Sivistyslautakunta, kokous 21.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 138 Iltapäivätoiminnan maksujen korottaminen

PRIDno-2023-2104

Valmistelija

  • Jussi Pöllänen, jussi.pollanen@pori.fi

Perustelut

Kunta voi päättää perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä. Aamu- ja iltapäivätoiminta on perusopetuslain alaista toimintaa, mikäli toimintaa päätetään järjestää.  Aamu- ja iltapäivätoimintaa tulee tarjota joko 570 tuntia (3 tuntia päivässä) tai 760 tuntia (4 tuntia päivässä) koulujen työvuoden aikana. Toimintaa voidaan järjestää koulujen työvuoden aikana arkipäivisin pääsääntöisesti klo 7.00-17.00 välisenä aikana. Toimintaan osallistuminen on lapselle vapaaehtoista (PoL § 48b).

Toimintaan osallistumisesta voidaan määrä kuukausimaksu. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien maksujen suuruudesta. Kuukausimaksu voi olla suuruudeltaan enintään 120 euroa 570 tunnin osalta tai 160 euroa 760 tunnin osalta. Maksu voidaan periä jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jona lapsi osallistuu aamu- tai iltapäivätoimintaan. Jos aamu- ja iltapäivätoimintaa annetaan enintään 10 päivänä kuukaudessa, peritään vain puolet maksusta. Maksusta peritään vain puolet myös silloin, kun lapsi ei sairautensa vuoksi voi kalenterikuukauden aikana osallistua aamu- ja iltapäivätoimintaan yli 10 päivänä. Jos sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä. Jos lapsi ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta. Toimintaan osallistumisesta ei voida periä muita maksuja. Maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä (Pol § 48f).

Porin kaupunki järjestää iltapäivätoimintaan koulujen työvuoden aikana arkipäivisin klo 12.00-17.00 välisenä aikana (5 tuntia päivässä, 950 tuntia koulujen työvuoden aikana). Iltapäivätoimintaan osallistui esimerkiksi lukuvuonna 2022-2023 noin 800 lasta Porin kaupungin alueella.  Aamupäivätoimintaa järjestetään vain Tuulikellon ja Myötätuulen koulussa, ja siitä ei ole peritty erillistä kuukausimaksua vaan toiminta on sisältynyt iltapäivätoiminnan kuukausimaksuun. Sivistyslautakunnan päättämä iltapäivätoiminnan kuukausimaksun suuruus on ollut 80 euroa kuukaudessa jo useita vuosia. Maksuun suuruutta on käsitelty viimeksi Porin sivistyslautakunnan kokouksessa 16.2.2016 (KOUL 785/12.05.03/2015), jolloin maksuun esitettiin korotusta 80 eurosta 100 euroon. Sivistyslautakunnan päätöksellä kuukausimaksu säilytettiin 80 euron suuruisena.

Maksuun on mahdollista hakea maksuvapautusta huollollisten tai toimeentuloedellytysten perusteella. Maksuvapautuslausuntoa haetaan hyvinvointialueen sosiaalipalveluista, ja maksuvapautuksen päättämisen tekee opetusyksikön päällikkö sivistystoimialan toimintasäännön mukaisesti. Maksuvapautus iltapäivätoiminnan maksusta on myönnetty myös niille kehitysvammaisille lapsille, joille on vammaispalvelussa tehty erityishuoltolain mukainen päätös päivätoiminnasta, jonka perusteella lapselle on edelleen myönnetty maksuvapautus iltapäivätoiminnan toimintamaksusta sekä kuljetusoikeus. Esimerkiksi lukuvuonna 2022-2023 maksuvapautus on myönnetty noin 140: lle iltapäivätoimintaan osallistuvalle lapselle.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisen kustannukset nousevat vuosittain. Esimerkiksi henkilöstökulut ja lapsille tarjottavien välipalojen kustannukset ovat olleet nousussa viime vuosina.

Iltapäivätoiminnasta saatavia tuloja ovat toimintamaksut. Toimintamaksujen korottaminen 80 eurosta 100 euroon kasvattaisi sivistystoimialan maksutuottoja vuositasolla noin 87 000 euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävän kuukausimaksun nostamisesta 80 eurosta 100 euroon 1.1.2024 lähtien.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. 

Esteellisyys

  • Heidi Sakari

Kokouskäsittely

Merkitään, että Heidi Sakari poistui kokouksesta esteellisenä (palvelussuhdejäävi) tämän asiakohdan käsittelyn ajaksi. Heidi Sakari on palvelussuhteessa palvelusetelipäiväkodissa.

 

Jyri Astokari esitti Tiina Stenmanin kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun.

Helena Heljakka kannatti, että asian käsittelyä jatketaan.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta valmisteluun ja koska on kannatettu myös asian käsittelyn jatkamista, niin asiasta on äänestettävä.

Sivistyslautakunta hyväksyi seuraavan äänestysehdotuksen:

Jaa: Asian käsittelyä jatketaan.

EI: Asia palautetaan valmisteluun.

Asiassa suoritettiin äänestys.

Äänestyksessä annettiin 10 JAA-ääntä ja 2 EI-ääntä, ei tyhjiä.

Äänin 10-2 asian käsittelyä jatkettiin.

 

Tiina Stenman teki seuraavan muutosehdotuksen: ”Sivistyslautakunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävän kuukausimaksun nostamisesta 80 eurosta 90 euroon 1.1.2024 lähtien.”

Muutosehdotusta ei kannatettu ja se raukesi kannattamattomana.

Äänestystulokset

  • Kyllä 10 kpl 83%

    Neea Kähkönen, Juha Kantola, Helena Heljakka, Martti Lundén, Antti Karumäki, Henna Kyhä, Juha Joutsenlahti, Tuula Saarinen, Jani-Petteri Pajukoski, Nelly Pitkänen

  • Ei 2 kpl 17%

    Tiina Stenman, Jyri Astokari

Tiedoksi

Jussi Pöllänen, suunnittelija, opetusyksikkö

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Porin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti päätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijapäätöksen osalta toimielimelle, jonka alaisuudessa viranhaltija toimii.

Kirjaamon yhteystiedot:
Postiosoite:                PL 121, 28101 Pori
Käyntiosoite:              Palvelupiste Porina, Yrjönkatu 13
Sähköpostiosoite:      kirjaamo@pori.fi
Faksinumero:            (02) 634 9417
Puhelinnumero:         (02) 623 4470
Vaihde                       (02) 621 1100

Palvelupisteen aukioloajat
maanantai                 10 - 16
tiistai-torstai                8 - 16
perjantai                     8 - 15


Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:
•    päätös, johon haetaan oikaisua
•    miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
•    millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Porin kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirja on viety nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon toimielimen päättämän aikataulun mukaisesti.

Asianosaiselle lähetettyyn pöytäkirjaotteeseen oikaisuvaatimusohjeineen on merkitty lähettämispäivä sekä pöytäkirjan nähtävilläolopäivä.