Perustelut
Valtuutettu Ismo Läntinen jätti kaupunginvaltuuston kokouksessa 7.4.2025 § 42 valtuustoaloitteen kaupungin lähiliikuntapaikkojen päivittämisestä sekä lisäämisestä myös etäämmällä kaupungin keskustasta oleville alueille. Valtuustoaloite on luettavissa historiatiedoista.
Kaupunginhallitus päätti pyytää kokouksessaan 14.4.2025 § 161 aloitteesta teknisen lautakunnan ja vapaa-ajan lautakunnan lausunnot 31.8.2025 mennessä.
Vapaa-ajan lautakunnan lausunto:
Aloitteessa esitetään kaupungin lähiliikuntapaikkojen päivittämistä sekä lisäämistä myös etäämmällä kaupungin keskustasta oleville alueille. Lähiliikuntapaikka on yleensä useille käyttäjäryhmille soveltuva, liikkumaan innostava, käyttäjiensä helposti saavutettava sekä vapaasti ja maksutta käytettävissä oleva, monenlaiseen liikuntaan soveltuva liikkumisympäristö. Lähiliikuntapaikat palvelevat usein omatoimista liikkumista, sillä ne sijaitsevat nimensä mukaisesti lähellä asutuskeskittymiä tai esimerkiksi koulurakennusten yhteydessä.
Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 10.3.2025 § 83 liikuntasektorin (tekninen toimiala ja sivistystoimiala) laatiman liikuntaolosuhteiden kehittämissuunnitelman vuosille 2024–2030. Kehittämissuunnitelma on jaettu neljään osa-alueeseen: omatoimisen liikkumisen olosuhteet, seuratoiminnan ja ohjatun liikunnan olosuhteet, tapahtumaolosuhteet sekä olosuhdetyön toimintamallit ja resurssit. Näistä ensin mainitun, eli omatoimisen liikkumisen olosuhteiden toinen päätavoite on: ”Kunnostetaan ja monipuolistetaan kaupungin lähiliikuntapaikkaverkostoa mm. ulkokuntoilun sekä nuorisolajien osalta.” Ohjelmaan on kirjattu suuntaviivat tulevien vuosien kehittämistyölle. Otsikon ”Lähiliikuntapaikkaverkoston kehittäminen” alle on kirjattu seuraava:
”Monipuolinen ja hyvin saavutettava lähiliikuntapaikkaverkosto on omatoimisen liikunnan perusedellytyksiä. Päivittäistä lähiympäristöistä löytyvät lähiliikuntapaikat ovat erityisen tärkeitä lapsilla ja nuorille sekä lapsiperheille. Tunnistettuja kehittämistarpeita kaupungin lähiliikuntapaikkaverkostossa mm. erilaisten ”katulajien”, frisbeegolfin, ulkokuntoilun sekä tekojään lisäämistarpeen osalta.”
Keskeisinä, vuoteen 2030 mennessä toteutettavaksi suunniteltuina toimenpiteinä ohjelmassa mainitaan:
• Viedään loppuun Pohjois-Porin monitoimitalon ja koulun yhteyteen suunniteltu tekojäärata toteuttamalla kylmäkontin hankinta.
• Toteutetaan Kuninkaanhaan lähiliikuntapaikka.
• Toteutetaan Pormestarinluodon skeittipaikan peruskorjaus.
• Toteutetaan katulajien lähiliikuntapaikkahanke Urheilukeskukseen. Lähiliikuntapaikan kärkinä skeitti-, pumptrack- ja katukoripalloalueet.
• Lisätään kuntoilulaitteita kaupungin ulkoilureiteille erillisen suunnitelman mukaisesti. Selvitetään kuntoportaiden kehittämismahdollisuuksia mm. Ruosniemen alueella.
• Parannetaan koulupihojen liikuntamahdollisuuksia koulujen rakennushankkeiden yhteydessä sekä vuosittaisten kunnostusmäärärahojen puitteissa.
• Kehitetään frisbeegolfratahankkeita eri puolella kaupunkia yhdessä paikallisten kumppanien kanssa.
• Kehitetään ulkotenniskenttiä (Ruosniemi, Isomäki).
Näistä toimenpiteistä Ruosniemen kuntoportaat valmistuivat sekä Ruosniemen ulkotenniskenttä muutettiin tekonurmipintaiseksi jo kuluvana kesänä.
Lähiliikuntapaikkaverkoston kehittäminen on huomioitu myös kaupunginhallituksen 28.10.2024 § 426 hyväksymässä poikkihallinnollisessa liikkumisohjelmassa. Ohjelmassa nostetaan esiin muun muassa koulujen ja päiväkotien pihojen kehittämistä, lähiliikuntapaikkojen valaistuksen kehittämistä sekä katulajien olosuhteiden kehittämistä.
Vapaa-ajan lautakunta toteaa, että edellä mainitut liikuntaolosuhteiden kehittämissuunnitelma ja poikkihallinnollinen liikkumisohjelma sisältävät useita aloitetta tukevia toimenpiteitä, joiden toteuttamista tulee edistää seuraavien vuosien investointeja suunniteltaessa. Lautakunta toteaa, että lähiliikuntaolosuhteiden kehittäminen on kaupungin liikkumisenedistämistyön näkökulmasta erittäin tärkeää ja yhtyy aloitteeseen.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Esa Kohtamäki, toimialajohtaja, sivistystoimiala, esa.kohtamaki@pori.fi
Vapaa-ajan lautakunta päättää antaa oheisen lausunnon valtuustoaloitteesta kaupunginhallitukselle.