Perustelut
Sivistyslautakunta on päättänyt perusopetuksen iltapäivätoiminnan hankinnasta lukuvuosille 2019-2022 kokouksessaan 4.6.2019 §166. Päätöksen mukaisesti iltapäivätoimintaa on sittemmin toteutettu palveluntuottajien – Pilke Päiväkodit Oy ja TUL Satakunnan piiri ry – toimesta sekä omana toimintana. Lisäksi yksityisten koulujen iltapäivätoimintaa avustetaan. Sopimukseen sisältyy varsinaisen sopimuskauden lisäksi mahdollinen optio ostopalveluna hankittavan iltapäivätoiminnan sopimuksen jatkamisesta toistaiseksi voimassa olevana kuuden kuukauden (6kk) irtisanomisajalla. Sivistystoimiala on tiedustellut palveluntuottajilta halukkuutta option käyttämiselle erikseen lukuvuosittain, ja asia option käytön jatkamisesta on tuotu sivistyslautakunnan käsiteltäväksi vuosittain. TUL:n Satakunnan piiri on ja Pilke Päiväkodit ovat halukkaita option käytön jatkamiseen edelleen, ja option käytön jatkamisesta ainakin lukuvuoden 2023-2024 ajaksi onkin päätetty sivistyslautakunnassa 11.10.2022 § 256. Hankintasopimuksen hinta on ollut kiinteästi voimassa kaksi ensimmäistä vuotta, eli 4.6 2021 asti. Tämän jälkeen tarjoushintaa on voitu tarkistaa sopimuksen määrittelemällä tavalla.
Sopimuksessa määritellään, että iltapäivätoiminnan ostopalvelun tuottamisesta maksettavaa ryhmähintaa tarkastellaan mahdollisten KVTES:n viimeisimmän neuvotteluratkaisun/-jakson mukaisten yleiskorotusten määrällä. Viimeisin hintojen tarkastus on tehty 1.8.2022 alkaen. Tällöin ostopalvelun tuottamisesta maksettavaa ryhmähintaa korotettiin KVTES:n viimeisimmän yleiskorotuksen määrällä. KVTES:n mukainen yleiskorotus oli tuolloin astunut voimaan 1.6.2022, ja sen suuruus oli 2,0 prosenttia. Lisäksi KVTES:n mukaan paikallinen järjestelyvaraerä (suuruudeltaan 0,5%) jaettiin tasaeränä 1.10.2022 alkaen. Sivistystoimiala korotti iltapäivätoiminnan palveluntuottajien 1.8.2021 alkaen korotettuja hintoja yhä edelleen 1.8.2022 alkaen 2,5 prosenttia.
Palveluntuottaja on tiedustellut hintojen korotusta sivistystoimialalta ja toivonut hintoihin yhteensä 4,1% suuruista korotusta. Tähän palveluntuottajan esitykseen sisältyvät 1.6.2023 yleiskorotuksen lisäksi jaettavat KVTES:n paikalliset erät.
KVTES:n viimeisimmän keväällä 2023 tehdyn sopimusratkaisun mukaan yleiskorotuksena jaetaan 2,20% korotus 1.6.2023 lukien. Yleiskorotuksen lisäksi KVTES-sopimusratkaisuun sisältyy vuosille 2023-2024 yleiskorotusten lisäksi useita muitakin korotuksia, kuten kesäkuussa 2023 maksettava kertaerä sekä 1.6.2023 maksettavat paikallinen järjestelyerä (0,70%) sekä paikallinen kehittämisohjelmaerä (1,20%). Myös vuodelle 2024 on määritetty yksi kehittämisohjelmaerä (keskitetty erä), yksi yleiskorotus sekä useita paikallisia eriä.
KVTES on kunta-alan yleinen työ- ja virkaehtosopimus, minkä soveltamista työntekijöihinsä ei edellytetä ostopalvelun tuottajilta.
Sivistystoimialan ehdotuksena palveluntuottajan hintatiedusteluun oli sopimuksessa mainittu KVTES:n yleiskorotuksen suuruinen ostopalvelun tuottamisesta maksettavien hintojen korotus 2,20%:iin 1.8.2023 lähtien, mihin palveluntuottaja esitti tyytymättömyytensä.
Ostopalveluna hankittavan iltapäivätoiminnan kustannusten korottaminen 4,0%:lla kasvattaa sivistystoimialan ostopalvelukustannuksia vuositasolla noin 50 000 € ja vuoden 2023 osalta noin 21000 €.
Ehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Sivistyslautakunta päättää, että ostopalveluna hankittavan iltapäivätoiminnan hintoja korotetaan 1.8.2023 lähtien 4,0%.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.