Kaupunginvaltuusto, kokous 25.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 120 Henkilöstökassan lopettaminen kaksivaiheisesti

PRIDno-2023-3339

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Lauri Kilkku, vt. rahoitusjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Perustelut

Henkilöstökassa on toiminut Porissa 80 vuotta. Henkilöstökassatoimintaa ei ole määritelty laissa, vaan kysymys on työnantajan ja työntekijöiden välillä tapahtuvasta järjestelystä, jossa työnantajan käyttöön on voinut jättää tai siirtää varoja. Porin henkilöstökassatoimintaa säätelee Porin kaupungin henkilöstökassan toimintaohjeet (KH hyväksynyt 22.6.2015 § 337).

Porin kaupunki on tarjonnut palveluksessa olevalle ja eläkkeelle siirtyneelle henkilöstölleen ja konserniyhtiöilleen mahdollisuuden tallettaa henkilöstökassaan varoja, joille kaupunki on maksanut markkinahintaa parempaa talletuskorkoa saaden kuitenkin vierasta pääomaa edullisimmin kuin markkinahintainen velkaraha. Henkilöstökassa on maksanut jäsenilleen peruskorkoon sidottua korkoa, 1.1.-30.6.2023 maksettava korko on ollut 1,75 % ja 1.7.2023 eteenpäin talletuskorko on 3%.

Henkilöstökassatoiminta oli aiemmin Suomen muissakin kunnissa käytetty toimintatapa. Nyt mm. toimintaympäristön muutosten takia muut kaupungit paitsi Helsinki ovat lopettaneet omat vastaavat henkilöstökassat. Helsingin kaupungin mallia ei kuitenkaan voi verrata täysin Porin kaupungin malliin, koska se sisältää esim. verkkopankin ja antolainaustoiminnan.

Toiminta pitää sisällään myös riskejä, joita on vaikea hallita kaupungin perustehtävä huomioiden, kaupunki ei ole pankki ja mm. rahoitusalan sääntely on lisääntynyt huomattavasti edeltävinä vuosina. Henkilöstökassa ei ole finanssivalvonnan alaista toimintaa, mutta toiminnassa tulisi huolehtia ja dokumentoida ainakin seuraavat asiat: rahan alkuperä tulee selvittää ja asiakkaat tulee tunnistaa huolellisesti määräysten mukaisesti.

Porin kaupungin henkilöstökassan toiminnot tehdään omistajaohjaus- ja rahoitusyksikön varainhallintatiimin neljän työntekijän toimesta ja työt sisältävät huomattavan määrän manuaalisesti tehtäviä toimenpiteitä. Jotta henkilöstökassatoiminto voisi Porin kaupungilla jatkua vielä tulevaisuudessakin, se vaatisi tietojärjestelmäinvestoinnin ja vielä lisää henkilöresursseja riskien ehkäisemiseksi. Tietojärjestelmäinvestoinnin osalta on hyvä huomata, että markkinoilta ei ole saatavissa täysin sopivaa valmista ohjelmistoa tällaisen toiminnon hallinnointiin.

Henkilöstökassan lopettamista on valmisteltu kaksivaiheisesti, ensimmäinen vaihe on henkilöasiakkaiden talletusten lopettaminen ja toinen vaihe tytäryhtiöt. Henkilöstökassan henkilöasiakastoiminnon alasajoa on valmisteltu loppuvuoteen 2023.

Talletuksia on henkilöasiakkailla henkilöstökassassa noin 8 M€, jotka palautetaan henkilöstökassan jäsenille.

Asia on käsitelty kaupunkitason yhteistyötoimikunnassa 12.9.2023.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että Porin kaupunki lopettaa henkilöstökassatoiminnan henkilöasiakkaiden osalta vuoden 2023 aikana. Henkilöstökassan lopettamisen toinen vaihe toteutetaan seuraavan kahden vuoden aikana ja tämän jälkeen Porin kaupungilla ei enää ole henkilöstökassatoimintoa.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

_________________

Merkitään, että Mari Kaunistola saapui tämän asian käsittelyn aikana kello 15.10.

Perustelut

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan 18.9.2023 § 419.

Asian esittely ja käsittely on historiatiedoissa.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää, että Porin kaupunki lopettaa henkilöstökassatoiminnan henkilöasiakkaiden osalta vuoden 2023 aikana. Henkilöstökassan lopettamisen toinen vaihe toteutetaan seuraavan kahden vuoden aikana ja tämän jälkeen Porin kaupungilla ei enää ole henkilöstökassatoimintoa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Merkitään, että kaupunginvaltuusto kuuli talous- ja hallintojohtaja Tuomas Hatanpään alustuksen asiasta.

Tiedoksi

Omistajaohjaus- ja rahoitusyksikkö, rahoituspäällikkö ja HR-yksikkö.

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle. 

Postiosoite:               PL 32, 20101 Turku
Käyntiosoite:             Sairashuoneenkatu 2-4
Sähköpostiosoite:     turku.hao@oikeus.fi
Faksinumero:            029 56 42414
Puhelinnumero:         029 56 42400
Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. 


Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite:              PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:            Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:    kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:           (02) 634 9417
Puhelinnumero:        (02) 623 4470
Vaihde                      (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai               10 - 16
tiistai-torstai              8 - 16
perjantai                   8 - 15

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen muutoksenhakuohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.