Perustelut
Satakunnan työllisyysalueen talousarvioesitys vuodelle 2027 on laadittu oletuksella, että käytettävissä olevat taloudelliset resurssit pysyvät lähes muuttumattomina verrattuna vuoteen 2026. Tämän vuoksi on tehty painotusmuutoksia talousarvion kustannuserien välillä. Lisäksi talousarviota on päivitetty vastaamaan valtiovarainministeriön ylläpitämän Kunta-AURA-talousraportoinnin käsikirjan ohjeistuksia.
Talousarvioesitys sisältää tarkennuksia kustannusten muodostumiseen verrattuna vuoden 2026 talousarvioon. Tarkempaa suunnittelua on voitu tehdä, kun käytössä on ollut kuluneen puolentoistavuoden toteumaraportit ja samalla parempi kuva työllisyysalueen varsinaisen toiminnan järjestämisestä.
Henkilöstökuluissa on otettu huomioon sovitut palkkaratkaisut. Henkilöstökulut kasvavat vuoden 2026 tasosta noin 113 000 euroa. Ostopalveluiden sekä tarvikkeiden ja aineiden kustannusosuudet kasvavat, kun toteumaluvut ovat osoittaneet kulueriä, joita on nyt ollut helpompi arvioida. Myös muita kulueriä on tarkennettu toteumien ja toiminnan muutosten perusteella. Käytännössä kasvaneet kustannukset on katettu vähentämällä aiemmin avustuksiin varattuja määrärahoja. Tehdyt painotusmuutokset eivät vaaranna tai heikennä työllisyysalueen palvelutuotannon nykytasoa.
Syksyn valmistelun edetessä talousarvioon tullaan lisäämään vielä arvio muutosturvakoulutuksista, jotka korvataan työllisyysalueelle täysimääräisesti Työllisyysrahastosta sekä arvio nuorten työllistymissetelin osuudesta vuodelle 2027, joka maksetaan työllisyysalueen toimesta työnantajille tukena ja katetaan täysimääräisesti valtionavustuksesta.
Voimassa olevaan Satakunnan työllisyysalueen kuntien väliseen yhteistoimintasopimukseen sisältyy kirjaus, jonka mukaan toiminnan vakiinnuttua selvitetään mahdollisuus siirtyä aiheuttamisperusteisiin maksuosuuksiin. Valmistelussa on tunnistettu, että aiheuttamisperusteisesti tarkasteltaviksi voisivat soveltua erityisesti avustukset, koulutukset ja valmennukset sekä tulkkauspalvelut. Tarkastelussa on arvioitu eri kustannustenjako- ja maksuosuusmalleja, joiden vaikutukset kuntiin voivat olla merkittäviä. Asian jatkovalmistelussa on haettu tasapainoa kustannusten läpinäkyvyyden, oikeudenmukaisen kohdentumisen ja alueellisen yhteisvastuun välillä, ja on päädytty siihen, että aiheuttamisperusteisiin maksuosuuksiin ei siirrytä, vaan kuntien maksuosuudet kaikista työllisyysalueen kustannuksista tullaan jatkossakin jakamaan työikäisen väestön, laajan työttömyyden sekä vieraskielisen väestön perusteella.
Jakoperusteet ovat 47 % työvoima, 47 % laaja työttömyys ja 6 % vieraskielisyys. Jakoperusteet vuoden 2027 talousarvioon on laskettu vuoden 2025 keskimääräisten lukujen pohjalta, mutta koska tilikauden aikana voi tapahtua nopeastikin muutoksia, tilinpäätökseen tehdään tasauslaskutus jatkossa siten, että maksuosuudet päivitetään tuoreempiin keskiarvoihin: tarkasteluajankohta on edellisvuoden joulukuu-talousarviovuoden marraskuu. Talousarvion valmisteluvaiheessa jakoperusteet perustuvat aina edellisen vuoden keskimääräisiin arvoihin (työvoima, laaja työttömyys, vieraskielisyys).
Talousarvioesityksen toimintakulujen painotukset eivät ole välttämättä lopullisia, vaan talouden ja toiminnan suunnittelua jatketaan vuoden 2026 loppuun saakka. Lopullinen käyttösuunnitelma vahvistetaan tammikuussa 2027 Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristölautakunnan toimesta. Vaikka käyttösuunnitelmaan tehtäisiinkin muutoksia, eivät talousarvion loppusumma eivätkä sopimuskuntien maksuosuudet tule muuttumaan.
Talousarvioesitys on lähetetty lausuttavaksi työllisyysalueen sopimuskunnille, joilta pyydetään lausuntoa 30.9.2026 mennessä. Lausuntopyyntö talousarvioesityksen kera on kokonaisuudessaan tämän pykälän liitteenä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jouko Hautamäki, yksikön päällikkö, kasvu- ja työllisyyspalvelut -yksikkö, jouko.hautamaki@pori.fi
Työllisyysalueen jaosto päättää merkitä talousarvioesityksen tiedoksi.