Perustelut
Rakennusvalvontaviranomaisen viranomaistehtävistä, suoritteista ja muista palveluista perittäviä maksuja on tarpeen uudistaa muuttuvan lainsäädännön vuoksi. Rakentamislaki (751/2023) tulee voimaan 1.1.2025 ja lakia sovelletaan 1.1.2025 alkaen vireille tuleviin asioihin.
Porin kaupungin hallintosäännön 29 § mukaan elinvoima- ja ympäristölautakunta päättää toimialansa palveluista ja muista suoritteista perittävistä maksuista.
Rakentamislain 79 §:n 1 momentin mukaan luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle maksun. Jos toimenpide jää kokonaan tai osittain suorittamatta, maksu on hakemuksesta perusteettomilta osin palautettava. Jos tarkastus- tai valvontatehtävät johtuvat luvattomasta tai luvan vastaisesta rakentamisesta taikka siitä, että luvanhakija tai toimintaan velvollinen on laiminlyönyt hänelle kuuluvan tehtävän, voidaan periä suoritetuista toimista kunnalle aiheutuneet kulut.
Rakentamislain 79 §:n 2 momentin mukaan erääntyneelle maksulle on suoritettava korkoa siten kuin korkolaissa (633/1982) säädetään. Edellä 1 momentin nojalla määrätyt luvan tarkastus- ja valvontamaksut ovat suoraan ulosottokelpoisia. Niiden perimisestä säädetään verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007).
Rakennusvalvonnan nykyinen, maankäyttö- ja rakennuslakiin sekä maankäyttö- ja rakennusasetukseen (895/1999) perustuva taksa muutetaan vastaamaan 1.1.2025 alkaen rakentamislakia. Taksan rakenteen osalta yksi keskeinen muutos on se, että jatkossa ei ole enää jaottelua rakennuslupiin ja toimenpidelupiin vaan lupaa edellyttäviin rakentamishankkeisiin tulee vain yksi lupamuoto, rakentamislupa. Jatkossa rakentamislupa voidaan asiakkaan pyynnöstä käsitellä myös niin sanottuna kaksivaiheisena lupana, joista ensimmäinen koskee sijoittamisen edellytyksiä ja toinen toteuttamisen edellytyksiä.
Taksan uudistamisen yhteydessä suureen osaan maksuista esitetään maltillisia korotuksia ja taksan hintoja on vertailtu muihin suurimpien kaupunkien taksoihin. Edellisestä rakentamisen taksojen hintojen päivityksestä on kulunut kymmenisen vuotta. Esitettävät maksukorotukset perustuvat osittain yleiseen indeksikorotukseen sekä osittain lupamenettelyn muutoksesta johtuviin kasvaviin viranomaisvelvoitteisiin: jatkossa rakennusvalvontaviranomaisella on käytössään vain yksi, sisältövaatimuksiltaan raskaampi ja viranomaisvelvoitteiltaan työläämpi rakentamislupamenettely.
Uuden taksan esitetään tulevan voimaan 1.1.2025 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Taksan mukaiset maksut määräytyvät hakemuksen vireilletulo päivänä voimassa olevan taksan mukaan.
Ehdotus rakennusvalvontaviranomaisen viranomaistehtävistä, suoritteista ja muista palveluista perittäviksi maksuiksi 1.1.2025 alkaen on liitteenä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Lauri Kilkku, toimialajohtaja, elinvoima- ja ympäristötoimiala, lauri.kilkku@pori.fi
Elinvoima- ja ympäristölautakunta hyväksyy kiinteistönmuodostuksen ja rakennusvalvontaviranomaisen liiteen mukaisen taksan. Uudet maksut tulevat voimaan 1.1.2025 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta. Elinvoima- ja ympäristölautakunnan 14.12.2022 § 218 hyväksymä rakennusvalvonnan ja kiinteistönmuodostuksen taksa kumotaan. Kumottavaa taksaa sovelletaan niihin asioihin, jotka ovat vielä vireillä vuonna 2024 tai tulevat vireille vuonna 2024.