Kaupunginhallitus, kokous 16.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Jätehuoltoyhtiön perustaminen

PRIDno-2021-5593

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Kaupunginhallitus käsitteli asiaa kokouksissaan 3.12.2021 § 855 ja 13.6.2022 § 407.

Asian esittely ja käsittely on historiatiedoissa.

Ehdotus

Kaupunginhallituksen päätösehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää perustaa kuntien yhdessä omistaman jätehuoltopalveluita tarjoavan osakeyhtiön sillä edellytyksellä, että yhtiön osakkaaksi liittyy yhtiön taloudellisten ja toiminnallisten toimintaedellytysten kannalta riittävä määrä kuntia, ja hyväksyy esityksen mukaiset yhtiön perustamisasiakirjat.  

Kaupunginvaltuusto pyytää nykyisiä yhteistyökuntia käsittelemään yhtiön osakkuutta koskevan asian 30.9.2022 mennessä. Myönteisen päätöksen tehneitä yhteistyökuntia pyydetään samalla nimeämään edustajansa yhtiön hallitukseen esitetyn osakassopimuksen mukaisesti.  

Kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen tekemään lopullisen päätöksen yhtiön perustamisesta, kun riittävä osa nykyisistä yhteistyökunnista on tehnyt myönteisen päätöksen yhtiön osakkaaksi liittymisestä. Kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen tekemään tarpeelliset muutokset ja tarkennukset yhtiön perustamisasiakirjoihin ja osakassopimukseen.  

Kaupunginvaltuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen tekemään päätöksen pääomasijoituksen tekemisestä osakeyhtiöön, kun käytettävissä olevan jätemaksuista kertyneen ylijäämän lopullinen määrä on tiedossa, sekä jätehuoltoliiketoimintaa koskevan kauppakirjan hyväksymisestä. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Tiina M Toivonen, controller, talousyksikkö, tiina.m.toivonen@pori.fi

Perustelut

Porin kaupunginvaltuusto päätti (20.6.2022 § 91) perustaa kuntien yhdessä omistaman jätehuoltopalveluita tarjoavan osakeyhtiön sillä edellytyksellä, että yhtiön osakkaaksi liittyy yhtiön taloudellisten ja toiminnallisten toimintaedellytysten kannalta riittävä määrä kuntia. Kaupunginvaltuusto oikeutti kaupunginhallituksen tekemään lopullisen päätöksen yhtiön perustamisesta, kun riittävä osa nykyisistä yhteistyökunnista on tehnyt myönteisen päätöksen yhtiön osakkaaksi liittymisestä. Samalla valtuusto hyväksyi yhtiön perustamisasiakirjat ja oikeutti kaupunginhallituksen tekemään tarpeelliset muutokset ja tarkennukset yhtiön perustamisasiakirjoihin ja osakassopimukseen.  

Kaupunginvaltuusto pyysi nykyisiä yhteistyökuntia käsittelemään yhtiön osakkuutta koskevan asian 30.9.2022 mennessä. Harjavalta, Kokemäki, Merikarvia, Pomarkku, Nakkila, Siikainen ja Ulvila ovat tehneet päätöksen liittyä perustettavan jätehuoltoyhtiön osakkaaksi. Samalla kunnanvaltuustot hyväksyivät yhtiön perustamisasiakirjat ja osakassopimuksen. 

Asian käsittelyn käynnistyttyä kunnissa teki Kokemäen kaupunki esityksen, että paikat yhtiön hallituksessa jaettaisiin osakassopimusluonnoksesta poiketen seuraavasti: Nakkila, Harjavalta ja Kokemäki sekä Pomarkku, Siikainen ja Merikarvia muodostavat kuntakolmikot, joilla kummallakin olisi kaksi paikkaa yhtiön hallituksessa, ja paikat vaihtuisivat kahden vuoden välein. Osakassopimusluonnosta muutettiin ehdotuksen mukaisesti sillä lisäyksellä, että Porilla on uudessa ehdotuksessa kuusi paikkaa. Eurajoen ja Ulvilan edustajien määrä pysyi ennallaan eli kummallakin on yksi paikka. Näin yhtiön hallituksessa on yhteensä 12 paikkaa. Kunnat ovat hyväksyneet osakassopimuksen tällä sisällöllä. 

Eurajoen kunnanvaltuusto on päättänyt 10.10.2022, että se ei liity perustettavaan yhtiöön vaan laajentaa yhteistyötään Rauman kaupungin kanssa 1.1.2023 lähtien. Eurajoen kunta toteaa, että sopimukset jätehuollon järjestämisestä ja viranomaistehtävien hoitamisesta päättyvät 31.12.2022. Eurajoen kunta pyytää lisäksi Porin kaupunkia palauttamaan Eurajoen osuuden kertyneestä ylijäämästä. 

Eurajoen poisjäännin vuoksi osakassopimuksen sisältö muuttuu omistusosuuksien, osakemäärien ja yhtiön hallituksen kokoonpanon osalta, ja se tulee hyväksyä uudelleen osakkaaksi liittyvien kuntien valtuustoissa. Näin ollen yhtiön perustaminen viivästyy ja uusi tavoiteaikataulu jätehuoltopalveluiden siirtymiselle yhtiön tehtäväksi on 1.4.2023. 

