Kaupunginhallitus, kokous 26.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 348 Määräalan osto Hyvelästä kiinteistöstä 609-411-2-63 Seppä-Kuuri

PRIDno-2023-2088

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maria Huhtamäki, maria.huhtamaki@pori.fi

Perustelut

Porin kaupunki pyrkii maapoliittisten linjaustensa mukaisesti lisäämään maanomistustaan ennakoivasti ja pitkäjänteisesti erityisesti yleiskaavoituksen osoittamilta kasvusuunnilta, ensisijaisesti vapaaehtoisilla kaupoilla tai maanvaihdoilla.

Porin Hyvelässä sijaitsevan kiinteistön Seppä-Kuuri 609-411-2-63 omistajan kanssa on neuvoteltu määräalan, pinta-alaltaan noin 28,25 hehtaaria, ostamisesta Porin kaupungille. Kohde on merkitty liitteinä oleviin karttoihin punaisella rajauksella.

Määräala on yleiskaavassa osoitettu pääosin teollisuus- ja varastoalueeksi (T), osin maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi ja vesialueeksi (M/w/MT), sekä hyvin vähäisiltä osin yhdyskuntateknisen huollon alueeksi (ET) ja suojaviheralueeksi (EV). Alueella ei ole asemakaavaa. Määräala on lähes kokonaan peltoa, joka on vuokrattu kolmannelle osapuolelle maatalouskäyttöön.

Määräalan hankinta Porin kaupungille on alueen yleiskaavassa osoitettujen käyttötarkoitusten perusteella erittäin perusteltua ja täydentää tehokkaasti kaupungin maanomistusta kyseisellä kasvusuunta-alueella.

Kaupunki on antanut määräalasta kirjallisen ostotarjouksen 545.737 euroa (noin 1,93 €/m2), jonka omistaja on ilmoittanut hyväksyvänsä. Hinta noudattaa alueen maanhankinnan yhtenäistä hintatasoa.

Kuluvan vuoden talousarviossa on osoitettu 1.500.000 euron määräraha maa-alueiden uushankintoihin.  Määrärahaan on 2.6.2023 mennessä kohdistunut menoja 226.954 euroa, joten kaupan toteutumiseen on määrärahavalmius.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Koppelomäki, Toimialajohtaja, markku.koppelomaki@pori.fi

Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston päätettäväksi, että Porin kaupunki ostaa [peitetty] noin 28,25 hehtaarin määräalan kiinteistöstä Seppä-Kuuri 609-411-2-63 oheisen kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin 545.737 euron kauppahinnasta, ja että kaupungin puolesta kauppakirjan allekirjoittaa tekninen lautakunta teknisen toimialan toimintasäännön mukaisesti ja tonttipäällikkö oikeutetaan tekemään kauppakirjaan tarvittaessa vähäisiä muutoksia.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Maria Huhtamäki, maria.huhtamaki@pori.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 13.06.2023. Asian esittely ja aiempi käsittely ovat luettavissa historiatiedoista.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuuston päätettäväksi, että Porin kaupunki ostaa[peitetty] noin 28,25 hehtaarin määräalan kiinteistöstä Seppä-Kuuri 609-411-2-63 oheisen kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin 545.737 euron kauppahinnasta, ja että kaupungin puolesta kauppakirjan allekirjoittaa tekninen lautakunta teknisen toimialan toimintasäännön mukaisesti ja tonttipäällikkö oikeutetaan tekemään kauppakirjaan tarvittaessa vähäisiä muutoksia.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Kaupunginvaltuusto, myyjä, kaupunkisuunnittelu/Reipas, infran kunnossapito/Ahonen, Torniainen, infrajohtaminen/maapolitiikka

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.