Vapaa-ajan lautakunta, kokous 12.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 25 Vapaa-ajan lautakunta, vuoden 2023 tilinpäätös

PRIDno-2024-67

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Martti Kujanpää, controller, talousyksikkö, martti.kujanpaa@pori.fi

Perustelut

Porin kaupungin vuoden 2023 tilinpäätös on kuntalain edellyttämä asiakirja, jossa virallisten laskelmien lisäksi selvitetään erityisesti valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Tilinpäätösaineisto tulee käsitellä lautakunnissa.

Vuosi 2023 oli ensimmäinen vuosi sivistystoimialan organisaatiouudistuksen jälkeen. Sivistyslautakunnan vastuulle jäivät opetuksen  ja varhaiskasvatuksen palvelut. Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut siirtyivät vapaa-ajan lautakunnan alaisuuteen. Sivistyslautakunnan talous toteutui kokonaisuudessaan suunnitellusti ja tasapainoisesti. Talousarviossa pysyttiin, vaikka kustannukset kasvoivat tuntuvasti.

Sivistyslautakunnan toimintatuotot toteutuivat talousarviota paremmin. Tuottoja kertyi kaikkiaan 1,2 miljoonaa euroa talousarviota enemmän (toteumaprosentti oli 113,7). Hyvinvointialueen kanssa päästiin loppukeväästä 2023 sopimukseen Tuulikellon koulun erityislasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä ja laskutuksista. Toiminta kuuluu hyvinvointialueen vastuulle. Koska toiminnan järjestämisestä oli sovittu vain kevätlukukauden 2023 loppuun saakka, myyntituotot arvioitiin talousarvioon maltillisesti. Tästä syystä johtuen myyntituotot toteutuivat 0,7 miljoonaa euroa talousarviota paremmin. Maksutuottojen osalta varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja kertyi maksujen alentamisesta huolimatta 0,3 miljoonaa euroa talousarviota enemmän. Lisäksi sivistävän koulutuksen lukukausi- ja kurssimaksuja kertyi 0,2 miljoonaa euroa arvioitua enemmän. Tähän vaikutti osaltaan kansalaisopiston ja taidekoulun lukukausi- ja kurssimaksujen korotukset syyslukukauden alusta lukien.

Toimintakulut toteutuivat hieman talousarviota suurempina (toteumaprosentti 100,3). Toimintakulut ylittivät talousarvion 0,3 miljoonaa euroa. Henkilöstökulut kasvoivat edellisvuoteen verrattuna 6,1 %. Varhaiskasvatusyksikössä kasvu oli 13,6 % ja opetusyksikössä 3,7 %. Varhaiskasvatuslain muutokset muun muassa varhaisen tuen sekä henkilöstömitoitusten osalta lisäsivät henkilöstötarvetta. Varhaiskasvatukseen osallistuminen kasvoi, ja etenkin nuorempia alle 3-vuotiaita oli hoidossa enemmän. Nämä vaikuttivat tarvittavan henkilöstön määrään. Lisäksi palkankorotukset olivat suuremmat kuin talousarviokehyksiä laadittaessa arvioitiin. Näihin osoitettiin keskitetysti toimialoille lisämäärärahaa. Henkilöstökulut toteutuivat talousarvion mukaisesti (toteumaprosentti 99,9).  

Palvelujen ostot toteutuivat kokonaisuutena talousarvion mukaisesti (toteumaprosentti 100,5). Merkittävimmät ylitykset aiheutuivat palvelusetelikuluissa. Keväällä lautakunnan päätöksellä tarkistettiin palvelusetelikertoimia alle 3-vuotiaiden osalta. Lisäksi palveluseteliin päätettiin tehdä indeksikorotukset vuosittain. Nämä vaikuttivat kustannuksiin. Palvelusetelipäiväkodeissa hoidossa olevien lasten määrä kuitenkin laski edelliseen vuoteen verrattuna. Myös kotikuntakorvaukset ylittivät talousarvion. Työterveyshuollon kustannukset sen sijaan laskivat selvästi edelliseen vuoteen verrattuna. Tähän vaikutti merkittävästi koronapandemian laantuminen. 

Tarvikeostot ylittyivät selvästi (toteumaprosentti 127,8). Pohjoisväylän koulun ensimmäisen vaiheen valmistumisen myötä pientarvike- ja kalusto-ostot lisäsivät hankintojen määrää. Pienet alle 10000 euron hankinnat toteutettiin käyttötalouden määrärahoilla. Näihin oli varattu määrärahat irtaimen investoinneissa. Koska käyttötalous toteutui talousarviota positiivisemmin, määrärahasiirtoja investointipuolelta ei tehty. Tämä vähensi hallinnollista työtä. Tarvikemäärärahat olivat kustannustason nousu huomioon ottaen myös jonkin verran alibudjetoituja.

