Kaupunginhallitus, kokous 16.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 35 Muodostettavan päiväkotitontin Klasipruuki 609-89-19-1 vuokraaminen

PRIDno-2022-5914

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Hannu Lammi, maankäyttöinsinööri, hannu.lammi@pori.fi

Perustelut

Muodostettava P-tontti Klasipruuki 609-89-19-1 on ollut haettavana 1.11.-30.11.2022 välisenä aikana. Tontti sijaitsee asemakaavan mukaan palvelurakennusten korttelialueella (P-4). Tontin pinta-ala on 8063 m² ja rakennusoikeutta tontilla on 3225 k-m².

Hakuilmoituksessa todettiin, että tontti vuokrataan yksityistä päiväkotia varten ja hakijan tulee toteuttaa tontille 6-ryhmäinen päiväkoti piha-alueineen enimmillään 120 lapselle. Hakijan tuli myös sitoutua neuvottelemaan varhaiskasvatusyksikön kanssa yksityiselle päiväkotirakentamiselle asetettavista vaatimuksista. Hakijan tuli hakemuksensa yhteydessä toimittaa hankkeen alustavat suunnitelmaluonnokset pihasuunnitelmineen, pohjaratkaisuineen ja julkisivupiirroksineen tontin hakuajan päättymiseen mennessä. Lisäksi tonttihakemuksessa tuli ilmoittaa tuleva päiväkotitoimija sekä arvioitu rakennuksen valmistumisajankohta ja toiminnan alkamisajankohta.

Hakuaikana saatiin kaksi hakemusta, jotka täyttivät hakuilmoituksessa esitetyt edellytykset.  

Hakemus 1.   
Hakija: Hoivatilat Oyj 
Palveluntuottaja: Pilke Päiväkodit Oy  

Hakemus 2.  
Hakija: Vestera Oy perustettavan yhtiön lukuun 
Palveluntuottaja: Peikkometsän Liikuntapäiväkodit Oy   

Maapolitiikkatiimi arvioi saapuneet tonttihakemukset yhdessä varhaiskasvatusyksikön kanssa. Hakemusten arvioinnissa huomiota kiinnitettiin mm. päiväkotitoimijaan, piha-alueiden suunnitelmiin, päiväkotirakennuksen toiminnallisuuteen ja arkkitehtuuriin sekä esitettyihin liikenneratkaisuihin ja päiväkotitoiminnan alkamisajankohtaan.  

Tonttihakemusten arvioinnin perusteella maapolitiikkatiimi ja varhaiskasvatusyksikkö päättivät, että tontin vuokralaiseksi esitetään Vestera Oy:tä perustettavan yhtiön lukuun. Molemmissa hakemuksissa päiväkotitoiminnan käynnistämisajankohdaksi on esitetty elokuu 2024. Vestera Oy:n hakemuksessa esitetty piha-alue todettiin monipuolisemmaksi, viihtyisämmäksi ja toiminnallisuudeltaan paremmaksi. Esitetyissä rakennusten pohjasuunnitelmissa Vestera Oy:n suunnitelma sisältää enemmän hyväksi todettuja ratkaisuja. Lisäksi liikuntasali on esitetty kooltaan suuremmaksi, mikä palvelee paremmin päiväkotitoimintaa sekä mahdollista iltakäyttöä. Vestera Oy:n hakemuksessa esitetty rakennuksen arkkitehtuuri yhdessä pohjaratkaisujen kanssa muodostavat kodinomaisemman kokonaisuuden, joka soveltuu hyvin alueen ympäristöön. Peikkometsän Liikuntapäiväkodit Oy on uusi palveluntuottaja Porissa, mikä lisää päiväkotipalvelujen monipuolisuutta. Pilke päiväkodeilla puolestaan on jo kolme aikaisempaa toimintayksikköä Porin kaupungin alueella.

Muodostettavan tontin Klasipruuki 609-89-19-1 keskeiset vuokraehdot ovat seuraavat:

  • Pinta-ala: 8063 m²
  • Rakennusoikeus: 3225 k-m²
  • Rakentamisvelvollisuus: vuokralainen sitoutuu rakentamaan tontille 30.11.2022 päivätyn hakemuksensa mukaisen päiväkodin, siten että hakemuksessa esitetty palveluntuottaja voi aloittaa toimintansa 1.8.2024
  • Vuokra-aika: sopimuksen allekirjoitus - 31.12.2073
  • Vuosivuokra: 10.475 euroa elinkustannusindeksin (1951=100) vuoden 2021 keskiluvun 2017 kohdalla
  • Tontin erottamis- ja rekisteröimismaksu: 1.135 €

Muodostettavan tontin hinnoittelussa voidaan soveltaa kaupunginvaltuuston 16.6.2014 (§ 91) tekemän palveluasumiseen suunnattujen tonttien hinnoittelua koskevan päätöksen mukaista Vähärauman hinnoittelua 60 €/k-​m² elinkustannusindeksin vuoden 2012 keskiluvun 1863 kohdalla. Indeksitarkistetun yksikköhinnan 64,96 €/ k-​m² ja tontille kohdistuvan rakennusoikeuden perusteella tontin arvo on vuoden 2021 keski-​indeksiluvun 2017 kohdalla 209.496 euroa. Vuosivuokra on 5 % myyntihinnasta. Maapolitiikkatiimi on tilannut tontista myös ulkopuolisen kiinteistöarvion tarkistaakseen vahvistetun hinnoittelun ajantasaisuuden. Esitetty hinnoittelu noudattaa arviota arviointitarkkuus huomioiden. 

Yritystonttien sopimusmallia mukaillen laadittava vuokrasopimus allekirjoitetaan viimeistään 31.3.2023.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallituksen päätettäväksi, että muodostettava P-tontti Klasipruuki 609-89-19-1 vuokrataan Vestera Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun edellä esitetyin ehdoin ja että vuokrasopimuksen allekirjoittaa kaupungin puolesta tekninen lautakunta teknisen toimialan toimintasäännön mukaisesti ja tonttipäällikkö oikeutetaan tekemään sopimukseen tarvittaessa vähäisiä muutoksia.

Tekninen lautakunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Lisäksi lautakunta päätti tarkastaa tämän asian välittömästi kokouksessa.

Valmistelija

  • Hannu Lammi, maankäyttöinsinööri, hannu.lammi@pori.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 10.1.2023. Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa historiatiedoista.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Kilkku, vt. rahoitusjohtaja, lauri.kilkku@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää, että muodostettava P-tontti Klasipruuki 609-89-19-1 vuokrataan Vestera Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun edellä esitetyin ehdoin ja että vuokrasopimuksen allekirjoittaa kaupungin puolesta tekninen lautakunta teknisen toimialan toimintasäännön mukaisesti ja tonttipäällikkö oikeutetaan tekemään sopimukseen tarvittaessa vähäisiä muutoksia.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Hakijat, varhaiskasvatusyksikkö (Ritva Välimäki, Tiina Pennanen, Esa Kohtamäki) infrajohtaminen/Mapo

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.