Sivistyslautakunta, kokous 25.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 49 Yhteistyö- ja ostopalvelusopimus kehitysvammaisten lasten koulupäivien aikaisesta aamu- ja iltapäivätoiminnasta sekä loma-ajan toiminnasta

PRIDno-2023-1525

Valmistelija

  • Taneli Tiirikainen, yksikön päällikkö, opetusyksikkö, taneli.tiirikainen@pori.fi

Perustelut

Porin kaupunki on useita vuosia järjestänyt Tuulikellon koulun oppilaille kehitysvammalain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä loma-aikojen toimintaa. Asiasta on sovittu sivistystoimialan ja Porin perusturvan välillä, ja Perusturva on korvannut osan toiminnan kustannuksista. Lukuvuoden 2022–2023 alusta alkaen on Porin kaupunki järjestänyt Tuulikellon koulun oppilaille perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa. Lukuvuoden loma-aikojen toimintaa on myös järjestetty, kokeillen eri toteuttamistapoja.

Koska sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät siirtyivät kunnista hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen, sovittiin jo syksyllä 2022 Porin perusturvan kanssa, että lasten edun mukaisesti toiminta jatkuu lukuvuoden 2022–2023 ajan ennallaan, ja lukuvuoden aikana neuvotellaan Porin kaupungin ja hyvinvointialueen välinen yhteistyösopimus palveluista jatkossa. Porin kaupungilla ei ole velvollisuutta järjestää kehitysvammalain mukaisia palveluita. Palveluiden järjestämisvastuu on tältä osin siirtynyt hyvinvointialueelle.

Uuden vammaispalvelulain voimaantulo on viivästynyt suunnitellusta aikataulustaan. Tämän vuoksi kehitysvammalakiin on hyväksytty tarvittavat muutokset hyvinvointialueiden toiminnan käynnistyessä. Muutoksilla turvataan vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä loma-aikaisen toiminnan järjestäminen ja tuottaminen kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyönä. Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 2 §:n mukaan ”Kunta voi tuottaa 1 momentin 6 kohdassa tarkoitettua yksilöllistä hoitoa ja muuta huolenpitoa siltä osin kuin se on hyvinvointialueen ja kunnan tehtäväkokonaisuuksien toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukaista.” Tämä mahdollistaa vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä loma-aikaisen toiminnan järjestämisen ja tuottamisen kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyönä siten, että molempien tavoitteet palveluiden tuotannolle täyttyvät. Yhteistoiminta täyttää hankintalain (1397/2016) 16 §:n mukaiset edellytykset palveluiden hankinnasta toiselta hankintayksiköltä.

Sopimuksen perusteella Porin kaupungin perusopetus ja hyvinvointialue tekevät yhteistyötä palvelun tuottamisessa, jotta pystytään turvaamaan oppilaan kannalta hyvin toimiva ja yhtenäinen palvelu sekä toteuttamaan tarkoituksenmukaisesti hyvinvointialueen ja kunnan tehtäväkokonaisuudet. Sopimuksessa avataan asian taustaa ja eritellään sopimuksen kohteena koulutyöpäivien aikainen ja loma-aikainen toiminta, sovitaan toteuttamistavasta, palvelutarpeen arvioinnista, kustannuksista ja laskutuksesta sekä yhteistyöstä.  Osapuolet sitoutuvat tarvittaessa päivittämään sopimusta siinä vaiheessa, kun vammaispalvelulainsäädännön kokonaisuudistus tulee voimaan. Käytännössä uusi sopimus jatkaa nykykäytäntöä, mutta eri toimijoiden vastuut saadaan nyt aiempaa selvemmin määriteltyä. 

Tämän esityksen liitteenä on yhteistyösopimus (liite 1) ja sen liitteinä toimintaa tarkemmin selittävä palvelukuvaus (liite 2) sekä kustannuksia ja hinnoittelua selittävä laskelma (liite 3). Esitys on, että sivistyslautakunta valtuuttaa toimialajohtajan allekirjoittamaan sopimuksen. Hyvinvointialue käsittelee sopimusasiaa omassa organisaatiossaan toukokuun 2023 aikana. Tarkoitus on, että kesätoiminta Tuulikellon koululla toteutetaan uuden sopimuksen mukaisesti 5.6.2023 alkaen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta hyväksyy

1. Liitteen mukaisen sopimuksen

2. Valtuuttaa sivistystoimialan toimialajohtajan allekirjoittamaan sen. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

______

Merkitään, että controller Martti Kujanpää poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 17.49.

Esteellisyys

  • Heidi Sakari

Kokouskäsittely

Merkitään, että Heidi Sakari poistui esteellisenä (yhteisöjäävi) tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Heidi Sakari on Satakunnan hyvinvointialueen aluehallituksen jäsen.

Merkitään, että Bia Kaski saapui kokoukseen tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 17.43

Merkitään, että Neea Kähkönen poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 17.45.

Tiedoksi

Tuulikellon koulu, sivistystoimiala/toimialajohtaja

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.