.3.2023.

Liitteenä olevassa sääntökirja luonnoksessa aiempia toimintatapoja on tarkennettu ja selvennetty. Uutena asiana sääntökirjassa esitetään korotetun palvelusetelin arvo erityisentuen tarpeessa olevalle lapselle. Tämä koskee lähinnä lapsia,​ joiden palveluohjauksessa ei ole ollut tietoa lapsen tarvitsemasta runsaasta kehityksen ja oppimisen tuesta. Korotettu arvo on aina harkinnanvarainen ja määräaikainen. Lisäksi ehdotetaan, että palvelusetelin arvon indeksitarkistus tehtäisiin vuosittain. Aiemmin se on tehty joka toinen vuosi. Sääntökirjan luonnoksessa esitetään myös alle 3-vuotiaan lapsen kertoimen korottamista nykyisestä 1,5:stä 1,55:een. Ehdotettujen muutosten arvioitu kustannusvaikutus vuonna 2023 olisi 218 000 euroa ja vuonna 2024 se olisi 464 000 euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta hyväksyy palvelusetelisääntökirjaan ehdotetut päivitykset ja muutosehdotukset liitteen mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Esteellisyys

  • Heidi Sakari

Kokouskäsittely

Merkitään, että Heidi Sakari poistui esteellisenä (palvelussuhdejäävi) tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Heidi Sakari on palvelussuhteessa palvelusetelipäiväkodissa.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.