Kaupunginhallitus, kokous 29.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 37 Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuspäätös vuodelle 2024

PRIDno-2024-224

Valmistelija

  • Martti Kujanpää, controller, talousyksikkö, martti.kujanpaa@pori.fi

Perustelut

Opetus- ja kulttuuriministeriö on opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 50 §:n 1 momentin ja 57 §:n 3 momentin sekä vapaasta sivistystyöstä annetun lain 16 §:n 1 momentin ja 17 §:n nojalla päättänyt 29.12.2023 myöntää kunnille valtionosuutta sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille rahoitusta vuodeksi 2024 mainituissa laeissa tarkoitettuja käyttökustannuksia varten.

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuus Porin kaupungille vuonna 2024 on -5.148.538 euroa. Vuoden 2024 talousarviossa valtionosuuden määräksi on arvioitu -6.168.768 euroa. Merkittävimmät valtionosuuden lisäykset talousarvioon verrattuna aiheutuvat ammatillisen ja lukiokoulutuksen kuntien omarahoitusosuuden pienentymisestä sekä perusopetukseen valmistavan opetuksen määrän kasvusta. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö tarkistaa kunnille vuodeksi 2024 myönnetyn valtionosuuden sekä kuntayhtymille, rekisteröidyille yhteisöille ja säätiöille vuodeksi 2024 myönnetyn rahoituksen varainhoitovuoden 2024 keskimääräisten oppilas- ja opiskelijamäärien mukaiseksi vuoden 2024 loppuun mennessä rahoituslain 50 §:n 2 momentin nojalla.

Päätökseen voi hakea oikaisua opetus- ja kulttuuriministeriöltä kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Ehdotus

Esittelijä

  • Lauri Inna, kaupunginjohtaja, lauri.inna@pori.fi

Kaupunginhallitus merkitsee päätöksen tiedoksi ja päättää, ettei siihen haeta muutosta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei kuntalain 136 §:n perusteella saa tehdä oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta.