Perustelut
Perustelut
Kaupunginvaltuuston talousarvion 2026 yhteydessä hyväksymä taloussuunnitelma 2026–2028 on kaupungin viranhaltijoita toiminnallisesti velvoittava asiakirja. Voimassa oleva taloussuunnitelma ohjaa talousarviovalmistelua, ja siitä saa poiketa vain perustellusta syystä. Vuoden 2027 talousarviokehys on kaupunkistrategian ja taloussuunnitelman mukaisesti valmisteltu ylijäämäiseksi. Toimialojen määrärahoissa on huomioitu taloussuunnitelman mukaisesti 2,5 prosentin toimintakatteen kasvu, ja lisäykset on katettu muuta toimintaa sopeuttamalla tai tuloarvioita perustellusti kasvattamalla.
Kuntatalouden tilanne on haasteellinen. Menot kasvavat tuloja nopeammin. Kuntien talouspaineita lisäävät sovitut palkkaratkaisut, työttömyysetuuksien kasvaneet rahoitusvastuut, valtionosuuksiin kohdistuvat leikkaukset ja välttämättömät investoinnit. Kunta-alalle sovittu sopimusratkaisu sekä palkkausjärjestelmien kehittämisohjelma kasvattavat henkilöstövaltaisen kuntasektorin henkilöstökuluja. Palkankorotukset ovat vuonna 2027 2,4 prosenttia sekä erillisen kehittämisohjelman 2026-28 mukaan 0,4 prosenttia. Kustannuskehitystä kuvaava peruspalvelujen hintaindeksi on keskimäärin 3,2 prosenttia vuosina 2027–2030. Vastaavasti tulojen kehitys on vaimeaa. Kehyksen verotulojen arvioidaan jäävän 3,2 miljoonaa euroa voimassa olevaa taloussuunnitelmaa pienemmiksi. Valtionosuudet ovat 0,8 miljoonaa euroa taloussuunnitelmaa korkeammat. Lisäksi valtiontalouden miljardien sopeutustarpeet tulevat välillisesti vaikuttamaan myös kuntatalouteen. Tulojen ja menojen epätasapaino edellyttääkin pitkäjänteistä päätöksentekoa ja pysyviä talouden tasapainottamistoimenpiteitä tulevina vuosina.
Kuntien peruspalveluiden painopiste on sivistys- ja kulttuuripalveluissa, joiden yhteenlaskettu palvelutarve on laskeva. Laskeva palvelutarve ei kuitenkaan realisoidu menojen alenemisena samassa suhteessa, sillä menot eivät jousta mm. palveluverkkoon, henkilöstörakenteeseen ja lainsäädännöllisiin velvoitteisiin liittyvien jäykkyyksien takia. Lisäksi varhaiskasvatuksen osallistumisaste ja erityisen tuen tarve ovat lisääntyneet viime vuosina.
Henkilöstö- ja koulutussuunnitteluprosessi on integroitu osaksi talousarvioprosessia ja talousarvion valmistelutyön yhteyteen, jotta mahdolliset henkilöstörakenteen ja -määrän muutokset voidaan ottaa talousarviossa huomioon aikaisempaa tehokkaammin. Henkilöstömäärän lisäyksestä aiheutuva henkilöstökulujen nousu tulee sopeuttaa muista toimintakuluista. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmat käsitellään lautakunnissa talousarviokäsittelyn yhteydessä.
Kaupungin päivitetty strategia vahvistettiin kaupunginvaltuustossa 10.11.2025. Tal.ousarviovalmistelussa tavoiteasetanta sidotaan tiiviisti Pori 2035 Kasvun metropori-strategiaan. Strategiset painotukset näkyvät talousarviossa selkeästi ja ohjaavat resurssien kohdentamista. Aiemmista laajoista prosessikuvauksista siirrytään tiiviiseen ja palvelulähtöiseen kuvaustapaan. Toimintaympäristön ja riskien kuvauksissa hyödynnetään riskienhallinnan työryhmien työtä. Talousarvioesityksen liitteenä ovat kaupungin strategiset tavoitteet, toimenpiteineen ja mittareineen sekä lisäksi palvelukuvaukset perusopetuksesta, lukiokoulutuksesta, sivistävästä koulutuksesta sekä varhaiskasvatuksesta. Perusopetuksen palvelukuvausta päivitetään vielä tilastointipäivän 20.9. oppilasmäärätiedoilla.
Toimiala- ja liikelaitoskohtaisissa esityksissä tulee huomioida yleisen kustannuskehityksen lisäksi kehykseen sisältyvät lisäykset, lakimuutokset ja sopeutustarpeet. Palvelujen ostoissa tulee erityisesti huomioida voimassa oleviin sopimuksiin mahdollisesti sisältyvät hinnankorotukset.
Toiminnalliset, lainsäädännölliset sekä muut muutokset
Talousarvion valmistelun yhteydessä käytiin läpi toiminnalliset, lainsäädännölliset sekä muut muutokset, jotka vaikuttavat määrärahatarvetta lisäävästi vuonna 2027. Sivistyslautakunnan alaisissa palveluissa näitä ovat:
- englanninkielinen lukiokoulutus 53.000 euroa
- englanninkieliseen lukiokoulutukseen myönnettiin 3.11.2025 opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä järjestämislupa. Koulutus käynnistyi 1.8.2026
- perusopetuksen valmistavan opetuksen lisäopetus 133.000 euroa
- tavoitteena on vahvistaa maahanmuuttajaoppilaiden tarvitsemia valmiuksia suomen ja ruotsin kielen taidossa sekä siten edistää kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Perusopetuslain muutos astui voimaan 1.8.2026
- lääkehoitolisän korotus 30 eurosta 80 euroon 104.000 euroa
- maksetaan tietyille opetus- ja varhaiskasvatusyksikön henkilöstöryhmille
- lukion ylioppilaskirjoitusten korjauspalkkiouudistus 148.000 euroa
- liittyy opetusalan virkaehtosopimukseen
- varhaiskasvatuksen palvelusetelin indeksikorotus vuonna 2027 120.000 euroa
- varhaiskasvatuksen vuokratekstiilien kustannusten nousu 40.000 euroa
-
hankerahoitustuottojen vähentyminen (tuottojen vähennys) 100.000 euroa
Yhteensä lisämäärärahatarpeet ovat 698.000 euroa.
Sisäiset vuokrat budjetoidaan vuodesta 2027 alkaen toimialojen käyttömenoihin. Toimialoille lisätään sisäisiin vuokriin määrärahat täysimääräisinä eikä niiden määrä muutu vuoden aikana. Sivistyslautakunnan sisäiset vuokrat ovat 26.670.598 euroa vuonna 2027.
Talousarvioperusteet ja määrärahakehys
Kaupunkitason johtoryhmä käsitteli 11.5. talousarvion kehystä. Sivistystoimialan ja muiden toimialojen vuoden 2027 taloussuunnitelman päälle esittämät lisämäärärahatarpeet sekä verotuloennusteen heikennys huomioiden talousarvion kehys oli muodostumassa huomattavasti alijäämäiseksi. Kaupunkitason johtoryhmä linjasi kehyskäsittelyssään, että toimialojen tulee etsiä sopeuttamiskeinoja. Sivistystoimialan johtoryhmä linjasi toimeksiannon pohjalta alla olevat sopeuttamistoimet, jotka ovat yhteensä 698.000 euroa.
- koulunkäynninohjaajien kesäajan lomautus, 258.000 euroa
- iltapäivätoiminnan maksujen korotus 40 eurolla 1.1.2027, 200.000 euroa (toimintatuottojen lisäys)
- varhaiskasvatuksen määräaikaisen henkilöstön sopeuttaminen 6 henkilötyövuotta 200.000 euroa
- Palmgren-konservatorion ja kansalaisopiston menojen sopeutus yhteensä 40.000 euroa
Talousarvioesityksen henkilöstökulut pohjautuvat tehtyyn henkiliöstösuunnitelmaan, jossa on otettu huomioon ne edellä listatuista toiminnallisista, lainsäädännöllisistä ja muista muutoksista ne, jotka aiheuttavat henkilöstökulujen kasvua. Lisäksi on otettu huomioon palkankorotukset 2,4 % sekä erillisen kunta-alan kehittämisohjelman 2026-28 mukaan 0,4 %.
Palvelujen ostoissa on kehysmuutosten ohella otettu huomioon mahdolliset hinnankorotukset. Palvelujen ostoissa ovat muun muassa palveluliikelaitoksen veloitukset ateria- ja siivouspalveluista, iltapäivätoiminnan ostopalvelut, koulukuljetukset, korkeakoulutoiminnan avustukset, kotikuntakorvaukset sekä varhaiskasvatuksen palvelusetelimenot.
Tarvikeostojen määrärahat on arvioitu vuoden 2026 talousarvioon ja kuluvan vuoden toteumiin perustuen.
Avustuksissa ovat kotihoidon tuki sekä yksityisen hoidon tuet sekä kaupungihallituksen 26.1.2026 päättämät kolmivuotiset kahden professuurin perustamiseen ja yhden maisteriohjelman käynnistämiseen liittyvät avustukset.
Muut kulut on arvioitu kuluvan vuoden toteumiin perustuen. Muissa toimintakuluissa ovat muun muassa sisäiset toimitila- ja muut vuokrakulut.
Toimintatuotot koostuvat myyntituotoista, joita ovat muun muassa erityislasten aamu- ja iltapäivätoiminnan tuotot hyvinvointialueelta sekä ammatillisen toisen asteen musiikin koulutuksen tuotot Winnovalta. Maksutuotot sisältävät varhaiskasvatuksen ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksut, kotikuntakorvaukset sekä lukukausi- ja kurssimaksut. Tukia ja avustuksia ovat erilliset hankeavustukset ja -rahoitukset sekä Kelan korvaus työterveyshuollosta. Muissa tuotoissa on muun muassa erilaisia vuokratuottoja.
Kaupunginhallituksen 1.6.2026 vahvistama sivistyslautakunnan talousarviokehys vuodelle 2027 on -153.561.249 euroa sisältäen sisäiset toimitilavuokrat -26.670.598 euroa. Sivistyslautakunnan talousarvioesitys on tehty kaupunginhallituksen päättämän määrärahakehyksen mukaisesti. Kehys on erittäin tiukka, ja siinä pysyminen edellyttää esitettyjen säästötoimenpiteiden toteuttamista sekä määrärahojen käytössä harkintaa ja taloudellista toimintatapaa.
Irtaimen investoinnit
Irtaimen investointien määräraha on 1.540.000 euroa. Irtaimen investointiraha käytetään 4. ja 7. luokkalaisten chromebook-hankintoihin sekä lukion 1. vuoden opiskelijoiden tietokonehankintohin. Lisäksi määrärahaa kohdennetaan Kansalaisopiston uusien tilojen kalustamiseen, Valimo-rakennuksen lukion käyttöön tulevien luokkien kalustamiseen, teknisen työn turvallisuushankintoihin, lukion kalusteiden uusimiseen sekä koulujen ja päiväkotien kalusteiden ja laitteiden uudis- ja korvaushankintohin.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi sivistyslautakunnan talousarvion vuodelle 2027.