Avustukset alittivat talousarvion määrärahan (toteumaprosentti 91,2). Kotihoidon tuen ja kotihoidon tuen kuntalisän kustannukset laskivat selvästi edellisvuoteen verrattuna. Tähän vaikutti kotihoidossa olevien lasten määrän väheneminen sekä oletettavasti myös se, että varhaiskasvatukseen osallistuminen on kasvanut muun muassa varhaiskasvatusmaksujen alentamisen myötä. Yksityisen hoidon tuen määrät kasvoivat jonkin verran edelliseen vuoteen verrattuna. 

Muut toimintakulut ylittivät talousarvion (toteumaprosentti 116,5). Muissa toimintakuluissa on vuosittaista vaihtelua johtuen muun muassa hanketoiminnasta, erilaisista vuokrauskuluista sekä luottotappiokirjausten määrästä.

Toimintakate toteutui talousarviota paremmin (toteumaprosentti 99,2). Talousarvion toimintakate oli - 113.856.243 euroa  ja toteutunut toimintakate oli - 112.955.192 euroa. Määrärahaa jäi käyttämättä 901.051 euroa. Toimintakate kasvoi vuodesta 2022 5,4 %.

Irtaimen investointimäärärahalla hankittiin 4. ja 7. luokkalaisten chromebookit sekä lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoiden tietokoneet. Määrärahaa käytettiin Pohjoisväylän koulun ja sairaalakoulun ensikertaiseen varustamiseen sekä lukion tilojen kalusteiden uusimiseen. Lisäksi tehtiin opetus- ja varhaiskasvatusyksikön uus- ja korvaushankintoja. Investointeihin oli varattu 1.357.000 euroa. Määrärahasta käytettiin 855.395 euroa (toteumaprosentti 63,0). Määrärahaa jäi käyttämättä 501.605 euroa.

Sivistyslautakunnan alaisten palveluprosessien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta on kooste esityslistan liitteenä. Taloudellisten laskelmien lisäksi liitteenä ovat laskutus- ja perintäohjeiden mukaisesti koonti luottotappiokirjauksista ajalta 1.10.2021-30.9.2022 sekä selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä.

Ehdotus

Esittelijä

Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Sivistyslautakunta päättää merkitä vuoden 2023 tilinpäätöksen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Kokouskäsittely

Merkitään, että sivistyslautakunta kuuli controller Martti Kujanpään alustuksen asiasta.

Merkitään, että Kirsi Nuorsaari poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 17.32.

Valmistelija

  • Tiina M Toivonen, controller, talousyksikkö, tiina.m.toivonen@pori.fi

Perustelut

Porin kaupungin vuoden 2023 tilinpäätös on kuntalain edellyttämä asiakirja, jossa virallisten laskelmien lisäksi selvitetään erityisesti valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Tilinpäätösaineisto tulee käsitellä lautakunnissa. Vuosi 2023 oli ensimmäinen vuosi sivistystoimialan organisaatiouudistuksen jälkeen. Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelut siirtyivät vapaa-ajan lautakunnan alaisuuteen ja sivistyslautakunnan vastuulle jäivät opetuksen  ja varhaiskasvatuksen palvelut.

Uutena kokonaisuutena aloittaneen vapaa-ajan lautakunnan ensimmäisen toimintavuoden talouden suunnittelussa ei täysin onnistuttu, sillä syksyllä havaittiin lautakunnan tulevan ylittämään määrärahansa. Keskeiseksi haasteeksi osoittautuivat ylioptimistiset odotukset liikuntapalveluiden pääsymaksujen palautumisesta koronaa edeltävälle tasolle. Lautakunta pyysi ja sai valtuustolta 450 000 euron lisämäärärahan vuodelle 2023. Loppuvuoden aikana toteutetun tiukan taloudenpidon ansiosta muutetusta talousarviosta jäi määrärahaa käyttämättä lopulta 251 349 euroa. Vapaa-ajan lautakunnan toimintakate oli 10 674 747 euroa.