Osana yhtiöittämisen valmistelua on Porin kaupunki irtisanonut jätehuollon järjestämissopimuksen päättymään 1.1.2023. Sopimus tulee uudistaa, jotta Porin kaupungin teknisen toimialan alainen jätehuolto-toimintayksikkö voi tuottaa jätehuoltopalvelut yhteistyökunnille Eurajokea lukuun ottamatta siihen saakka, kunnes palvelut siirtyvät perustettavan yhtiön vastuulle.

Ehdotus

Esittelijä

Lauri Kilkku, vt. rahoitusjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Porin kaupunginhallitus päättää hyväksyä Eurajoen kunnan poisjäännin johdosta muutetun jätehuoltoyhtiön perustamissopimuksen ja osakassopimuksen, ja pyytää myönteisen päätöksen perustettavan yhtiön osakkuudesta tehneitä kuntia käsittelemään asian 30.11.2022 mennessä. 

Lisäksi kaupunginhallitus päättää esittää kunnille nykyisen jätehuollon järjestämissopimuksen uudistamista siihen saakka, kunnes jätehuoltopalvelut siirtyvät yhtiön tehtäväksi. Kaupunginhallitus oikeuttaa teknisen toimialan toimialajohtajan neuvottelemaan kuntien kanssa sopimuksen sisällöstä ja päättämään sopimuksen solmimisesta.

Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan välittömästi kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti kokouksessa.

__________________

Merkitään, että kokous piti tauon tämän asian käsittelyn jälkeen kello 17.11 - 17.40.

Valmistelija

  • Tiina M Toivonen, controller, talousyksikkö, tiina.m.toivonen@pori.fi

Perustelut

Porin kaupunginvaltuusto päätti (20.6.2022 § 91) perustaa kuntien yhdessä omistaman jätehuoltopalveluita tarjoavan osakeyhtiön sillä edellytyksellä,​ että yhtiön osakkaaksi liittyy yhtiön taloudellisten ja toiminnallisten toimintaedellytysten kannalta riittävä määrä kuntia. Kaupunginvaltuusto oikeutti kaupunginhallituksen tekemään lopullisen päätöksen yhtiön perustamisesta,​ kun riittävä osa nykyisistä yhteistyökunnista on tehnyt myönteisen päätöksen yhtiön osakkaaksi liittymisestä. 

Harjavalta,​ Kokemäki,​ Merikarvia,​ Pomarkku,​ Nakkila,​ Siikainen ja Ulvila ovat tehneet päätöksen liittyä perustettavan jätehuoltoyhtiön osakkaaksi. Kuntien yhteenlaskettu väkiluku oli 121 703 henkilöä 31.12.2021. Tämä on yhtiön toimintaedellytysten kannata riittävä asukaspohja. Kuntien omistusosuudet jakautuvat väkilukujen suhteessa seuraavasti:

 

Kunta Osuus yhtiöstä %
Harjavalta 5,60
Kokemäki 5,73
Merikarvia 2,51
Nakkila 4,27
Pomarkku 1,66
Pori 68,70
Siikainen 1,12
Ulvila 10,41

Osakkaaksi liittyvien kuntien valtuustot ovat hyväksyneet yhtiön perustamissopimuksen, yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen, joten yhtiö voidaan perustaa heti, kun päätökset ovat lainvoimaisia.

Porin kaupunki tulee omistamaan merkittävän osuuden jätehuoltoyhtiöstä, joten yhtiö tulee liittää kaupungin strategisten tytäryhtiöiden joukkoon. Tämä tulee myös huomioitavaksi kaupungin omistajapoliittisissa linjauksissa seuraavan päivityksen yhteydessä.

Jätehuoltotoiminta tullaan luovuttamaan perustettavalle jätehuoltoyhtiölle myöhemmin solmittavalla liiketoimintakaupalla. Tavoitteena on, että jätehuoltotoiminta siirtyy yhtiön hoidettavaksi 1.4.2023. 

Porin kaupunki järjestää osakeyhtiölle toimitusjohtajan, kunnes yhtiön hallitus saa rekrytoitua toimitusjohtajan. Kaupunginhallitukselle tiedotetaan kokouksessa yhtiön toimitusjohtajan tehtäviä koskevista järjestelyistä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vt. rahoitusjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää, että Porin kaupunki perustaa kunnallisen jätehuoltoyhtiön yhdessä Harjavallan kaupungin, Kokemäen kaupungin, Merikarvian kunnan, Nakkilan kunnan, Pomarkun kunnan, Siikaisten kunnan ja Ulvilan kaupungin kanssa, kun kuntien perustamissopimuksen, osakassopimuksen ja yhtiöjärjestyksen hyväksymistä koskevat päätökset ovat lainvoimaisia.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että perustettavasta osakeyhtiöstä tulee kaupungin strateginen tytäryhtiö.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Harjavallan kaupunki, Kokemäen kaupunki, Merikarvian kunta, Nakkilan kunta, Pomarkun kunta, Siikaisten kunta ja Ulvilan kaupunki sekä yhtiön hallitukseen nimetyt henkilöt

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.