Vapaa-ajan lautakunnan toimintatuotot kasvoivat 0,6 miljoonalla eurolla edellisestä vuodesta. Tuottoja kertyi 1,1 miljoonaa euroa talousarviota enemmän (toteumaprosentti 132,5 %). Pääsymaksut ylittyivät 0,16 miljoonalla eurolla. Pori Sinfonietta onnistui kaksikertaistamaan pääsymaksutulonsa (lisäys 60 000 euroa). Myös museoiden kävijämäärä kasvoi siitä huolimatta, että taidemuseo oli edelleen suljettuna heinäkuussa 2021 tapahtuneesta tulipalosta alkaneen peruskorjauksen vuoksi. Myös liikuntapalveluiden pääsymaksutuotot kasvoivat reilulla 0,1 miljoonalla eurolla edelliseen vuoteen verrattuna, mutta eivät saavuttaneet alkuperäisessä talousarviossa asetettua tavoitetta.

Erilaisia hanke- ja valtionavustuksia on vuosittain onnistuttu saamaan yksiköihin noin miljoonan euron edestä. Niiden budjetointi on ollut varovaista, minkä vuoksi saadut tuet ja avustukset ylittivät talousarvion 0,7 miljoonalla eurolla. Myös muita toimintatuottoja saatiin odotettua enemmän Promenadisalin ja kesäteatterin vuokraustoiminnan siirryttyä tekniseltä toimialalta kulttuuriyksikköön.

Toimintakulut kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 1,8 miljoonalla eurolla. Kasvuun vaikutti merkittävästi sivistystoimialan sisäinen organisaatiomuutos, jossa yhteiset palvelut -yksikkö purettiin (6/2022). Muutoksessa yksikön henkilöstö ja yhteiset kustannukset siirtyivät muihin yksiköihin. Näkyvin vaikutus vapaa-ajan lautakunnan talouteen aiheutuu 0,9 miljoonan euron yhdistysavustusten maksatuksen siirtymisestä liikuntayksikön vastuulle.

Toimintakulut ylittivät talousarvion 0,85 miljoonalla eurolla (toteumaprosentti 106,0 %). Ylitystä tuli lähes kaikissa tiliryhmissä, mutta palveluiden ostoissa ylitys oli euromääräisesti suurin, 0,45 miljoonaa euroa (toteumaprosentti 122,0 %). Erityisesti toimisto- ja asiantuntijapalveluita, matkustus- ja kuljetuspalveluita sekä koulutus- ja kulttuuripalveluita hankittiin kulttuuriyksikössä yhteensä 0,8 miljoonalla eurolla, mikä oli 0,4 miljoonaa euroa suunniteltua enemmän. Ennakoimattomia kustannuksia aiheutui muun muassa museoiden asiantuntijapalveluiden hankinnasta, Pori Sinfonietan ulkomaan konserttimatkasta sekä hanketoiminnasta.

Myös henkilöstökustannukset ylittyivät kulttuuriyksikössä reippaasti (0,3 miljoonaa euroa). Ylitys koostui tilapäisen henkilöstön ja sijaisten palkoista. Kehittämishankkeiden toteuttamiseen palkataan määräaikaista henkilöstöä, jonka palkkakustannukset katetaan avustuksesta, mutta joita ei ole huomioitu henkilöstösuunnitelmassa. Lisäksi palkankorotukset olivat suuremmat kuin talousarviokehyksiä laadittaessa arvioitiin. Näihin osoitettiin keskitetysti toimialoille lisämäärärahaa. Henkilöstökustannukset kasvoivat kokonaisuudessaan 1,2 miljoonalla eurolla edellisestä vuodesta.

Aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden ostot kasvoivat 5,1 % edelliseen vuoteen verrattuna. Museoiden ostot lisääntyivät 0,1 miljoonalla eurolla, mutta muissa perusyksiköissä ostot vähenivät. Muut toimintakulut kasvoivat prosentuaalisesti eniten, 153,6 %. Euromääräinen kasvu oli kuitenkin vain 60 000 euroa. Porissa kesäkuussa järjestettyjen SM-uintien markkinointi oli suurin yksittäinen syy tiliryhmän kustannusten kasvuun. Muut toimintamenot pysyivät kuitenkin talousarviossa.

Vapaa-ajan lautakunnan alaisten palveluprosessien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta on kooste esityslistan liitteenä. Taloudellisten laskelmien lisäksi liitteenä ovat laskutus- ja perintäohjeiden mukainen koonti luottotappiokirjauksista ajalta 1.10.2021-30.9.2022 sekä selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi

Vapaa-ajan lautakunta päättää merkitä tilinpäätöksen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Kokouskäsittely

Merkitään, että vapaa-ajan lautakunta kuuli controller Tiina M. Toivosen alustuksen asiasta.

Merkitään, että Arja Laulainen poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 18.14.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.